Säteilyturva-logo
Valikko

Teksti: LL Rauli Mäkelä. Kuvassa: Nykyaikaiset kaapelipohjaiset puhelinratkaisut, jotka korvaavat vanhan puhelinverkon.

Operaattori Elisa aikoo purkaa lankapuhelinyhteydet kesäkuun 2026 lopussa. Helsingin Sanomat 21.1.2026, ”Elisa lankapuhelinliittymät poistuvat käytöstä”. Myös muut operaattorit aikovat purkaa lankapuhelinyhteydet.

Vuoden 2026 helmikuun lopussa Englannissa toteutettu kansalaisaloite saavutti tavoitellun 100.000 kannatuksen rajan ja tullaan luovuttamaan pääministerille.

Aloite oli protesti maan puhelinyhtiöiden aikeelle purkaa kaikki ”lankapuhelimien” kuparikaapelit tammikuuhun 2027 mennessä ja pakottaa kansalaiset internetpuhelimien käyttäjiksi.

Aloitteen tekijät painottivat vastustaessaan aivan oikein, että kyse on sekä turvallisuudesta että ihmisten tasa-arvosta. Lankapuhelimien kuparikaapelit tekevät nyt ja tulevaisuudessa luotettavan, laadukkaan ja edullisen puhelinliikenteen mahdolliseksi.

Tilannetta voidaan verrata käteisen rahan käyttöön maksuliikenteessä: jos kaikki käteinen poistetaan liikenteestä, sähkökatkot pysäyttäisivät kaiken maksuliikenteen. Käteinen raha on arvokas ja säilyttämisen arvoinen varajärjestelmä.

Samat sähkökatkot pysäyttäisivät puhelinliikenteen: ambulanssia, poliisia ja paloautoa ei voida kutsua paikalle kuten kuparikaapeleiden avulla aina voidaan.

Kyse on myös tasa-arvosta : etenkin monet vanhat ihmiset ja heidän yrityksensä eivät osaa tai halua hoitaa kaikkia asioitaan internetin kautta ja sähköherkille ihmisille ”vanhat”, edelleen moitteettomasti toimivat lankapuhelimet ovat tarpeellinen vaihtoehto.

Olisi toivottavaa, että asiaan herättäisiin myös digihuumaa potevassa Suomessa: lankapuhelimet on säilytettävä luotettavana, yleistä turvallisuutta lisäävänä varajärjestelmänä.

Tulen kannattamaan tätä ajavaa kansalaisaloitetta, jos sellainen perustetaan.

LL Rauli Mäkelä, Espoo

Englannin kansalaisaloite, To read: https://internationaldisconnectionmanifesto.org


Langalliset puhelinratkaisut:


Ruotsinkielinen artikkelimme lankapuhelimista:


Suomen Säteilyturvan jäseneksi

Aktivoidu sinäkin – tule mukaan huolehtimaan meidän kaikkien tulevaisuudesta

Liittymällä yhdistyksemme jäseneksi voit omalta osaltasi vaikuttaa turvallisemman tulevaisuuden luomiseen.

Voit myös liittyä pelkästään sähköpostilistalle ja auttaa meitä yhdistyksellemme tärkeitä asioita.

Me Suomen Säteilyturva ry:ssä kannatamme langallisia verkkoja ilman langattomia signaaleja. Olemme omistaneet erillisen sivun kouluille, sivuillamme kohta Koulut. Sivuillamme kohdista Terveys ja Tietomateriaali voit lukea langattomien signaalien vaikutuksesta terveyteen. Esim. teknisiä ratkaisuja löydät kohdasta Riskienhallinta. Videot-kohdasta löytyy informatiivisia videoita. Mitä viranomaiset ja valmistajat sanovat? Ota selvää esitteestämme.

– kriittisiä tulokulmia

Teksti: Erja Tamminen, tietokirjailija

Digitalisaation kasvava käyttöönotto vanhusten hoivassa voi olla hyvinvointia heikentävä tekijä, vaikka pyritäänkin vastakkaiseen.  Yhteys nähtiin jo oppilaitoksia digitalisoitaessa.  Eivät vain lapset ja nuoret, vaan aikuisetkin oireilevat älylaitteille. Kaikilla ympäristöfaktoreilla;  kemikaaleilla, UV-säteilyllä, lääkeaineilla ja sähkömagneettisilla kentillä on väestötasolla herkemmin reagoiva alaryhmänsä.
Tuoreen tutkimuksen mukaan Suomen väestöstä viisi prosenttia oireilee elektronisille laitteille; huimaus, päänsärky, unettomuus sekä iho-oireet ovat hyvin tavanomaisia. Kyse on merkittävästä kansanterveydellisestä ongelmasta, jota on ennalta ehkäistävä. Viiden prosentin taustalla on lähes 300 000 ihmistä. Muissa maissa tehdyissä tuoreissa väestötutkimuksissa ilmenee vastaava trendi: Ruotsissa luku on 5%, Saksassa 10%, Yhdysvalloissa 12,8 %, Australiassa 17,4 % ja Kanadassa 7,5 %.

Suomen väestörakenne huomioiden, yli neljäsosa eli iäkkäät, voivat kokea terveyden heikentymistä hoivan digilaitteista: älypuhelimista, tableteista, tietokoneista, robotiikasta sekä hoivan sensoriteknologiasta. Tuoreissa väestötutkimuksissa nähtiin, että henkilöt, joilla on muita sairauksia kuten astmaa, autismin kirjon oireyhtymää, kemikaaliherkkyyttä, reagoivat vielä  laajakirjoisemmin.

Sveitsin säteilyviranomainen toteaa BERENIS-katsauksessaan, että langattomien verkkojen tuottama säteily saa aikaan oksidatiivista stressiä solutasolla, mikä voi olla haitallista eritoten vanhuksille ja henkilöille, joilla on alentunut immuniteetti.

Viranomaiset arvioivat, ettei sähkömagneettisesta säteilystä ole haittaa, kunhan raja-arvot eivät ylity. Kyseiseen argumenttiin tukeuduttiin myös kouluja digitalisoitaessa.  Lainsäädännössä huomioidaan vain ionisoimattoman säteilyn akuutit vaikutukset, ei biologisia tai pitkäkestoisia, eivätkä raja-arvot täten suojaa ns. herkkiä alaryhmiä.  Lähteenä on tuore Springer Naturen julkaisu, jossa lisää lainsäädännön uudistamisen tarpeen perusteita.

Esteettömyysdirektiivi vaatii kaikille soveltuvia palveluita
EU:n alueella vaikuttaa esteettömyysdirektiivi, jonka mukaan viranomaisten ja yksityisen sektorin on taattava tiettyjen tuotteiden ja palveluiden esteettömyys, soveltuvuus kaikille. Direktiivin piiriin kuuluvat muun muassa tietokoneet ja niiden käyttöjärjestelmät, älypuhelimet, digi-tv ja sähköisten kirjojen lukemiseen tarkoitetut laitteet.

Yhdenvertaisuuslain 15 § mahdollistaa kohtuulliset mukautukset edellä mainittuihin palveluihin.  Hoivaan soveltaen osa palveluista olisi toteutettavissa kiinteällä teknologialla: kaapeloitu internetyhteys, siihen liitettävä tabletti, tietokone ja nettipuhelinyhteys (vastaa lankapuhelinta). Mainitut vaihtoehdot eivät luonnollisesti korvaa turvaranneketta, mutta minimoivat muuta altistumista langattomille verkoille.

Esittämieni tietojen valossa iäkkäällä, tai hänen läheisellään, täytyy olla oikeus päättää, ottaako käyttöönsä ja missä laajuudessa langattomia sensoreita, robotiikkaa, älylaitteita tai vastaavaa. Vanhuspalvelulain mukaisesti asiakkaan toiveet on huomioitava ensisijaisesti ja itsemääräämisoikeus on keskeinen oikeus sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Erja Tamminen, tietokirjailija
Sähköherkät ry puheenjohtaja vuosina 2006-2021

Kirjoittava on toimittanut tekstin myös eduskunnan perustuslakivaliokunnalle, sosiaali- ja terveysvaliokunnalle sekä vanhusasiavaltuutetun toimistoon.

Lähteet:
https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0022399925004593
https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S3050475926002745
https://ehtrust.org/wp-content/uploads/Newsletter-BERENIS-Special-Issue-January-2021-1.pdf
https://link.springer.com/article/10.1186/s12940-026-01288-6
https://commission.europa.eu/strategy-and-policy/policies/justice-and-fundamental-rights/disability/european-accessibility-act-eaa_en
https://yhdenvertaisuus.fi/documents/1410853/5002649/Yhdenvertaisuuslaki-suomi.pdf/1bcdda18-5318-4dcf-9c17-1566c1530012/Yhdenvertaisuuslaki-suomi.pdf


Suomen Säteilyturvan jäseneksi

Aktivoidu sinäkin – tule mukaan huolehtimaan meidän kaikkien tulevaisuudesta

Liittymällä yhdistyksemme jäseneksi voit omalta osaltasi vaikuttaa turvallisemman tulevaisuuden luomiseen.

Voit myös liittyä pelkästään sähköpostilistalle ja auttaa meitä yhdistyksellemme tärkeitä asioita.

Me Suomen Säteilyturva ry:ssä kannatamme langallisia verkkoja ilman langattomia signaaleja. Olemme omistaneet erillisen sivun kouluille, sivuillamme kohta Koulut. Sivuillamme kohdista Terveys ja Tietomateriaali voit lukea langattomien signaalien vaikutuksesta terveyteen. Esim. teknisiä ratkaisuja löydät kohdasta Riskienhallinta. Videot-kohdasta löytyy informatiivisia videoita. Mitä viranomaiset ja valmistajat sanovat? Ota selvää esitteestämme.

Teksti: S.M. Lähde: Archives of Clinical and Biomedical Research

Ruotsin Säteilysuojelusäätiön (Strålskyddsstiftelsen) ja Ympäristö- ja Syöpätutkimussäätiön (Forskningsstiftelsen Miljö och Cancer) tutkijat, Mona Nilsson ja Lennart Hardell, kertovat tutkimusartikkelissaan nuorten muistiongelmien lisääntymisestä. Tutkimuksessa analysoitiin Norjan ja Ruotsin potilastietojen perusteella lasten ja teini-ikäisten diagnosoitujen muistiongelmien määrän kasvua vuosina 20012024. Norjassa muistiongelmien diagnoosit kasvoivat vertailujaksolla +750 %, kun vastaavasti Ruotsissa kognitiivisen heikentymisen diagnoositapaukset kasvoivat +5900 %. Diagnoosien kasvu oli erityisen suurta vuodesta 2010 eteenpäin, minä aikana lasten ja nuorten älypuhelinten käyttö on kasvanut räjähdysmäisesti. Tutkijat olettavat, että merkittävä osa diagnoosien kasvusta voidaan liittää altistumiseen älypuhelinten ja langattomien verkkojen mikroaaltotaajuussäteilylle.

Lokakuussa 2025 julkaistun Archives of Clinical and Biomedical Research -tiedejulkaisun tutkimuksessa, ”Increasing Numbers of Children Aged 5-19 Years with Memory Problems
in Sweden and Norway”
on havaittu räjähdysmäistä kasvua lasten ja nuorten muisti- ja kognitiodiagnooseissa. Tutkimuksessa verrattiin kolmen Norjassa ja Ruotsissa käytetyn diagnostisen koodin (ICD-koodit: R41.3, R41.8 ja F06.7) määrän kasvua vuodesta 2001 vuoteen 2024. Nämä diagnostiset koodit annetaan todennettavan muisti- tai ajattelun/keskittymisen kyvyn alentumisen seurauksena. Kasvu em. diagnooseissa on ollut molemmissa maissa eksponentiaalista, Norjassa erityisesti vuodesta 2019 ja Ruotsissa jo vuodesta 2010.

Tiedejulkaisun graafeista on nähtävissä muistiongelmien ja kognitiivisten vajeiden diagnoosien määrän kasvu erityisesti vuodesta 2010 alkaen.

Tutkijat huomauttavat, että kasvu on niin moninkertaista verrattuna lähtövuoden lukuihin, että sitä ei voida selittää yksinkertaisesti diagnostisten kriteerien muutoksilla tai asiakkaiden itsensä ilmoituskäytännön muutoksella. Taustalla täytyy olla jokin suurempi, yhteinen tekijä.

Artikkelissa listataan tunnetut muutokset matkapuhelin- ja WiFi-säteilyn määrän kasvussa kaikissa Pohjoismaissa (myös Suomessa):

Vuonna 2022 yli 40 % 12-vuotiaista ja yli 70 % 15-vuotiaista ruotsalaisista lapsista käytti älypuhelinta yli kolme tuntia päivässä ja älypuhelinta käytti päivittäin 90 % 11-19 -vuotiaista lapsista. Tämä on merkittävä säteilyaltistuksen kasvu, kun altistus lähtökohtavuonna 2001 oli useimmilla vain sadas- tai tuhannesosia tästä.

Langattomien verkkojen datakäyttö ja sitä kautta jatkuva säteilyaltistus on kasvanut räjähdysmäisesti 4G- ja 5G-verkkojen myötä (lähde: Ericsson Mobility Report November 2023)

Tutkijoiden yhteenvedossa todetaan, että muistiongelmien kasvu vastaa mikroaaltotaajuiselle radioverkkosäteilylle altistumisen kasvua. Pelkkä samanaikainen säteilyn ja muistiongelmadiagnoosien kasvu ei kuitenkaan ole riittävä. Siksi tutkijat muistuttavat, että suoraa syy-seurausnäyttöä löytyy biologian perustutkimuksista, joiden mukaan kännykkätaajuussäteily vaikuttaa solujen toimintaan, aineenvaihduntaan, ja tätä kautta myös kognitioon. Erillisessä tapaussarjatutkimuksessa tutkijat osoittavat, kuinka 5G-tekniikan käyttöönoton yhteydessä useat ihmiset saivat kuvatun kaltaisia mikroaaltosyndrooman oireita, vaikka olivat sietäneet aikaisemmin 3G- ja 4G-taajuuksien säteilyä. Merkittävänä syynä tähän muutoksen tutkijat ehdottavat juuri säteilytasojen nousua 100-kertaiseksi verrattuna aikaisempiin 3G- ja 4G-tekniikoihin.

Lopuksi tutkijat muistuttavat, että kognitiivisten ongelmien kasvu on erittäin huolestuttavaa ja tulisi vaikuttaa sekä terveydenhuollon että instituutioiden päätöksentekoon. Suojautuminen radiotaajuussäteilyltä tulisi ottaa huomioon erityisesti lasten ja nuorten suojelemiseksi.

Tutkimus on luettavissa alkuperäisessä englanninkielisessä muodossa julkaisun sivuilta:

Mona Nilsson, Lennart Hardell. Increasing Numbers of Children Aged 5-19 Years with Memory Problems in Sweden and Norway. Archives of Clinical and Biomedical Research. 9 (2025): 431-439. https://www.fortunejournals.com/articles/increasing-numbers-of-children-aged-519-years-with-memory-problems-in-sweden-and-norway.html

Suomenkielinen konekäännetty versio samasta artikkelista on ladattavissa alta:
Muistiongelmista kärsivien 5–19-vuotiaiden lasten määrä kasvaa Ruotsissa ja Norjassa, Mona Nilsson,BSc ja Lennart Hardell, MD, PhD.pdf

AIHEESEEN LIITTYVÄ, ALZHEIMER-RISKIÄ KOSKEVA TUTKIMUS 2025:
Review of the evidence on the influence of Wi-Fi 2.4 GHz radiation on oxidative stress and its possible relationship with Alzheimer’s disease: https://www.frontiersin.org/journals/neurology/articles/10.3389/fneur.2025.1616435/full


Suomen Säteilyturvan jäseneksi

Aktivoidu sinäkin – tule mukaan huolehtimaan meidän kaikkien tulevaisuudesta

Liittymällä yhdistyksemme jäseneksi voit omalta osaltasi vaikuttaa turvallisemman tulevaisuuden luomiseen.

Voit myös liittyä pelkästään sähköpostilistalle ja auttaa meitä yhdistyksellemme tärkeitä asioita.

Me Suomen Säteilyturva ry:ssä kannatamme langallisia verkkoja ilman langattomia signaaleja. Olemme omistaneet erillisen sivun kouluille, sivuillamme kohta Koulut. Sivuillamme kohdista Terveys ja Tietomateriaali voit lukea langattomien signaalien vaikutuksesta terveyteen. Esim. teknisiä ratkaisuja löydät kohdasta Riskienhallinta. Videot-kohdasta löytyy informatiivisia videoita. Mitä viranomaiset ja valmistajat sanovat? Ota selvää esitteestämme.

Tutkija, FT Mikko Ahosen haastattelu “Säteily ympärillämme – Onko 5G näkymätön uhka terveydelle ja luonnolle?“ on ilmestynyt TerveysSummitiin katsottavaksi. https://terveyssummit.fi/k25-mikko-ahonen/

Tämä 50 minuutin syvähaastattelu on  katsottavissa ilmaiseksi 5.5.2025 saakka, jonka jälkeen se siirtyy TerveysSummitin ”vain jäsenille” -alueelle katsottavaksi.

Haastattelussaan Ahonen kertoo seikkaperäisesti riskienhallinnasta ja antaa vinkkejä eri mobiililaitteiden käyttöön. Sivuten tutkimustyötään lääkäri Lennart Hardellin tutkimusryhmässä.

TerveysSummit on Suomen suurin terveystapahtuma verkossa ja kannustamme myös muiden TerveysSummitin kevään 2025 asiantuntijahaastattelujen ( https://terveyssummit.fi/tapahtuma/ ) katsomiseen ja kuuntelemiseen.

Saa kertoa tästä terveysuutisesta myös kavereille!


Suomen Säteilyturvan jäseneksi

Aktivoidu sinäkin – tule mukaan huolehtimaan meidän kaikkien tulevaisuudesta

Liittymällä yhdistyksemme jäseneksi voit omalta osaltasi vaikuttaa turvallisemman tulevaisuuden luomiseen.

Voit myös liittyä pelkästään sähköpostilistalle ja auttaa meitä yhdistyksellemme tärkeitä asioita.

Me Suomen Säteilyturva ry:ssä kannatamme langallisia verkkoja ilman langattomia signaaleja. Olemme omistaneet erillisen sivun kouluille, sivuillamme kohta Koulut. Sivuillamme kohdista Terveys ja Tietomateriaali voit lukea langattomien signaalien vaikutuksesta terveyteen. Esim. teknisiä ratkaisuja löydät kohdasta Riskienhallinta. Videot-kohdasta löytyy informatiivisia videoita. Mitä viranomaiset ja valmistajat sanovat? Ota selvää esitteestämme.

Suomenkielinen käännös: lääkäri Rauli Mäkelä. Lisähuomiot: S.M. Lähde: Strålskyddsstiftelsen, Ruotsi www.stralskyddsstiftelsen.se

Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat ensimmäistä kertaa havainneet ultraäänen avulla reaaliajassa, että matkapuhelinsäteily aiheuttaa verisolujen kasautumista yhteen. Tällä puolestaan voi olla monenlaisia sivuvaikutuksia ja vakavissa tapauksissa aiheuttaa aivohalvauksen tai sydänkohtauksen. Jo vuonna 2004 ruotsalainen fysiikan professori Bo Sernelius kuvasi teoreettisen fysiikan avulla, miten matkapuhelinsäteily aiheuttaa verisolujen kasaantumista.

Tähän asti punasolujen kokkaroituminen (punasoluaggregaatio, engl. rouleaux formation) on yhdistetty infektioihin, tulehduksiin, sidekudossairauksiin ja joihinkin syöpiin. Kun yhdysvaltalaistutkijat havaitsivat matkapuhelinsäteilylle altistumisen vaikutuksen ultraäänen avulla, langattomien tekniikoiden säteily voidaan lisätä tekijöihin, jotka voivat aiheuttaa tämän vaikutuksen veressä.

Punasolut kasaantuvat litteä puoli päällekkäin niin, että muodostuu niin sanottuja ”raharullia” (rouleaux), voi aiheuttaa monenlaisia ongelmia:

Terve veri mikroskoopilla kuvattuna
Kokkaroituneet verisolut (rouleaux) mikroskoopilla kuvattuna

Aiemmin tätä ilmiötä on raportoitu tutkimuksissa, joissa verisoluja tutkittiin mikroskoopilla sen jälkeen, kun ne olivat altistuneet matkapuhelinsäteilylle laboratorioissa. Tutkijat ovat nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa havainneet ultraäänen avulla reaaliajassa, että tämä häiriö ilmenee, kun terve ihminen altistuu matkapuhelinsäteilylle.

Radiologi ja yhdysvaltalaisen Environmental Health Trust -järjestön tieteellisen tutkimuksen ja kliinisten asioiden varajohtaja Robert Brown ja hänen kollegansa, ultraääniasiantuntija Barbara Biebrich tutkivat, voisivatko he ultraäänen avulla tarkkailla veressä tapahtuvia muutoksia sen jälkeen, kun henkilö on altistunut matkapuhelinsäteilylle, verrattuna siihen, miltä veri näytti ennen altistumista. Tulokset on julkaistu tieteellisessä julkaisussa Frontiers in Cardiovascular Medicine.

Ennen altistusta veri näytti normaalilta. Tämän jälkeen päälle kytketty matkapuhelin asetettiin henkilön syliin viideksi minuutiksi. Altistuksen jälkeen ultraäänitutkimus osoitti, että veri ei enää virrannut yhtä tasaisesti kuin aiemmin ja sisälsi paakkuuntuneita soluja. Koe toistettiin sen jälkeen kahdesti seuraavien kuukausien aikana, ja tulokset olivat samat.

Klorofyliini lehtivihreästä voi ehkäistä verihiutaleiden kokkaroitumista

Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että ruoasta saatu klorofyliini (eng. chlorophyllin) saattaa ehkäistä tai vähentää verihiutaleiden kokkaroitumista ja toisiinsa tarttumista. Hyviä klorofyliinin lähteitä ovat kirjallisuuden mukaan klorellajauhe, vehnänoras- tai korianterilehtimehu ja alfalfan idut. Näiden lääkinnällistä tehoa ei kuitenkaan ole tutkittu laajalti, eivätkä ne yksinään suojaa kaikilta langattomien tekniikoiden säteilyhaitoilta. Säteilyn välttäminen tulisi siis olla ensisijainen suojautumiskeino.

Lähde ja lisää aiheesta ruotsiksi:


Suomen Säteilyturvan jäseneksi

Aktivoidu sinäkin – tule mukaan huolehtimaan meidän kaikkien tulevaisuudesta

Liittymällä yhdistyksemme jäseneksi voit omalta osaltasi vaikuttaa turvallisemman tulevaisuuden luomiseen.

Voit myös liittyä pelkästään sähköpostilistalle ja auttaa meitä yhdistyksellemme tärkeitä asioita.

Me Suomen Säteilyturva ry:ssä kannatamme langallisia verkkoja ilman langattomia signaaleja. Olemme omistaneet erillisen sivun kouluille, sivuillamme kohta Koulut. Sivuillamme kohdista Terveys ja Tietomateriaali voit lukea langattomien signaalien vaikutuksesta terveyteen. Esim. teknisiä ratkaisuja löydät kohdasta Riskienhallinta. Videot-kohdasta löytyy informatiivisia videoita. Mitä viranomaiset ja valmistajat sanovat? Ota selvää esitteestämme.

Suomenkielinen käännös: lääkäri Rauli Mäkelä. Lähde: Phonegate alert

Lääkäri Marc Arazin johtama ranskalainen järjestö Phonegate alert kertoi 9.3.2025 julkaistussa lehdistötiedotteessaan huolestuttavan uutisen nuorten voimakkaasti lisääntyneistä glioblastooma-aivokasvaimista. Kyse on pahanlaatuisista kasvaimista.

Ranskan terveysviranomaisen Santé Publique France raportti oli havainnut glioblastoomien lisääntyneen nelinkertaiseksi jo vuosina 1990-2018. Nämä koepaloin varmistetut aivokasvaimet lisääntyivät miehillä 3,6 % ja naisilla 3,3 % vuodessa, kun tarkasteltiin kaikkia ikäryhmiä yhdessä.

Uudessa tilastossa tarkastelun kohteena olivat erikseen 15-39 -vuotiaat aikavälillä 2000–2020. Sama huolestuttava suuntaus jatkui siten, että glioblastoomat lisääntyivät 6,11 % vuodessa. Phonegate alertin mielestä tämän pitäisi hälyttää viranomaiset, koska nuorten muissa syöpäkasvaimissa nousua ei havaita.

Vaikka näille 15-39 vuotiaille ei ole tehty elektromagneettisen säteilyn altistuksen mittauksia, on helppo ymmärtää, että aivokasvainten lisääntyminen ajoittuu voimakkaasti lisääntyneeseen säteilyn määrään matkapuhelimien ja wifi-laitteiden välityksellä. Tämä ikäluokka on oppinut kommunikoimaan ja hakemaan tietonsa ja viihteensä älypuhelimien avulla pienestä pitäen.

Phonegate alert -sivusto on kunnostautunut aikaisemminkin paljastamalla SAR-mittauksillaan liikaa säteileviä matkapuhelimia, saaden niitä pois markkinoilta. Järjestö muistuttaa säteilyhygienian tarpeellisuudesta samoilla tutuilla tavoilla, jota sust.fi suosittelee: Käytä langallisia kuulokkeita tai kaiuttimia, äläkä pidä puhelinta kiinni kehossa, yhdistä laitteet nettiin kaapeleilla eikä langattomasti, sammuta kodin wifi ainakin yöksi, sammuta kännykän bluetooth, wifi, mobiilidata ja sijaintipalvelu – kun et käytä niitä.

HUOM! WHO:n IARC luokitteli jo vuonna 2011 radiotaajuisen säteilyn (mobiilisäteilyn) mahdollisesti syöpää aiheuttaviksi.

Lähde:

Edelliset artikkelimme kasvaimista:


Uutinen Ruotsin säteilysuojelusäätiöltä Strålskyddstiftelsen, 2025

Tarkastus osoittaa vakavia puutteita WHO:n tutkimuksessa matkapuhelinsäteilyn syöpäriskeistä


Suomen Säteilyturvan jäseneksi

Aktivoidu sinäkin – tule mukaan huolehtimaan meidän kaikkien tulevaisuudesta

Liittymällä yhdistyksemme jäseneksi voit omalta osaltasi vaikuttaa turvallisemman tulevaisuuden luomiseen.

Voit myös liittyä pelkästään sähköpostilistalle ja auttaa meitä yhdistyksellemme tärkeitä asioita.

Me Suomen Säteilyturva ry:ssä kannatamme langallisia verkkoja ilman langattomia signaaleja. Olemme omistaneet erillisen sivun kouluille, sivuillamme kohta Koulut. Sivuillamme kohdista Terveys ja Tietomateriaali voit lukea langattomien signaalien vaikutuksesta terveyteen. Esim. teknisiä ratkaisuja löydät kohdasta Riskienhallinta. Videot-kohdasta löytyy informatiivisia videoita. Mitä viranomaiset ja valmistajat sanovat? Ota selvää esitteestämme.

Teksti: Christian Blom. Käännös: Mikko Ahonen. Lisäykset (2026): S.M.

Niin sanottu 3G-mobiiliverkko suljettiin lopullisesti syksyllä 2024. 2G-verkolle annettiin armonaikaa vuoden 2029 loppuun asti, mutta käytännössä operaattorit alkavat sulkea myös tätä verkkoa suhteellisen pian.

3G-verkkoa oli rakennettu Suomeen 20 vuoden aikana vuodesta 2005 alkaen. 3G-verkosta tuli vähitellen Suomen hallitseva matkaviestinverkko, joka hyödynsi hyvin suurta osaa radiotaajuuksista 900 megahertsin ja 2100 megahertsin välisillä taajuuksilla. Nämä taajuudet olivat siis suhteellisen matalia verrattuna 4G:n ja 5G:n käyttämiin taajuuksiin (jopa useita kymmeniä gigahertsejä).

Alhaiset taajuudet merkitsivät sitä, että kenttätasot mobiilidatalle olivat riittävät maaseudulla. 3G-taajuudet saattoivat myös ohittaa lehvästöt ja osan maaston muista esteistä. 5G:ssä lähetin/vastaanotinyksikön on käytännössä oltava lähes näköyhteydessä lähettävään tukiasemaan ja lähetysmastoihin. Tämän vuoksi 5G ei vielä toimi maaseudulla harvaan asutuilla alueilla, koska 5G-tukiasemia on vielä harvassa näillä alueilla.

Kaikki tekstiviestit ja puhelut ovat tähän asti kulkeneet myös 2 tai 3G:n kautta – lukuun ottamatta internetin välityksellä tapahtuvaa äänipuhelua (esim. WhatsApp). Vasta äskettäin on kehitetty tekniikkaa, jonka avulla tekstiviestit ja puhelut kulkevat verkon kautta 4G ja 5G -yhteydessä.

2G:tä ja 3G:tä käytettiin myös nopeusvalvontakameroissa liikenteessä, vesimittareissa kotitalouksissa ja muunlaisissa mittareissa ja tiedonsiirroissa.

Vanhoja 2G- ja 3G-taajuuksia käyttävät tulevaisuudessa 4G, 5G ja pian myös 6G. Lähetyssignaalien tekniikkaa muutetaan tämän mahdollistamiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että nykyisillä 2-3G-taajuuksilla toimivista lähetyssignaaleista tulee biologisesti aktiivisempia, ja niillä on ihmisille haitallisempia biologisia seurauksia, johtuen uusista signaalien modulointitavoista.

Nykyisin tilanne on kuitenkin se, että vanhoilla 3G-taajuuksilla ei lähetetä mitään signaalia.

4G on toistaiseksi toiminut melko hyvin maaseudulla, koska se on pystynyt käyttämään 3G-verkkoa varajärjestelmänä. Nyt kun 3G:tä ei enää ole, satojentuhansien ihmisten 3G-puhelimet ovat lakanneet toimimasta maaseudulla, koska 4G:tä ei usein kuulu siellä, missä 3G:tä ei enää ole saatavilla.

Kuuluvuus ja internetin yhteysnopeudet vaihtelevat suuresti teleoperaattorin mukaan (Telia, Elisa, DNA). Maaseudulla kannattaa tarkistaa, millä teleoperaattorilla on paras kuuluvuus, ja valita sen teleoperaattorin SIM-kortti 4G-reitittimeen ja myös matkapuhelimeen.

Mitä tämä tarkoittaa säteilyn kannalta?

Ihmisten puhelimet etsivät kuumeisesti verkkoyhteyttä maaseudulla, yleensä tuloksetta. Ja silloinkin, kun he saavat yhteyden 4G:n kautta, kuuluvuus on heikko, mikä tarkoittaa, että matkapuhelin säteilee jatkuvasti yrittäessään pitää yhteyttä. Mitä heikompi kenttä puhelimella on (mitä vähemmän palkkeja puhelimen näytössä), sen enemmän puhelin säteilee. Ero puhelimen lähetystehossa voi vaihdella jopa 400-kertaisesti, riippuen matkapuhelinverkon kuuluvuudesta. Mitä huonompi kuuluvuus, sen enemmän puhelin säteilee käytettäessä.

Heikon matkapuhelinverkon kentän tunnistaa siitä, että matkapuhelimen akku tyhjenee ennätysnopeasti. Muista, että matkapuhelimet lähettävät aina eniten säteilyä, kun ne käyttävät internetiä (mobiilidataa) tai lähettävät ääntä. Vastaanotettaessa ne säteilevät huomattavasti vähemmän.

Jos huomaat, että matkapuhelimesi ei ole yhteydessä verkkoon eikä siksi toimi, kytke se kokonaan pois päältä, erityisesti sen mobiilidatatoiminto. Tällöin minimoit tai kokonaan eliminoit puhelimestasi lähtevän säteilyn.

Jos asut alueella, jossa 3G-verkko on lakkautettu ja matkapuhelimesi ei enää toimi, selvitä ensin naapureilta ja tuttavilta, minkä operaattorin verkko toimii alueellasi. Vaihda sitten kyseiseen operaattoriin.

Voit myös hankkia erillisen 4G-internetreitittimen antenneineen katolle. Reititin tarjoaa toimivan nettiyhteyden maaseudulla. Reitittimen Wi-Fi-toiminnon voi kytkeä pois päältä tiettyjen valmistajien laitteissa (esim. Asus) ja liittää sen jälkeen ethernet-kaapelilla reitittimen tietokoneeseen.

Antennit: 2 x 4G Iskra P-60MIMO antenneja. Asennettuna olemassa olevan TV-antennin tukiputken alaosaan.
Reititin Asus 4G-N16, jossa kiinni kaksi taloon sisälle tulevaa antennikaapelia, Ethernet-kaapeli ja virtakaapeli.

Markkinoilla on useita erilaisia reitittimiä tämäntyyppisiin tilanteisiin. Älä kuitenkaan osta sellaista ennen kuin sinulla on takeita siitä, että se toimii alueellasi.

Tämän jälkeen voit liittää matkapuhelimesi kaapelilla reitittimeen ja käyttää Whatsappia puheeseen ja internetiin tavalliseen tapaan tietokoneen tai matkapuhelimen kautta. Monet Samsungit ja kaikki iPhonet voidaan liittää langalliseen verkkoon pienen sovittimen avulla.

Monet Samsungit ja kaikki iPhonet voidaan liittää langalliseen verkkoon pienen sovittimen avulla.

Muutaman vuoden kuluttua vanhat 2G- ja 3G-taajuudet otetaan uuteen käyttöön ja kaikkien operaattoreiden liittymät voivat alkaa toimia myös maaseudulla. Mutta siihen on vielä pitkä matka. Esimerkiksi Elisa on ilmoittanut, että se ei enää asenna perinteisiä 4G tukiasemia maaseudulla, vaan ottaa käyttöön 4G- ja 5G-teknologiaa vapautuneilla 2G- ja 3G-taajuuksilla.

Tämä tarkoittaa, että maaseudulla ja haja-asutusalueella asuvan kannattaa olla tietoinen säteilykuorman muuttumisesta ja laitteiden toimivuudesta. Riskinä on, että kännykkä säteilee merkittävästi enemmän erityisesti maaseudulla, kunnes yhteydet ovat taas paremmat.

/Christian Blom


Mikko Ahosen vinkit vuoden 2024 lopussa, kun 3G-verkot on suljettu ja on käytettävä 4G-verkkoihin perustuvia yhteyksiä:


Suomen Säteilyturvan jäseneksi

Aktivoidu sinäkin – tule mukaan huolehtimaan meidän kaikkien tulevaisuudesta

Liittymällä yhdistyksemme jäseneksi voit omalta osaltasi vaikuttaa turvallisemman tulevaisuuden luomiseen.

Voit myös liittyä pelkästään sähköpostilistalle ja auttaa meitä yhdistyksellemme tärkeitä asioita.

Me Suomen Säteilyturva ry:ssä kannatamme langallisia verkkoja ilman langattomia signaaleja. Olemme omistaneet erillisen sivun kouluille, sivuillamme kohta Koulut. Sivuillamme kohdista Terveys ja Tietomateriaali voit lukea langattomien signaalien vaikutuksesta terveyteen. Esim. teknisiä ratkaisuja löydät kohdasta Riskienhallinta. Videot-kohdasta löytyy informatiivisia videoita. Mitä viranomaiset ja valmistajat sanovat? Ota selvää esitteestämme.

Suomenkielinen käännös: FT Mikko Ahonen. Lisäykset: S.M.

USA – Tulevaisuuden työ: kasvainten poisto langattomien kuulokkeiden käytön jälkeen

”Täällä Dallasissa on pari kirurgia, jotka eivät tee mitään muuta – 5 päivää viikossa kokopäiväisesti – he työskentelevät täysipäiväisesti poistaen sylkirauhaskasvaimia ihmisiltä, jotka käyttävät AirPodeja ja bluetooth-laitteita.” Näin sanoo lääkäri David Erb lyhyellä Instagram-videolla: https://www.instagram.com/reel/C-y2jMNNk4p/

Lääkäri David Erb
Bluetooth-kuulokkeiden säteilymittaus

Miksi tällaisia laitteita sitten myydään ilman minkäänlaista varoitusta pakkauksessa? No, koska meillä on raja-arvot, jotka kehitettiin 1900-luvulla selvittääksemme, kuinka kauan ihmiset voivat sietää matkapuhelimen pitämistä lähellä päätään kärsimättä akuuteista lämpövaurioista – edellyttäen, että puhelut kestävät enintään 6 minuuttia ja niitä on vähän.

Sittemmin suuntaviivoja ei ole tiukennettu, vaan niistä on tullut paljon löysempiä. Tiedätkö muuten ketään, joka käyttää AirPodeja ja muita langattomia laitteita vain 6 minuuttia kerrallaan?

USA:ssa, jossa säteilysuojelu on jätetty teollisuuden itsensä vastuulle, ja WHO:ssa teollisuus on aktiivisesti ja tietoisesti suojellut vanhentunutta ajattelua, joka johtaa vammoihin ja lyhyempiin elinikiin – tämä on lähtökohtana myös Suomelle ja muille maille.

Lähteet: Einar Flydal, Norja & Vågbrytaren Sverige, jäsenkirje syyskuu 2024.

Tutkimuksia

Seuraava epidemiologinen tutkimus osoittaa bluetooth-käyttäjillä olevan merkittävästi enemmän kilpirauhasen ongelmia: https://www.nature.com/articles/s41598-024-63653-0

Kiinnostava on lisäksi tutkimus, joka osoittaa bluetoothin vaikutukset kärpästen lisääntymiseen ja solukuolemaan. Kaikki käytetyt EMF-lähteet aiheuttivat tilastollisesti merkitseviä vaikutuksia lisääntymiskykyyn ja solukuoleman-apoptoosin induktioon jopa hyvin alhaisilla intensiteettitasoilla (0,3 V/m bluetooth-säteilyä), jotka ovat selvästi Suomen ICNIRP:n raja-arvojen alapuolella: https://www.emf-portal.org/en/article/23306

Langattomat luonnottomat signaalit voivat aiheuttaa:

JA

Bluetooth-kuulokkeiden säteilymittaus

Bluetooth-kuulokkeiden säteilymittaus on myös nähtävissä videollamme ajassa 1:35 ja 17:47:

https://youtu.be/mwV9QyMf71k

Videon verkkosivu: https://sust.fi/alypuhelin-pois-paalta-koulussa/


9 vinkkiä

1. Sammuta bluetooth, wifi, mobiilidata ja sijaintipalvelu – kun et käytä niitä !

iPhone pikavalikko: Valkoinen bluetooth-kuvake =”Bluetooth-laitteiden yhteyden katkaiseminen huomiseen asti”. HUOM! Matkapuhelimen bluetooth jää PÄÄLLE! Siirry asetuksiin kytkeäksesi bluetooth pois päältä.

iPhone bluetooth säteilymittaus on nähtävissä videollamme ajassa 14:46: https://youtu.be/mwV9QyMf71k

iPhone pikavalikko: Valkoinen wifi-kuvake = “Katkaisee yhteyden läheiseen WiFi-verkkoon huomiseen asti”. Valkoinen bluetooth-kuvake =”Bluetooth-laitteiden yhteyden katkaiseminen huomiseen asti”. HUOM! Matkapuhelimen bluetooth jää PÄÄLLE!
Siirry asetuksiin kytkeäksesi bluetooth pois päältä.

2. Käytä langallisia kuulokkeita tai kaiuttimia !

Ilmaputki-kuulokkeita: Air Tube

Äänikaapeli on helppo liittää musiikkikaiuttimeen, joten bluetooth voidaan kytkeä pois Mikäli puhelimessasi ei ole tavallista 3.5mm -kuulokeliitäntää, äänikaapelia varten on olemassa kuuloke-USB-C -sovitin (vanhoissa iPhone-puhelimissa kuuloke-Lightning-sovitin). Puhelimen kuulokeliitin kytketään joko suoraan tai sovittimen (alla eng. adapter) avulla kaiuttimen AUX-liitäntään. HUOM! Kaikissa kaiuttimissa ei ole aux-liitäntää. Aux liitäntä on lähes aina samanlainen 3.5mm muotoinen kuulokeliitäntä (kts. kuva alla).

iPhone lightning->kuuloke/aux- adapteri
Perinteinen 3.5mm kuuloke- / AUX -liitin

3. Musiikkia ilman säteilyä!

Voit vähentää säteilyä suoratoistomusiikin sijaan kuuntelemalla ladattua musiikkia offline-tilassa esimerkiksi Spotify premium -palvelun kautta tai tallentamalla tai kopioimalla ostettuja äänitiedostoja matkapuhelimeesi. Eli lataat ensin äänitiedostot kokonaisuudessaan yhteyden kanssa puhelimeesi ja sitten kytket puhelimen lentotilaan ja varmistat, että myös WiFi (WLAN) ja Bluetooth -menevät pois päältä.

Spotify Premium palvelulla voit ladata haluamasi musiikin kokonaisuudessaan puhelimeesi nuoli-ikonin avulla. Tämän jälkeen ladattu musiikki on kuunneltavissa myös lentokonetilassa (offline, ei säteilyä).

4. Osaa älykelloista ei saa säteilemättömiksi

Jos päätät hankkia älykellon, varmista, että Bluetooth, mobiililähetys ja Wifi ovat mahdollista kytkeä pois päältä kokonaan. Jotkin älykellot säteilevät koko ajan ja jotkin vain valmistajan määrittämin välein.

Tyypillisesti Garmin Fenix, Enduro, Epix, Forerunner, Suunto Race S/Vertical ja Apple Watch (malli 10:stä eteenpäin) ovat kytkettävissä täydelliseen lentotilaan, eivätkä enää säteile jatkuvasti. Näidenkään käyttöä lapsille ja kasvaville nuorille jatkuvaan käyttöön ei voi suositella.

Samsung Galaxy Watch, Google Pixel Watch, OnePlus Watch, Xiaomi Watch, Huwai Watch GT ja AmazFit – älykelloja puolestaan ei voi kytkeä lentotilaan kokonaan, tai vaikka ne kytkeekin, ne säteilevät silti säännöllisesti joko bluetooth tai kännykkätaajuuksilla.

Tiedot eri älykellojen lentotilan toimivuudesta vaihtelevat kuitenkin mallikohtaisesti, ja usein myyjät eivät ole näistä ajan tasalla. Varminta on varmistaa kellon säteilemättömyys itse. Verkon AI-keskustelubotit (ChatGPT, Gemini, jne) eivät anna näistä luotettavia ja aina virheettömiä vastauksia.

5. Käytä langallista näppäimistöä, langallista hiirtä ja langallisia kuulokkeita langattoman bluetooth-yhteyden sijaan!

6. Sammuta bluetooth ja wifi tietokoneessa!

Kannettava tietokone liitetty langalliseen verkkoon sovittimen avulla. Wifi ja bluetooth pois päältä. Lentokonetila päällä. Sammuta wifi – käytä kaapelia!

7. Vaihda infrapuna-tv-kaukosäätimeen!

Monet nykyaikaiset televisiot ovat alkaneet käyttää bluetooth-kaukosäätimiä. Infrapunavalolla varustetut kaukosäätimet toimivat myös älytelevisioissa.

8. Käytä langallista ohjainta tv/video- ja tietokonepeleissä !

Suosittelemme USB-peliohjainten käyttöä langattomien bluetooth-ohjainten sijaan.

9. Kytke auton bluetooth ja WLAN pois päältä !


Sivustolla emf-portal.org on koottuna tieteellistä tutkimustietoa sähkömagneettisten kenttien vaikutuksista. Kirjoita hakutoimintoon esim. ”fertility AND WLAN”, ”oxidative stress AND WLAN”. (WLAN = wifi)


Hauskaa triviaa

Harald Bluetooth eli Harald Gormsson oli Tanskan ja myöhemmin Norjan kuningas viikinkiajalla. Harald sai ehkä nimen Blåtand, koska hänen vaatteensa olivat siniset – tuon ajan kallein väri. Hän on antanut nimensä 2000-luvun langattomalle viestinnälle Bluetoothille, ruotsiksi Blåtand. Bluetooth-logo on yhdistelmä riimuja H ja B, Harald Blåtandin nimikirjaimia.

Kuvalähde: https://medium.com/iotforall/6-things-you-didnt-know-about-bluetooth-3ebb50ba370e

Suomen Säteilyturvan jäseneksi

Aktivoidu sinäkin – tule mukaan huolehtimaan meidän kaikkien tulevaisuudesta

Liittymällä yhdistyksemme jäseneksi voit omalta osaltasi vaikuttaa turvallisemman tulevaisuuden luomiseen.

Voit myös liittyä pelkästään sähköpostilistalle ja auttaa meitä yhdistyksellemme tärkeitä asioita.

Me Suomen Säteilyturva ry:ssä kannatamme langallisia verkkoja ilman langattomia signaaleja. Olemme omistaneet erillisen sivun kouluille, sivuillamme kohta Koulut. Sivuillamme kohdista Terveys ja Tietomateriaali voit lukea langattomien signaalien vaikutuksesta terveyteen. Esim. teknisiä ratkaisuja löydät kohdasta Riskienhallinta. Videot-kohdasta löytyy informatiivisia videoita. Mitä viranomaiset ja valmistajat sanovat? Ota selvää esitteestämme.

Väittely säteilystä jatkuu. Pedersören kansalaisopiston mobiilisäteilyn terveysvaikutuksia koskeva kurssi peruttiin syksyn ohjelmasta sen jälkeen, kun Österbottens Tidning ja Vasabladet olivat esittäneet kritiikkiään digilehden pääkirjoituksissa 16.8.2024 (ja seuraavana päivänä painetuissa lehdissään). Martina Lamperon toinen mielipidekirjoitus julkaistiin digilehdissä 3.9.2024 (ja seuraavana päivänä painetuissa lehdissä). Tässä on mielipidekijoitus kokonaisuudessaan. Täydentävät kuvat on lisätty vain sust.fi sivustoon. Martinan ensimmäinen mielipidekirjoitus aiheesta löytyy annetusta linkistä.

Teksti: Insinööri Martina Lampero. Suomenkielinen käännös: lääkäri Rauli Mäkelä.

Tiedoksi teille, jotka ette nähneet perutun mobiilisäteilyn terveysvaikutukset- kurssin kuvausta:

”Vinkkejä ja vihjeitä niille, jotka haluavat käyttää näyttöpäätteitä terveellisemmällä tavalla. Tule keskustelemaan matkapuhelimista ja näyttöpäätteistä. Jaa mielellään omia vinkkejä ja kokemuksiasi esimerkiksi kuinka voi rajoittaa ruutuaikaa ja sovelluksien käyttöä. Tarjoamme mahdollisuuden mitata radiotaajuusmittarilla omia matkapuhelimia ja muita mobiililaitteita. Selvitämme kuinka tarpeettomien langattomien signaalien määrää voidaan vähentää, ja siten pidentää laitteen akun kestoa ja elimistösi ”akun” kestoa. Tutustumme millaisia kaapeloituja ratkaisuja löytyy matkapuhelimiin, tabletteihin, tietokoneisiin, kuulokkeisiin ja peliohjaimiin. Martina on insinööri ja hänellä on mentaalivalmentajan koulutus. Martina johtaa Suomen Säteilyturva yhdistystä, sust.fi.”

Myntti kirjoitti Österbottens Tidning- lehteen, että yhdistys vaatii säteilylle korkeampia raja- arvoja. Todellisuudessa yhdistys vaatii raja-arvojen alentamista.

Suomen säteilyturvaviranomainen

Nämä tiedot olivat vielä huhtikuussa 2023 Suomen säteilyturvaviranomaisen STUK:n verkkosivulla: ”Matkapuhelinten terveysvaikutuksiin sisältyy toistaiseksi joitakin epävarmuuksia. Tämän vuoksi STUK suosittelee välttämään turhaa altistumista matkapuhelimen säteilylle.”


Luvattomat mastokiipeilijät altistuvat suurelle säteilyriskille

Kesän aikana nuoriso on kiipeillyt korkeisiin radiomastoihin luvattomasti. Poliisi varoitti 13.8 että luvattomat mastokiipeilijät altistuvat suurelle säteilyriskille.
[Seuraava kappale on suoraan Poliisin sivulta!]
”Radiomastoissa on korkeatehoisia lähetinantenneja, jotka on suunniteltu jakamaan RF-tehoa laajalle alueelle. Mastossa antennin lähellä radiotaajuisen signaalin tehotaso on ihmiselle vaarallisen voimakas.” Normaalisti radiotaajuista eli RF-säteilyä ei voi havaita aistein, koska se läpäisee ihon ja vaikuttaa suoraan sisäelimiin ja voi aiheuttaa muun muassa silmävaurioita. Säteilyn haittavaikutukset voivat ilmetä vasta pitkällä aikavälillä, kertoo Digitan asiakaspalvelujohtaja Elina Lehtomäki.

Kirjavinkki

”Overpowered – What science tells us about the dangers of cell phones and other wifi-age devices” -kirjan kirjoittaja professori Martin Blank (väitellyt fysikaalisesta kemiasta). Martin Blank ja tri Reba Goodman ovat julkaisseet arvostetuissa tiedelehdissä monia omia tuloksia siitä kuinka elektromagneettiset kentät tunkeutuvat kehon sisälle soluihin, muuttavat niiden toimintaa ja DNA perimää. Eri puolilla maailmaa eri laboratorioissa toimivat tutkijat ovat vahvistaneet saadut tulokset.

Martin Blank kirjoitti kirjassaan:

Luonnollinen elektromagneettinen säteilykin voi vahingoittaa sinua. Auringon UV-säteily voi polttaa ihoa ja altistut avaruussäteilylle lentomatkoilla. Lentokoneiden henkilökunnilla on korkeampi riski sairastua syöpiin. Hän mainitsee vuonna 1998 Coloradossa tapahtuneen salamaniskun puuhun, jonka alla seisoi neljä golffaajaa. Yksi sai palovammoja ja kaksi menetti tajuntansa. Neljännessä ei havaittu vammoja, mutta hän kuoli kuitenkin kolmen viikon kuluttua sydänpysähdykseen. Miten salama saattoi vaikuttaa häneen, kun se ei ollut kosketuksissa hänen kehoonsa? Vastaus on sähkömagneettiset kentät.

Myös matalaenergiset sähkömagneettiset kentät (EMF) voivat aiheuttaa ruumiillisia vammoja. Korkeaenergiset äärimmäisen matalataajuiset sähkökentät (ELF) voivat välittää riittävästi virtaa tappamaan ihmisen (salamanisku, sähkötuoli) vaikka ihminen ei havaitsekaan samaa heikkotehoista säteilyä. Kaikilla sähkömagneettisilla kentillä on biologisia vaikutuksia, sanoo Martin Blank.

Sähkömagneettinen säteily (EMR) voidaan jakaa eri alueisiin sen mukaan, mitä teknologiaa käytetään, ja miten se vaikuttaa biologiaan

”Kun altistumme säteilylle, imeytynyt energia siirtyy molekyylitasolla biologisiin järjestelmiin, jotka reagoivat täysin eri tavoin säteilyn taajuudesta riippuen”, kirjoittaa Lundin yliopiston lääketieteellisen säteilyfysiikan professori Bertil Persson luennossaan Strålande miljö nu! (Lund 2006). Hän selittää, että vaikutukset voivat vaihdella säteilyn taajuudesta riippuen ja että biologinen vaste riippuu kantoaallon taajuudesta ja modulaatiosta, altistusajan pituudesta sekä altistuskertojen lukumäärästä. Matalat taajuudet voivat olla resonanssissa kehon omien normaalien sähkökemiallisten tapahtumien kanssa. Siis ne voivat olla terapeuttisia? Mikroaaltojen alueella solukalvojen ja perimän (DNA/RNA) ominaisuudet muuttuvat. Bertil Persson painottaa, että nämä vaikutukset syntyvät ”jo sellaisilla tehoilla, jotka eivät aikaansaa kehossa mitattavaa lämpenemistä.”

Mobiilisäteilyn muutkin vaikutukset kuin lämpeneminen on siis otettava huomioon.

Martina Lampero, Suomen Säteilyturva ry:n puheenjohtaja

[Lisäys: Bertil Perssonin teksti löytyy myös Mona Nilssonin v. 2010 julkaisemasta kirjasta ”Mobiltelefonins hälsorisker – Fakta om vår tids största miljö- och hälsoskandal”. Mona Nilsson on ympäristötaloustieteilijä, toimittaja ja Ruotsin säteilyturvayhdistyksen (Strålskyddsstiftelsen) toiminnan- ja puheenjohtaja.]


LISÄTIETOJA

1. Kenkäkauppojen röntgenlaitteet: 1930- 40 luvuilla myytin kenkäkauppoihin röntgenlaitteita (ns. pedoskooppeja), joilla haluttiin tarkistaa kenkien istuvuus jalkaan. Ne kiellettiin 1970- luvulla. Aikanaan siis luultiin, että ionisoiva säteily (esim. röntgen) on ihmisten terveydelle vaaratonta. Samoin monet luulevat nyt, että ionisoimaton mobiilisäteily on vaaratonta.

2. Ympäristöjärjestö voitti oikeudessa ! Historiallisessa USA:n liittovaltion oikeuden päätöksessä velvoitettiin FCC (Vastaava Suomessa STUK) selittämään, miksi se oli jättänyt huomiotta tieteelliset todisteet mobiilisäteilyn vaarallisuudesta. United States Court of Appeals for the District of Columbia Circuit päätti kiistan ympäristöterveysjärjestöjen eduksi todeten: Tuomioistuin toteaa FCC:n rikkoneen hallintolakia ja jättäneen vstaamatta ympäristövahinkoja koskeviin kommentteihin.

3. Suomessa ja Ruotsissa säteilyn raja-arvot perustuvat kansainvälisen ICNIRP-järjestön suosituksiin.

Vertailu eri maiden säteilyaltistuksen ohjearvoista verrattuna kansainvälisen ICNIRP-järjestön suositukseen (käytössä Suomessa)

Linkit Martina Lamperon ensimmäiseen aihetta koskeviin mielipidekirjoituksiin:


Suomen Säteilyturvan jäseneksi

Aktivoidu sinäkin – tule mukaan huolehtimaan meidän kaikkien tulevaisuudesta

Liittymällä yhdistyksemme jäseneksi voit omalta osaltasi vaikuttaa turvallisemman tulevaisuuden luomiseen.

Voit myös liittyä pelkästään sähköpostilistalle ja auttaa meitä yhdistyksellemme tärkeitä asioita.

Me Suomen Säteilyturva ry:ssä kannatamme langallisia verkkoja ilman langattomia signaaleja. Olemme omistaneet erillisen sivun kouluille, sivuillamme kohta Koulut. Sivuillamme kohdista Terveys ja Tietomateriaali voit lukea langattomien signaalien vaikutuksesta terveyteen. Esim. teknisiä ratkaisuja löydät kohdasta Riskienhallinta. Videot-kohdasta löytyy informatiivisia videoita. Mitä viranomaiset ja valmistajat sanovat? Ota selvää esitteestämme.

Pedersöre Medborgarinstituutin kurssi peruttiin syksyn kurssiohjelmasta Österbottens Tidningissä ja Vasabladetissa 16.8.2024 (ja seuraavana päivänä lehdessä) julkaistun toimituksellisen kommentin jälkeen. Tämä johti MI:n ja kunnanjohtajan väliseen keskusteluun, jossa päätettiin ottaa askel taaksepäin. Martina Lampero esittää näkemyksensä kurssista 24.8.2024 julkaistussa toimituskirjeessä. Tässä kirje kokonaisuudessaan. Kuvat on lisätty ylimääräisinä liitteinä vain tänne sust.fi.

Teksti: insinööri Martina Lampero. Suomenkielinen käännös Marita Niemelä.

Ehdotukseni kurssin nimeksi Pedersöre MI:lle oli ”Mobiles & Health – workshop”. Heidän oma nimiehdotuksensa ”Health effects of mobiles” on saattanut osaltaan johtaa sisällön väärinymmärrykseen. Oma ajatukseni kurssista oli, että minulla olisi mahdollisuus keskustella ja vaihtaa kokemuksia kestävistä elämäntavoista, energiansäästöstä, ergonomiasta, monipuolisesta arkielämästä sekä mobiililaitteista, näytöistä ja hyvistä yöunista yhdessä samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten kanssa.

Radiotaajuusmittari on tarkoitettu laitteiden mikroaaltosäteilyn havainnollistamiseen ja kuulemiseen. Tarkemmat mittaukset tehdään yleensä laboratoriossa. Suunniteltu säteilymittaus olisi vain ollut vain pieni osa kurssi-iltaa ja sen tarkoituksena olisi ollut vain katsoa ja kuulla, onnistuuko kaikkien lähettimien sammuttaminen matkapuhelimesta kunnolla.

Kuten kaikki tietävät, mobiililaitteissa on sekä hyviä että huonoja puolia. Mobiililaitteet tarjoavat meille monia hienoja mahdollisuuksia. Meidän on vain varmistettava, että me hallitsemme kännyköitä, ei kännykät meitä.

Säästä työkykyäsi!

Uutisissa 7 vuotta sitten: Stressiin liittyvät oireet ovat lisääntyneet 100 prosenttia viimeisten 10 vuoden aikana ja meillä on itse asiassa ollut älypuhelimet 10 vuotta, sanoo aivotutkija Katarina Gospic SVT:n Morgonstudiossa vuonna 2017. Katarina Gospicin mukaan push-ilmoituksen (lyhyt viesti esimerkiksi uutissovelluksesta matkapuhelimessa) tarkistamisen jälkeen voi kestää 25 minuuttia keskittyä uudelleen.

Testeissä verrattiin äänettömällä ollutta matkapuhelinta mukanaan pitäneiden oppilaiden tuloksia opiskelijoihin, jotka jättivät matkapuhelimensa luokkahuoneen ulkopuolelle. Opiskelijat, jotka jättivät puhelimensa luokkahuoneen ulkopuolelle, suoriutuivat paremmin. Syynä voi olla se, että aivojen on aktiivisesti päätettävä olla käyttämättä puhelinta. Kun aivot joutuvat ponnistelemaan vastustaakseen houkutusta tarkistaa matkapuhelinta, heikkenee kyky suoriutua muista tehtävistä, kirjoittaa psykiatrian erikoislääkäri Anders Hansen kirjassaan ”Skärmhjärnan” vuonna 2019.

Koulunäyttöjen osalta olisi hyvä rajoittaa oppilaiden pääsyä näytöille ja kääntää näytöt niin, että opettajat voivat pitää silmällä, etteivät oppilaat voi esimerkiksi pelata verkkopelejä oppitunnin aikana.

Suuremmat näytöt ja pitempi etäisyys ovat silmille parempia. Ergonomia on myös tärkeää muistaa. Koulun välitunnit ovat hyvää aikaa liikkua ja seurustella ilman kännyköitä, mikä vahvistaa aivoja, silmät saavat levätä ja oppilaat oppivat paremmin tunneilla. Sen sijaan, että aivot kuormittuisivat digivirran vuoksi. Pidämme tervetulleena Opetushallituksen suositusta siitä, että koulut ja oppilaitokset rajoittavat kännykän käyttöä myös välitunneilla.

Säästä sähköä!

Älypuhelinten aktiiviset sovellukset elävät omaa elämäänsä taskuissa ja koululaukuissa. Radiotaajuusmittarin avulla havaitaan, että älypuhelin voi lähettää signaaleja joka sekunti, vaikkei sitä käytettäisikään. Tarpeettomien lähettimien sammuttaminen pidentää akun kestoa. Mobiilidatan, Wi-Fin, Bluetoothin ja taustasovellusten kytkeminen pois päältä vähentää säteilyä ja säästää sähköä. Varsinkin yöllä kaikkia näitä tarvitaan harvoin.

”Vähennä säteilyä ja säästä sähköä sammuttamalla mobiilidata, Wi-Fi, Bluetooth ja taustasovellukset.”

Toivotaan, että matkapuhelinten kehittäjät keksivät todella hyvän energiansäästötoiminnon, jotta sinun ei tarvitsisi itse tietää kaikkia virransäästötoimintoja.

Älypuhelinta on mahdollista käyttää perinteisenä nappipuhelimena ilman langatonta internetyhteyttä. Tavalliset puhelut ja tekstiviestit toimivat ilman mobiilidataa, wlania ja bluetoothia. Offline/lentotilassa voi kaapelin kautta ladata, kuunnella ja katsella musiikkia ja elokuvia sekä myös pelata monia pelejä.

Älypuhelimia, tabletteja ja kannettavia tietokoneita voidaan käyttää energiatehokkaammin. Langalliset verkot kuluttavat vähemmän energiaa ja ovat nopeampia kuin langattomat verkot. Monet uudemmat kannettavat tietokoneet, älypuhelimet ja tabletit voidaan liittää kaapelilla sovittimen kautta internetiin.

Mitä valmistajat ja viranomaiset kirjoittavat?

On yleistä pitää matkapuhelinta taskussa. Matkapuhelimen käyttöohjeissa todetaan, että laite täyttää seuraavat vaatimukset, mikäli laite on sijoitettu vähintään 1,5 cm päähän kehosta (Nokia 110 4G mallivuosi 2021).

Suomessa luotetaan ICNIRP:n aivan liian korkeisiin raja-arvoihin, jotka perustuvat pelkkään elimistön lämpiämisvaikutukseen, mutta ei ota huomioon säteilyn pitkäaikaisia biologisia vaikutuksia (esim. mikroaaltojen aiheuttamaa hapetusstressiä). Matkapuhelinten säteilyn raja-arvot (mitattuna SAR-arvona) perustuvat päätä ja kehon yläosaa edustavan nestetäytteisen mallinuken lämpötilan nousuun 6 tai 30 minuutin aikana.

ICNIRP-järjestön suositukset elektromagneettisen radiotaajuussäteilyn altistuksista ja niiden laskennasta

WHO:n IARC luokitteli vuonna 2011 radiotaajuisen säteilyn (matkapuhelinsäteily) mahdollisesti syöpää aiheuttavaksi, perustuen aivosyövän lisääntyneeseen riskiin. Matkapuhelinsäteilyn ei saa ylittää tiettyä säteilyaltistustasoa (SAR). Viranomaiset siis tunnustavat terveysriskit, mutta hyväksyvät liian korkeat arvot.

On olemassa sekä tutkimuksia, jotka eivät osoita terveyshaittoja, että terveyshaittoja osoittavia tutkimuksia. Ruotsin säteilyturvallisuusviranomainen: ”On kuitenkin olemassa pieni epävarmuus, joka perustuu havaittuihin biologisiin vaikutuksiin jopa suhteellisen alhaisilla altistustasoilla. Ensiksikin kyse on hapetusstressistä, jota on toistuvasti havaittu eläinkokeissa. Lapset eivät ole käyttäneet matkapuhelimia samalla kuin aikuiset, ja siksi epävarmuus mahdollisista pitkäaikaisvaikutuksista on heidän kohdallaan suurempi. Ruotsin säteilyturvallisuusviranomainen suosittelee siksi varovaisuutta matkapuhelinten käytössä. Erityisesti lasten osalta suositellaan käyttämään kuulokkeita/kaiuttimia, ja pitämään matkapuhelin kaukana kehosta puhelujen aikana.”

Niin kauan kuin matkapuhelinten terveysvaikutuksista on epävarmuutta, varovaisuusperiaatetta noudattavat voivat laittaa matkapuhelimensa offline-tilaan tai sammuttamaan sen koulupäivän ajaksi.

Martina Lampero, puheenjohtaja, Suomen Säteilyturva ry


EKSTRA:

  1. Radiotaajuusmittarin avulla havaitaan, että älypuhelin voi lähettää signaaleja joka sekunti, vaikkei sitä käytettäisikään.

2. Kuva SAR-testauksessa käytettävästä nukesta:

https://indexsar.com/product-category/phantoms/heads/head-shells/

Environment Health Trust, USA:

The SAR Test Is Inadequate – Why do scientists state that SAR is inadequate to protect cell phone users?

https://ehtrust.org/sar-test-inadequate/

3. Tutkimuksia:

Sivustolla emf-portal.org on koottuna tieteellistä tutkimustietoa sähkömagneettisten kenttien vaikutuksista. Kirjoita hakutoimintoon esim. ”fertility WLAN”, ”oxidative stress WLAN”. (WLAN = wifi, langaton lähiverkko)

4. Nämä tiedot olivat aiemmin vuonna 2023 Suomen säteilyturvaviranomainen STUK:in sivulla:

STUK suosittelee välttämään turhaa altistumista matkapuhelimen säteilylle ja etenkin lasten turhaa altistumista on hyvä rajoittaa.


Suomen Säteilyturvan jäseneksi

Aktivoidu sinäkin – tule mukaan huolehtimaan meidän kaikkien tulevaisuudesta

Liittymällä yhdistyksemme jäseneksi voit omalta osaltasi vaikuttaa turvallisemman tulevaisuuden luomiseen.

Voit myös liittyä pelkästään sähköpostilistalle ja auttaa meitä yhdistyksellemme tärkeitä asioita.

Me Suomen Säteilyturva ry:ssä kannatamme langallisia verkkoja ilman langattomia signaaleja. Olemme omistaneet erillisen sivun kouluille, sivuillamme kohta Koulut. Sivuillamme kohdista Terveys ja Tietomateriaali voit lukea langattomien signaalien vaikutuksesta terveyteen. Esim. teknisiä ratkaisuja löydät kohdasta Riskienhallinta. Videot-kohdasta löytyy informatiivisia videoita. Mitä viranomaiset ja valmistajat sanovat? Ota selvää esitteestämme.

Teksti: Tuuli Sivusaari, Vaasa

Tässä Tuuli Sivusaaren kokemuksia älypuhelimen eduista ja haitoista. Hänellä alkoi ilmetä puhelimessa puhumisen myötä outoja oireita, kuten huimausta, pistelyä iholla, sormien puutumista, pääkipua ja hermosärkyä.

Sain ensimmäisen älykännykkäni lahjaksi orkesterikavereiltani vuonna 2014, merkkipäivänäni. Se oli kiehtova leikkikalu kauniissa valkoisessa nahkajäljitelmä kotelossa. Siitä lähtien puhelin kulki aina mukanani repussa ja laukussa.

Olin innoissani internetin mahdollisuuksista. Oli helppo pitää yhteyttä ulkomailla asuviin sukulaisiin ja kuunnella mahtavia luentoja ympäri maailma. Sähköpostilla oli helppo lähettää keskenään bändin jäsenten kanssa työn alla olevien kappaleiden äänityksiä, ja kuunnella niitä tietokoneelta kotona omien osuuksien harjoittelussa. Internetin ihmeellisessä maailmassa syvensin kielitaitoani, musiikillista osaamistani ja kouluttauduin jopa harrastuksena NLP-terapeutiksi. Vietin  paljon aikaa netissä ja tutustuin mielenkiintoisiin ihmisiin.

Tammikuussa vuonna 2020 oli taas aika ostaa uusi tehokkampi kännykkä ja läppäri kun edelliset ”veteli viimeisiään”. Olin vaikuttunut uuden puhelimeni Leica-kamerasta, jolla sai todella upeita kuvia, ja monista sen uusista ominaisuuksista. Ja uudella läppärillä olisi taas hienoa osallistua zoomin välityksellä kurssikavereiden kanssa luennoille.

Kevättalvella 2020 aloin saada outoja oireita kuten huimausta, pistelyä iholla, sormien puutumista, kipua päässä kun puhuin puhelimella ja hermosärkyä. Googlasin ”Mistä nämä oireet voisivat johtua?” Sain vastaukseksi ,että ääreishermoston sairauksissa voi olla tämänkaltaisia oireita. Kävin lääkärin tutkimuksissa, minulla ei ollut mitään hermostollista sairautta.

Järkytys

Huomasin pian yhteyden älylaitteiden käytössä ja siitä seuraavasta huonovointisuudesta. Vein kännykkäni ja läppärini kellariin ja pidin pitkän tauon niiden käytöstä. Oireeni vähenivät huomattavasti ja olin välillä täysin oireeton.

Jatkoihin tiedon etsimistä sähköherkkyydestä aina kun jaksoin, ja alkoihan sitä löytyä! Jo 70-luvulla puhuttiin Venäjällä ”tutkasairaudesta”, kun ihmiset alkoivat saada vakavia terveysoireita työskennellessään tutkien läheisyydessä. Ja se tieto ikävä kyllä pölyttyy arkistoissa.

Käynnissä oleva teollisuusvallankumous, joka perustuu valtavalle tietotekniikan nopealle kehittymiselle, luo suurenmoiset mahdollisuudet kansainvälisille toimialoille tienata suuria summia.

Kaiken tämän uuden ja jännittävän keskellä onko vauhtisokeus hiljentänyt ihmisissä sen pienen äänen, joka kysyy: ”Mitä tämä kaikki meitä ympäröivä säteily merkitsee luonnolle, hyönteisille, ihmisille ja koko planeetallemme?”

Suunnitelmat uusiksi

Vaihdoin älykännykkäni pieneen muoviseen Nokiaan ilman internettiä ja puhun nykyään puheluita kaiuttimen kautta. Olen vähentänyt läppäriajan minimiin. Maksan laskut ja printtaan paperille materiaalin, johon haluan syventyä tarkemmin.

Pahimmat sähköherkkyys oireet saan lähellä ympärillä olevista älypuhelimista. Junalla matkustaminen on hankalaa, ellei saa varattua kabinettia. Olen työskennellyt viimevuosina henkilökohtaisena avustajana ja joutunut kieltäytymään töistä, missä on jatkuva altistus älylaitteille. Asunnoissa missä on internettiin yhdistetty langaton hälytinjärjestelmä, on myös ongelmallinen, ellei sitä voi sulkea sähköherkän vierailun ajaksi.

Monella vanhuksella on nykyään yöpöydällä hälytin, millä saa napinpainalluksella puheyhteyden hälytyskeskukseen. Tämäkin laite säteilee ja voi aiheuttaa monille unettomuutta ja lämmönsäätelyn häiriöitä.

Mikä ei tapa välittömästi ei ole vahingollista?

Äitini kertoi minulle, kuinka hän nuorena ollessaan kävi kenkäkaupassa, jossa oli upouusi hienous ”röntgenlaatikko”, johon sai pistää jalkansa sen kengän kanssa, jota sovitti, nähdäkseen läpivalaisulla, ovatko varpaat puristuksissa. Nykyään tiedämme, että runsas röntgensäteilylle altistuminen aiheuttaa syöpää. Tupakka ja DDT levisi laajana ”hyödykkeenä” ihmiskunnalle, joka kuitenkin lyhensi lukemattomien ihmisten elinvuosia ja ne todettiin myöhemmin haitalliseksi ihmisille ja luonnolle.

Kysymys

Haluammeko säteilyttää lapsemme, nuoremme ja itsemme tällä ympärivuorokautisella jatkuvasti lisääntyvällä ”elektrosmogilla” säteilysumulla? Vai haluammeko kertoa sen haittavaikutuksista ja miten siltä voi suojautua?

Tukiasemien ilmaantuminen

Kuva: 4G/5G-lähettimiä katolla.

Moni sähköherkkyyteen sairastunut kertoo, että hänen asuntonsa läheisyyteen oli ilmaantunut matkapuhelintukiasema. Kerrostalo, johon muutin vuonna 2016 (jossa edelleen asun vuonna 2024), sen katolla on kaksi erillistä matkapuhelintukiasemaa ja viereisen talon katolla on uusi iso tukiasema. Tien toisella puolella vastapäisen talon katolla oli myös tukiasema, mutta se on poistettu jostain syystä.

Vielä vuonna 2019 olin perusterve täysin oireeton ympärillä olevalle säteilylle. Kun katson aikaa taaksepäin ennen sairastumistani, jotain merkkejä oli ilmassa, jokin vaikutti terveyteeni, en vaan osannut tulkita niitä. Elämässäni ei ollut mitään merkittävä huolia, silti kärsin unettomuudesta, vaikka olin paiskinut töitä koko päivän ja olin väsynyt. Ylivireystila vaivasi ja oli vaikea nukahtaa.

Ennen nukkumaan menoa rauhoitin mieltäni kuuntelemalla kännykästä YouTubesta rentouttavaa musiikkia, laineen liplatusta ja linnunääniä, kun olisi pitänyt siirtää latauksessa oleva laitteet pois nukkumapaikan läheltä.

En silloin tiennyt, että laitteesta lähtee voimakas säteily, jopa neljän metrin säteelle tai enemmän, internet yhteyden ollessa päällä.

Onneksi minulla on ystäviä, jotka pitävät nykyään kännykkänsä ”mobiilidata off” sekä ”wifi ja bluetooth off tilassa”, jos ovat seurassani, tai lentotila-asetuksen päällä.

Tavalliset puhelut ja tekstiviestit toimivat ilman mobiilidataa, Wi-Fiä ja Bluetoothia!

Terveys edellä

Toivon että voin lähitulevaisuudessa asua kaupungin ulkopuolella paikassa missä ei ole lähellä matkapuhelintukiasemia, jossain pienessä talossa esimerkiksi. Ihminen ei helpolla muuta tottumuksiaan, ellei olosuhteet pakota häntä muuttumaan. Siirrämme asiat helpolla tulevaisuuteen.

Tuuli soittaa huuliharppua.

Jos yksi sairastuu, hänen tilalleen on helppo ottaa uusi työntekijä. Mutta mitä sitten jos puolet kansasta kärsii uupumusoireyhtymästä? Tai suurella osalla maamme lapsista on masennus tai ADHD tai peli/älylaite riippuvuus? Heräämmekö sitten todellisuuteen? Eräs tuttuvaani kertoi lapsesta joka ei mene ruokapöytään ellei saa tablettia mukaan. Lapsi oli 3 vuotias.

Toivon että ymmärrämme se on kaikkien etu, jos julkisiin kokoontumisiin tulee ”mobiilidata off ” tai lentotila päälle direktiivi. Toivon että älykännykät kielletään alle 18-vuotiailta.

Toivon että ihmiset suurinjoukoin havautuvat tähän säteilytodellisuuteen ja haluavat olla osana ratkaisua miten suojella itseämme ja toisiamme paremmin. Se on koko kansakunnan ja tulevien sukupolvien etu, terävä terve mieli terveessä ruumiissa, ja täysi toimintakyky, jokaisella!

Tuuli Sivusaari ❤

Tuulin lähteet:

https://www.mayoclinic.org/diseases-conditions/radiation-sickness/symptoms-causes/syc-20377058

https://www.warhistoryonline.com/instant-articles/russian-duga-radar-woodpecker.html


Suomen Säteilyturvan jäseneksi

Aktivoidu sinäkin – tule mukaan huolehtimaan meidän kaikkien tulevaisuudesta

Liittymällä yhdistyksemme jäseneksi voit omalta osaltasi vaikuttaa turvallisemman tulevaisuuden luomiseen.

Voit myös liittyä pelkästään sähköpostilistalle ja auttaa meitä yhdistyksellemme tärkeitä asioita.

Me Suomen Säteilyturva ry:ssä kannatamme langallisia verkkoja ilman langattomia signaaleja. Olemme omistaneet erillisen sivun kouluille, sivuillamme kohta Koulut. Sivuillamme kohdista Terveys ja Tietomateriaali voit lukea langattomien signaalien vaikutuksesta terveyteen. Esim. teknisiä ratkaisuja löydät kohdasta Riskienhallinta. Videot-kohdasta löytyy informatiivisia videoita. Mitä viranomaiset ja valmistajat sanovat? Ota selvää esitteestämme.

Suomenkielinen käännös: Marita Niemelä. Lähde: Strålskyddsstiftelsen, Ruotsi www.stralskyddsstiftelsen.se

Ruotsalainen tutkimusryhmä on julkaissut tähän mennessä ensimmäisen tutkimuksen 5G-tukiasemien säteilyn vaikutuksista ihmisten terveyteen. Tulokset osoittavat, että 5G lisää huomattavasti säteilyaltistusta ja terveyshaitat ilmenevät lähes välittömästi sen jälkeen, kun 5G on kytketty päälle ihmisten kotien lähellä. Tutkimukseen osallistui myös kolme lasta, iältään neljästä kahdeksaan vuotiaita. Useissa tapauksissa oireet olivat niin vakavia, että ihmiset joutuivat jättämään kotinsa lopullisesti.

Uusi tutkimus on kooste seitsemästä aiemmasta erillisestä tapaustutkimuksesta, jotka julkaistiin vuosina 2023 ja 2024. Lääkäri ja tutkija Lennart Hardell Ruotsin ympäristö- ja syöpätutkimussäätiöstä teki kaikki tapaustutkimukset ja myös uuden koosteen yhteistyössä Ruotsin säteilysuojelusäätiössä toimivan Mona Nilssonin kanssa. He tutkivat vuosien 2021–2023 aikana yhteensä 16 ihmisen itsearviointeja terveydestään sen jälkeen, kun heidän kotinsa lähelle oli pystytetty 5G-tukiasemia/mastoja. Kodeissa mitattiin myös 5G säteilyä. Mittaukset osoittavat 5G:n altistavan erittäin voimakkaasti pulssimuotoiselle radiotaajuussäteilylle, joka on huomattavasti vahvempaa kuin aiempien matkapuhelinsukupolvien säteily, ja että monissa kodeissa säteilyaltistusta havaittiin jopa useita miljoonia mikrowatteja neliömetriä kohti (μW/m2), mikä ylittää 100 000-kertaisesti alalla työskentelevien tutkijoiden suosittelemat asianmukaiset enimmäisaltistustasot.

5G aiheutti nopeasti sairauksia

Nämä korkeat tasot aiheuttivat useille tutkituille henkilöille terveysoireita jo 24 tunnin sisällä 5G:n käyttöönotosta. Yleisimpiä ja vakavimpia oireita olivat unihäiriöt, väsymys, päänsärky, ärtyneisyys, keskittymisvaikeudet, heikentynyt lähimuisti ja iho-ongelmat. Vastaavat oireet kuvattiin yli 50 vuotta sitten radiotaajuus- tai mikroaaltosäteilylle altistumisen vaikutuksina. Oireet tunnetaan nimellä mikroaalto-oireyhtymä tai radiotaajuussairaus.

Tämä ensimmäinen ja ainutlaatuinen tutkimus 5G:n terveysvaikutuksista osoittaa selvästi 5G:n aiheuttavan terveyshaittoja ihmisille, jotka asuvat 3–538 metrin etäisyydellä 5G-tukiasemista/mastoista, vaikka mitatut säteilytasot ovat huomattavasti alhaisemmat kuin Ruotsin säteilyturvallisuusviranomaisen suosittelema viitearvo. 5G-verkkoja on laajennettu vuodesta 2019/2020 lähtien ilman yhtäkään tutkimusta, joka osoittaisi, ettei 5G ole terveydelle haitallinen.

Viitearvo ei suojaa

Ruotsin säteilyturvallisuusviranomaisen viitearvo on 10 000 000 μW/m2 mitattuna tehollisarvona (RMS) kuuden minuutin keskiarvona. Se suojaa vain hetkelliseltä kuumenemiselta, mutta ei suojaa uudessa tutkimuksessa havaituilta vaikutuksilta. Vain 20 metrin päässä 5G-tukiasemasta sijaitsevassa asunnossa, jossa säteilyaltistus oli ylivoimaisesti suurin, mitattu maksimiarvo oli hieman yli 135 000 μW/m2 (RMS-keskiarvo 2 minuutin aikana), kun Ruotsin säteilyturvallisuusviranomaisen asettama viitearvo on 10 000 000 μW/m2. Tämä taso aiheutti viikon sisällä erittäin vakavia oireita ja asukas joutuikin jättämään asunnon lopullisesti.

Tutkimus osoittaa myös, että kun ihmiset muuttivat toiseen asuntoon, jossa säteily oli huomattavasti vähäisempää eikä lähellä ollut 5G-tukiasemia, oireet lievittyivät ja hävisivät useimmissa tapauksissa kokonaan lyhyen ajan kuluttua. Tämä vahvistaa 5G:n aiheuttaneen oireet.

Tutkimus vahvistaa tutkijoiden ja lääkäreiden EU:lle osoitetussa 5G-vetoomuksessa (www.5gappeal.eu) antamansa varoituksen, jossa he varoittivat säteilyn aiheuttamista mahdollisista vakavista seurauksista ihmisten terveydelle ja säteilyturvallisuusviranomaisen viitearvosta, joka ei suojaa haitallisilta terveysvaikutuksilta. 259 tutkijaa on vaatinut viitearvon tiukentamista (www.emfscientist.org).

5G on jättimäinen kansanterveydellinen kokeilu, joka toteutetaan viranomaisten ja poliitikkojen suosiolla, sanoo Lennart Hardell Ympäristö ja syöpä -tutkimussäätiöstä. 5G on otettu käyttöön ilman minkäänlaista tutkimusta, joka osoittaisi, että tämä uusi teknologia ei ole haitallista ihmisten terveydelle.

Nämä tulokset tekevät selväksi, että 5G aiheuttaa terveysriskejä tukiasemien tai matkapuhelinmastojen läheisyydessä asuville, koska säteily kasvaa niin massiivisesti. Toistaiseksi ei ole tutkittu pidempiaikaisia terveysvaikutuksia, ja seuraukset voivat olla hyvin vakavia, jos ihmiset altistuvat jatkossakin kroonisesti näille 5G:n korkeille säteilytasoille, sanoo Mona Nilsson Ruotsin säteilysuojelusäätiöstä.

Tietoa uudesta 5G-tutkimuksesta

Tutkimus on julkaistu julkaisussa: Reviews on Environmental Health. Se on vapaasti ladattavissa verkosta:

Hardell, Lennart ja Nilsson, Mona. ”Summary of seven Swedish case reports on the microwave syndrome associated with 5G radiofrequency radiation” Reviews on Environmental Health, 2024. https://doi.org/10.1515/reveh-2024-0017 .

Tutkimukseen osallistuneiden henkilöiden määrä: 16

Tutkimuksen perustana olevien tapaustutkimusten lukumäärä: 7 kpl.

Tutkimuksen toteutusvuosi: 2021-2023

Ikä: 4 – 83 vuotta

Etäisyys 5G-tukiasemasta/mastosta: 3 – 538 m.

Korkein mitattu säteily (maksimiarvo): >3 180 000 μW/m2 (mikrowattia neliömetriä kohti).

Yleisimmät ja vakavimmat oireet 5G-altistuksen aikana: Univaikeudet, väsymys, päänsärky, ärtyneisyys, keskittymisvaikeudet, heikentynyt lähimuisti, iho-ongelmat.

Suositeltu enimmäisarvo (EuropaEM EMF-ohjeet): 0,1-100 μW/m2.

Suurin mitattu säteily (RMS-keskiarvo 2 minuutin aikana): 135 000 μW/m2.

Säteilyturvaviranomaisen viitearvo (RMS-keskiarvo 6 minuutin aikana): 10 000 000 μW/m2.

Euroopan EM EMF:n enimmäisarvo perustuu: perustuu koko kehon pitkäaikaisen altistumisen vaikutuksiin

Säteilyturvallisuusviranomaisen viitearvo perustuu: Välittömät lämmitysvaikutukset, jotka havaitaan 1 tunnin kuluessa.

Säteilyturvaviranomaisen viitearvo ei suojaa: Kaikilta vaikutuksilta, jotka eivät johdu välittömästä kuumenemisesta, kuten mikroaalto-oireyhtymältä, syövältä, rappeutumissairauksilta, DNA-vaurioilta ja hapetusstressiltä.


Suomen Säteilyturvan jäseneksi

Aktivoidu sinäkin – tule mukaan huolehtimaan meidän kaikkien tulevaisuudesta

Liittymällä yhdistyksemme jäseneksi voit omalta osaltasi vaikuttaa turvallisemman tulevaisuuden luomiseen.

Voit myös liittyä pelkästään sähköpostilistalle ja auttaa meitä yhdistyksellemme tärkeitä asioita.


Me Suomen Säteilyturva ry:ssä kannatamme langallisia verkkoja ilman langattomia signaaleja. Olemme omistaneet erillisen sivun kouluille, sivuillamme kohta Koulut. Sivuillamme kohdista Terveys ja Tietomateriaali voit lukea langattomien signaalien vaikutuksesta terveyteen. Esim. teknisiä ratkaisuja löydät kohdasta Riskienhallinta. Videot-kohdasta löytyy informatiivisia videoita. Mitä viranomaiset ja valmistajat sanovat? Ota selvää esitteestämme.

Mobiiliteknologiat ja niiden luonto- ja terveysvaikutukset. Mikä on muuttunut sitten kivikauden elinympäristössämme?

Aika: to 11.7. klo 13-15.

Paikka: Kivikauden kylä, Saarijärvi

Hinta: Luento sisältyy pääsylipun hintaan. Aikuiset 10 €. Lapset 7 €. Perhelippu, enintään 5 henkilöä 33 €.

Kivikaudella pölyttäjät saivat toimittaa tehtäväänsä luonnollisessa ympäristössä ilman keinotekoisia häiriötekijöitä.

Entäpä lintujen ja kasvien elämä? Voivatko jo nykyään erilaiset teknologiat vaikuttaa niihin?

Mitä jos ihmistenkin yhä kasvavan digistressin yhtenä syynä onkin…. mikroaaltosäteily ympärillämme olevista laitteista? Millä tavalla elinympäristömme on muuttunut kivikauteen verrattuna? Löytyykö esimerkiksi kivikauden kylästä yhä selkeästi terveellisempi ja unta tukeva ympäristö verrattuna kaupunkien keskustoihin?

Kuva: Marlene Lindeman

Oppaana on FT Mikko Ahonen, joka työskentelee terveellisempien työpaikkojen, koulujen ja kotien puolesta. Ahonen on lisäksi tutkinut ja julkaissut sähkömagneettisten kenttien vaikutuksista vuodesta 2008 ja toimii myös riskienhallinnan kouluttajana. (http://www.mikkoahonen.com).

Hän kertoo esityksessään niin ihmisten kuin eläintenkin tuottamista luonnollisista sähkömagneettisista kentistä. Tämän jälkeen hän havainnollistaa, miten niihin vaikuttavat keinotekoiset, laitteiden tuottamat kentät.

Esitys sisältää lisäksi paljon vinkkejä omaan kännykän, läppärin ja muiden teknologioiden käyttöön. Ahonen on myös Digital Detox -valmentaja, joten keskustelua on myös internet-, some-, kännykkä- ja peliriippuvuudesta.

Tapahtuma on suunniteltu yhteistyössä Suomen Säteilyrurva (SuST) ry:n kanssa, jonka sivuilla paljon lisävinkkejä teknologian terveellisempään käyttöön (http://www.sust.fi).

Kivikauden kylästä:

https://www.visitsaarijarvi.fi/nae-ja-koe/kivikauden-kyla/

Kivikauden kylän ohjelmaa kesällä 2024:

https://saarijarvi.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/saarijarven-museo/muut-museokohteet/kivikauden-kyla/

Artikkeli luennosta Sampolehdessä 19.7.2024:

https://www.sampolehti.fi/paikalliset/7257183


Me Suomen Säteilyturva ry:ssä kannatamme langallisia verkkoja ilman langattomia signaaleja. Olemme omistaneet erillisen sivun kouluille, sivuillamme kohta Koulut. Sivuillamme kohdista Terveys ja Tietomateriaali voit lukea langattomien signaalien vaikutuksesta terveyteen. Esim. teknisiä ratkaisuja löydät kohdasta Riskienhallinta. Videot-kohdasta löytyy informatiivisia videoita. Mitä viranomaiset ja valmistajat sanovat? Ota selvää esitteestämme.


Suomen Säteilyturvan jäseneksi

Aktivoidu sinäkin – tule mukaan huolehtimaan meidän kaikkien tulevaisuudesta

Liittymällä yhdistyksemme jäseneksi voit omalta osaltasi vaikuttaa turvallisemman tulevaisuuden luomiseen.

Voit myös liittyä pelkästään sähköpostilistalle ja auttaa meitä levittämään yhdistyksellemme tärkeitä asioita.

Suomenkielinen käännös: Marita Niemelä. Vetoomuksen kotisivu: https://secure.everyaction.com/BnDXoV0gDE22Yixkdlobzg2

Yhdistyksemme on kääntänyt YK:n ympäristöohjelmalle osoitetun englanninkielisen pyynnön luonnonvaraisten eläinten altistumisesta langattomille ja sähkömagneettisille kentille. Vetoomuksessa käsitellään säteilyä uudenlaisena ympäristön pilaantumisen muotona. Langattomat verkot nopeasti kasvavine tasoineen aiheuttavat ympäristöön yhä voimakkaampia sähkömagneettisia kenttiä. Villieläimet ja luonnonympäristö ovat vaarassa. Yhä useammat tieteelliset tutkimukset osoittavat sähkömagneettisille kentille altistumisen olevan haitallista jopa laillisesti sallituilla tasoilla. Vetoomuksen perusteena olevassa katsauksessa havaittiin vaikutuksia eläinten lisääntymiseen, immuunijärjestelmän terveyteen, pesimiseen ja eloonjäämiseen. Säteilyn vaikutukset ovat ilmenneet eläimissä myös lisääntymiskyvyn heikkenemisenä, käyttäytymisen muuttumisena, hapetusstressin lisääntymisenä, DNA-vaurioina, kehityshäiriöinä ja muistin heikkenemisenä.

Vetoomus YK:n ympäristöohjelmalle: Luonnonvaraisten eläinten altistuminen langattomille ja sähkömagneettisille kentille

Arvoisat Yhdistyneiden Kansakuntien ympäristöohjelman pääjohtaja ja Yhdistyneiden Kansakuntien ympäristökokouksen jäsenet:

Pyydämme Yhdistyneiden Kansakuntien ympäristöohjelmaa käsittelemään langatonta radiotaajuussäteilyä (RF) ja muita ionisoimattomia sähkömagneettisia kenttiä (EMF) uudenlaisena ympäristön pilaantumisen muotona. Langattomien verkkojen ja uusien viestintätekniikoiden yleistymisen vuoksi ympäristöön kohdistuvien sähkömagneettisten kenttien tasot nykyään kasvavat nopeasti.

Villieläimet ja luonnonympäristö ovat vaarassa. Yhä useammat tieteelliset tutkimukset osoittavat sähkömagneettisille kentille altistumisen olevan haitallista jopa laillisesti sallituilla tasoilla.

– Vuonna 2021 tehdyssä kolmiosaisessa katsauksessa, jossa käsiteltiin yli 1 200 tutkimusta ionisoimattomien sähkömagneettisten kenttien vaikutuksista kasvistoon ja eläimistöön, havaittiin vaikutuksia lisääntymiseen, immuunijärjestelmän terveyteen, pesimiseen ja eloonjäämiseen.

– Vuonna 2023 todettiin hyönteisiä koskevassa systemaattisessa tutkimuksessa ja meta-analyysissä valtaosan langattoman säteilyn ja muiden sähkömagneettisten kenttien aiheuttamien biologisten vaikutusten olevan haitallisia myös laillisesti sallituilla altistustasoilla. Vaikutuksiin kuuluvat lisääntymiskyvyn heikkeneminen, käyttäytymisen muuttuminen, hapetusstressi, DNA-vauriot, kehitysvaikutukset ja muistin heikkeneminen.

– Pölyttäjät ovat erityisen haavoittuvia. Viimeaikaisissa hyönteisiä koskevissa altistumisen mallintamistutkimuksissa on havaittu 5G-verkoissa ja tulevissa verkoissa käytettävien korkeampien taajuuksien imeytyvän voimakkaammin hyönteisten pienempiin elimistöihin.

– Kasveja koskevat tutkimukset ovat osoittaneet altistumisen aiheuttavan biokemiallisia muutoksia ja vaikuttavan kasvuun. Korkeiden matkapuhelinmastojen ja tukiasemien säteilylle altistumisen on tutkimuksissa havaittu vahingoittavan puiden latvustoa.

Sadat tutkijat varoittavat, että langattomien ja sähkömagneettisten kenttien nopea lisääntyminen ympäristössä aiheuttaa vakavia riskejä eläimille ja kasveille.

Hallitukset eivät kuitenkaan ole antaneet säännöksiä kasviston ja eläimistön suojelemiseksi. FCC:n ja ICNIRP:n altistumisrajat ovat ihmiskeskeisiä, eikä niissä oteta huomioon eläimiä tai kasveja.

Tutkijat toteavat, että luonnonvaraisten eläinten jatkuvalle matalatasoiselle sähkömagneettiselle säteilylle altistumista varten on määriteltävä standardit, ja että langattomat laitteet ja infrastruktuuri on suunniteltava uudelleen vähentämään kohoavia tasoja ympäristössä.

”On riittävästi näyttöä siitä, että ihmisen aiheuttamien ionisoimattomien sähkömagneettisten kenttien (EMF) taustatason nousu 0 Hz:stä 300 GHz:iin saattaa vahingoittaa muita kuin ihmislajeja ekosysteemi- ja biosfääritasolla kaikissa taksoneissa.”

”Luonnonvaraisia eläimiä varten olisi määriteltävä pitkäkestoista kroonista altistumista koskevia EMF-ohjeita, joita ei nyt ole olemassa; olisi mahdollisuuksien mukaan kehitettävä lieventämistekniikoita; olisi suoritettava täydelliset ympäristöarvioinnit ennen 5G:n kaltaisten merkittävien uusien teknologioiden lisensiointia/rakentamista; ja ympäristölainsäädäntöä/säännöksiä olisi valvottava tiukasti…”.

– Matalan tason sähkömagneettisten kenttien säteilyvaikutukset eläimiin ja kasveihin: Mitä tutkimus kertoo ekosysteemilähestymistavasta.

Tutkijat vaativat myös maailmanlaajuista tutkimusohjelmaa sekä suojatoimenpiteitä vähentämään riskejä erityisesti ekologisesti herkillä alueilla. Tähän kriittiseen ympäristöhaasteeseen vastaamiseksi tarvitaan strateginen toimintasuunnitelma.

Pyydämme Yhdistyneiden Kansakuntien ympäristöohjelmaa ottamaan langattomia ja muita ionisoimattomia sähkömagneettisia kenttiä koskevan kysymyksen asialistalleen.

1. Laaditaan toimintasuunnitelma, jolla varmistetaan luonnonvaraisten eläinten ja niiden elinympäristöjen riittävä suojelu.

2. Edistetään tapoja lieventää lisääntyvää altistumista erityisesti ekologisesti herkillä alueilla.

3. Vahvistetaan kansakuntien valmiuksia asettaa biologista monimuotoisuutta ja ekosysteemien terveyttä turvaava teknologinen kehitys etusijalle.

Tieteelliset viitteet

Liity YK:n ympäristöohjelmaa koskevaan vetoomukseen.

Vetoomuksen kotisivu:

https://secure.everyaction.com/BnDXoV0gDE22Yixkdlobzg2


Me Suomen Säteilyturva ry:ssä kannatamme langallisia verkkoja ilman langattomia signaaleja. Olemme omistaneet erillisen sivun kouluille, sivuillamme kohta Koulut. Sivuillamme kohdista Terveys ja Tietomateriaali voit lukea langattomien signaalien vaikutuksesta terveyteen. Esim. teknisiä ratkaisuja löydät kohdasta Riskienhallinta. Videot-kohdasta löytyy informatiivisia videoita. Mitä viranomaiset ja valmistajat sanovat? Ota selvää esitteestämme.


Suomen Säteilyturvan jäseneksi

Aktivoidu sinäkin – tule mukaan huolehtimaan meidän kaikkien tulevaisuudesta

Liittymällä yhdistyksemme jäseneksi voit omalta osaltasi vaikuttaa turvallisemman tulevaisuuden luomiseen.

Voit myös liittyä pelkästään sähköpostilistalle ja auttaa meitä levittämään yhdistyksellemme tärkeitä asioita.


Teksti: Christian Blom

Olen kertonut sähköherkkyydestäni aiemmin yhdistyksemme verkkosivustolla. Nyt esittelemme kaksi uutta kirjoittamaani artikkelia, tällä kertaa suomeksi. Ne on aiemmin julkaistu suomenkielisessä Sähköherkät ry:n Sähköpostia-lehdessä vuonna 2023. Emme käännä niitä ruotsiksi, vaan sen sijaan teen niistä ruotsinkielisen yhteenvedon ja esitän samalla muutamia uusia ajatuksia ja näkökohtia sähköherkkyydestä ja säteilystä.

Osa 2: Sähköherkkyyteni uusia oireita

Olen sairastanut sähköherkkyyttä varmuudella 20 vuotta, mutta ilmeisesti jopa lapsuudesta saakka. Lehtemme edellisessä numerossa kerroin sähköherkkyyteni kulusta. Lähdin liikkeelle kevään 2003 tapahtumista, jotka johtivat kohdallani räjähdysmäisen voimakkaaseen herkistymiseen ja sähköherkkyyden muodostumiseen – kaikki vain muutamassa kuukaudessa. Sähköherkkyyteni kehittyi silloin totaaliseksi, en sietänyt sähkömagneettisia kenttiä missään muodossa. Herkistyin myös äänille, matalapaineille, revontulille, kemikaaleille, homeille ja useille ruoka-aineille. Jouduin eristäytymään ja asuin monen vuoden ajan enemmän tai vähemmän ”metsässä”. Jäin sairaseläkkeelle, ja lopulta vuonna 2009 nielustani löytyi syöpää, joka oli levinnyt kaulan koko sille alueelle, jonka kohdalla olin pitänyt langattomia puhelimia silloin jo 15 vuoden ajan. Selvisin rajusta syöpähoidosta hengissä ja vähitellen pystyin palaamaan jonkinlaiseen arkeen, käymään teatterissa ja tavarataloissa. Noista ajoista lähtien käytän älypuhelinta aina varovaisesti, kaiuttimen avulla.


Olin onnistunut ”muokkaamaan” ympäristöäni kaupungissa, Helsingin Katajanokalla, Viking Linen laivojen läheisyydessä, siten että pystyin talvehtimaan siellä. Sähköherkkyys ei kadonnut. Jos vahingossakin pidin kännykkää suoraan korvalla sain yhä kovia kipuja ja tuntemuksia.

Viime vuosina olen alkanut oirehtia hieman uudella tavalla, etenkin kaupungissa. Sain muutama vuosi sitten vakavia suolisto-oireita, iho-ongelmia jotka osoittautuivat lopuksi psoriasikseksi ja muitakin oireita, jotka kaikki viittasivat auto-immuunisairauksiin. Myös vanha astmani ja allergiani pahenivat taas. Eri puolilla kehoa kehittyi myös entistä kovempia kiputiloja ja artroosia eli nivelrikkoa. Ja univaikeudet lisääntyivät jälleen kerran.

Joulu–tammikuussa 2022–23 sairastin useita flunssatauteja ja koronaa, ja jäi päälle jonkinasteinen ”long covid” – kaikki ennestään esiintyneet pikkuvaivat muuttuivat jatkuviksi ja entistä kovemmiksi.

Helsingin keskusta 2023.

On ollut vaikeaa yhdistää näitä vaivoja suoranaisesti säteilyaltistukseen. Jos puhutaan long covidista, miksei voisi puhua myös long-sähköherkkyydestä? Minulla on vahva tunne, että reagoin tänään sähkömagneettisiin kenttiin muulla tavoin kuin 20 vuotta sitten, jolloin tunsin kaikki lähialueen säteilyt heti hermostossani. Nyt kehoni reagoi enemmän viiveellä ja uusilla oireilla: lihas-ja nivelkivuilla, ihomuutoksilla, sokeritasapainon muutoksilla jne.


Tänä talvena vakavimpia oireita ovat olleet lihaskivut. Olen jatkuvasti etsinyt niiden esiintymisen
takaa ”lainmukaisuuksia”. Kipujen voimakkuus nimittäin vaihtelee jatkuvasti. Olen huomannut, että kivut lisääntyvät räjähdysmäisesti määrätyissä kauppakeskuksissa. Taustalla ei voi olla mikään muu kuin säteilykuormituksen massiivisuus. Kivut vähenevät tai häipyvät nopeasti kauppakeskusten ulkopuolella. Kipujani on kuluvan talven aikana myös tutkittu, ja kehossani on ilmennyt uusia alueita, joilla esiintyy artroosia. Olen kuitenkin pystynyt hiihtämään säännöllisesti koko talven ajan – kivuista huolimatta. Yleensä kivut helpottuvat Paloheinän laduilla.


Artroosin takana on tulehdustila. Se selittäisi, miksi juuri samoilla kehon alueilla tunnen sähkön vaikutuksen niin voimakkaasti. Tunsinhan 2000-luvun alussakin sähkön vaikutuksen erityisen voimakkaana sillä alueella, missä syöpäni kehittyi.


Kiputilani pahenee aina voimakkaiden matalapaineiden tai voimakkaiden revontulien aikana. Elämme tällä hetkellä varsin aktiivista kautta auringon syklisessä aktiivisuudessa – aivan kuten vuonna 2003, jolloin sairastuin. Seuraan usein aurinkotuulen nopeutta Auroras Now -nettisivustolla, ja olen vuosikymmenten jälkeen huomannut, että sähköherkkyyteni pahenee, jos aurinkotuulen nopeus ylittää 500 km/s.


Viime viikkojen aikana olen taas ottanut kirjastostani esille vanhoja sähköherkkyydestä kertovia kirjoja. Kirjat antavat minulle lohtua, kun huomaan, että sähköherkkyyteen liittyviä asioita on tiedostettu jo vuosikymmenten, jopa sadan vuoden ajan.

Kirjavinkkejä suomeksi ja ruotsiksi.


Osa 3: Kun sähköherkkyys iskee?

Tulin sähköherkäksi keväällä 2003, ja oirekuvani vain paheni koko sen vuoden, ja vielä seuraavan vuoden puolellakin. Olen kuvannut tätä tapahtumasarjaa Sähköherkät ry:n Sähköpostia-lehdessä useassa artikkelissa. Nyt kirjoitan jälleen yhden kuvauksen siitä, miten tämä herkkyys on kehittynyt kohdallani ja miten perheeni muut jäsenet ovat suhtautuneet asiaan. Kirjoitan tämän uuden artikkelin siksi, että tämä tauti, tai millä nimellä sitä kutsutaankin, aina saa uusia käänteitä. Ja jatkuvasti joudun pohtimaan, mikä tekijä milloinkin sai aikaan tilanteen pahenemisen tai parantumisen.

Christianin ulkoilmaelämää Viitasaaren raikkaassa analogisessa maailmassa talvella 2023.


Sähköherkkyyteni ei ole lainkaan yksiviivainen tauti, jossa oireiden syy ja seuraus olisivat aina selvät ja helposti tiedostettavissa. Usein päin vastoin huomaan, että monet eri tekijät aiheuttavat uusia oireita. Usein on lähes mahdotonta löytää yksi selkeä laukaiseva tekijä.


Taudissa ja sen oireistossa on kuitenkin aina tuttuja piirteitä, tuttua kehityskaarta. Siksi en joudu enää paniikkiin, kun oireet taas iskevät pitkänkin tauon jälkeen. Ne ovat minulle tuttuja. Ja niin kauan kuin ne ovat tuttuja, en pelkää niitä – tiedän että ne vähenevät ja poistuvat määrätyissä olosuhteissa, ja pystyn jatkamaan elämääni.


Sähköherkkyyteni paljasti syövän
Näin on yleensä käynyt tähän mennessä, paitsi keväällä 2009, kun huomasin että määrätyt pahenevat oireet eivät lainkaan poistuneet, vaikka olin hankkiutunut suojaan säteilyltä. Samana keväänä minulla diagnosoitiin aggressiivinen kurkkusyöpä, vieläpä samalla puolella päätä, jolla olin toistakymmentä vuotta pitänyt puhelinta tai muuta langatonta laitetta. Syövän hoidossa kului koko loppuvuosi 2009. Sain sädehoitoa 35 kertaa ja sytostaatteja toista kuukautta. Paranin syövästä, ja samalla sähköherkkyysoireeni helpottuivat jossakin määrin. ne muuttuivat – eivät kadonneet kokonaan.


Olin toiminut Sähköherkät ry:ssä aktiivisesti heti vuodesta 2003 lähtien ja panin merkille, että moni muukin sähköstä herkistynyt potilas oli lopulta sairastunut syöpään. Monien muidenkin kohdalla
kävi niin, että sähköherkkyys vaimeni tai väheni syöpähoidon jälkeen, mikäli potilas oli näistä hoidois ta selvinnyt.


Ilmiön voi selittää kahdella tavalla. Ehkä langattomien laitteiden käytöstä oli aiheutunut syöpää,
jonka kehittyminen vei kauan, jopa toistakymmentä vuotta. Toinen mahdollinen selitys on, että potilas on jo ennestään sairastanut syöpää tai jotakin muuta vakavaa tautia, joka oireili koko ajan vakavammin sähköherkkyytenä. Tällöin sähköherkkyyden oireet ovat pikemmin merkki siitä, että jokin kehossamme on pahasti pielessä. Tutkimustulosten valossa on uskottavaa, että sähkömagneettinen säteily voi aiheuttaa syöpää mutta myös paljastaa syövän jo syntyneen.


Auttaako ”kognitiivinen terapia” sähköherkkyyteen?
Vai onko jokin pahasti pielessä ”sielussamme”? Sähköherkkinä joudumme jatkuvasti sietämään lääkäreiden epäilyjä tautimme olemassaolosta. Harvoin meille kuitenkaan sanotaan suoraan, että olemme hulluja tai mielisairaita, vaikka lääkärikunta valitettavan usein vihjailee epäsuorasti tähän suuntaan.


Olin itse viisi vuotta Allergiasairaalan tutkimuspotilaana ennen kuin kurkkusyöpäni löydettiin. Allergiasairaalan lääkärit suorittivat jatkuvasti uusia tutkimuksia, joissa yritettiin ottaa selville, oliko sähköherkkyyteni todella olemassa. Jouduin muun muassa HUS:n psykiatrisen klinikan kuukausia kestäneisiin tutkimuksiin. Lopulta todettiin, ettei psyykessäni löydy mitään erityisen ”poikkeavaa”. Kuitenkin tiedämme, että meitä sähköherkkiä on julkisella puolella yritetty ”hoitaa” vain psykiatrisin keinoin.


Kognitiivinen terapia on ainoa meihin sovellettu hoitokeino. Lääkäreiden tavoitteena on totutella
meidät pois sähkön ja säteilyn haittoja koskevasta ”harhauskostamme”. En tunne yhtään sähköherkkää, joka olisi parantunut saatuaan kognitiivista terapiaa.


Onko sähköherkkyys neurologinen tauti ?
Olen joskus ollut taipuvainen uskomaan, että sähköherkkyyteni takana on jokin neurologinen, vielä keksimätön tauti tai oireisto. Useimmat neurologiset taudit kuitenkin etenevät kumulatiivisesti aina vain pahemmiksi. Näin kehittyvät MS-tauti, ALS, Parkinsonin tauti jne. Sähköherkät kuten minä kuitenkin kertovat usein, että neurologiset oireemme helpottuvat huomattavasti, kun poistumme sähkömagneettisista kentistä tai suojaudumme paremmin, syömme terveellisemmin ja elämme paremmin. Sähköherkkyysoireemme saattavat yhtenä päivänä tuntua tosi tappavilta, mutta seuraavana päivänä voimme taas mainiosti.


Sähköherkkyydessä biologisia muutoksia kehossamme
Sähköherkkyyttä tutkivat tiedemiehet ja lääkärit kautta maailman ovat koko ajan paremmin ja täsmällisemmin pystyneet kuvamaan sähköherkkyyden vallitessa tapahtuvia biologisia muutoksia kehossamme. Useat lääketieteen professorit ja tutkijat ovat voineet todeta, että sähköherkkyyteen liittyy mittavia biologisia muutoksia kehossamme. Lääketieteilijät eivät kuitenkaan ole onnistuneet määrittelemään sähköherkkyyttä varsinaisena tautina. Sen sijaan on voitu todistaa melkoisella tilastollisella varmuudella, että altistuksesta sähkömagneettisille kentille on voinut kehittyä syöpää ja monia muita vakavia tauteja.


Olen itse sairastanut sähköherkkyyttä nyt 21 vuotta. ”Tautini” on koko ajan muuttanut muotoa ja
saanut alati uusia piirteitä. 5G aiheuttaa mielestäni uudentyyppisiä oireita, etenkin lihas- ja nivelkipuja. Mutta samanaikaisesti olemme kaikki käyneet läpi koronapandemian. Suuri osa meistä on ottanut rokotteita. Merkittävä osa meistä on sairastanut ”pitkän koronan” oireita, ja niin aivan varmasti minäkin. Jälleen on mahdotonta sanoa, mikä kyseisenä aikana aiheutti muutoksen sähköherkkyyteni oirekuvastossa: 5G, korona, koronarokotteet, pitkä korona vai jokin muutekijä. Tai kenties kaikki yhdessä.


Sähköherkkien lähiomaisten tuska
Viime aikoina joukossamme on puhuttu paljon siitä, miten lähiomaisemme ovat reagoineet, kun sairastuimme sähköherkkyyteen. Kysymys on olennainen. Kun itse sairastuin 21 vuotta sitten, sähköherkkyys oli melko uusi asia, ja mediat suhtautuivat asiaan jopa suurella mielenkiinnolla. Sähköherkkyydestä kirjoitettiin paljon lehdissä ja uutisoitiin TV:ssä ja radiossa. Omalla kohdallani perheeni kesti sairastumiseni pahimmat vuodet kohtalaisen hyvin. Meillä oli siihen aikaan kaksi teini-ikäistä lasta, ja olin naimisissa, kuten edelleen olen. Tilanteemme oli tietysti raju ja äärimmäisen rasittava. Asunnossamme ei juuri käytetty lamppuja, telkkaria ei voinut katsoa eikä tietokonetta käyttää. Jääkaappi oli kytkettävä pois päältä, ja ruoat pidettiin parvekkeella. Lasten ystävät suhtautuivat todella hienosti asiaan ja sulkivat kännykkänsä aina meille tullessaan.


Kävin siihen aikaan läpi viisivuotista psykoterapiaa selvitäkseni taudin aiheuttamasta rasituksesta
ja traumasta. Ehkä terapia helpotti myös perhetilannetta. En muista enää tarkasti. Osittain olen joutunut tietoisesti unohtamaan kaikkein pahimmat vuodet.

Perheemme on kuitenkin loppujen lopuksi selvinnyt melko hyvin. Osittain tämä johtuu siitä, että olemme asuneet aina kuusi kuukautta vuodessa maalla sähköttömässä mökissä. Juuri nyt, kun kirjoitan tätä tekstiä lokakuun puolessavälissä, valmistaudumme taas muuttamaan talveksi kaupunkiin. Pelkään tätä muutosta aina vain enemmän. Kaupungissa langaton säteily on nykyään entistäkin rajumpaa.

Uskon vakaasti, että perheen pysyminen koossa auttoi minua ratkaisevasti, kun minun täytyi opetella elämään sähköherkkänä. En olisi kestänyt tilannetta, jos olisin joutunut lähtemään yksin evakkoon. ■

Viitasaaren säteilyttömässä pääsiäisyössä 2023.

Haluatko auttaa muita ymmärtämään säteilyn riskejä ja sitä, kuinka he voivat suojella itseään ja lapsiaan?

Haluatko jakaa omia kokemuksiasi? Vai tunnetko jonkun, jolla on hyvä tarina? Voit tehdä sen omalla nimelläsi, nimimerkillä tai täysin nimettömästi. Lähetä viestisi osoitteeseen posti [at] sust.fi, niin otamme sinuun yhteyttä ja keskustelemme jatkotoimista.


Me Suomen Säteilyturva ry:ssä kannatamme langallisia verkkoja ilman langattomia signaaleja. Olemme omistaneet erillisen sivun kouluille, sivuillamme kohta Koulut. Sivuillamme kohdista Terveys ja Tietomateriaali voit lukea langattomien signaalien vaikutuksesta terveyteen. Esim. teknisiä ratkaisuja löydät kohdasta Riskienhallinta. Videot-kohdasta löytyy informatiivisia videoita. Mitä viranomaiset ja valmistajat sanovat? Ota selvää esitteestämme.


Vinkki: Sammuta tarpeettomat lähettimet, kun et käytä niitä! Tavalliset puhelut ja tekstiviestit toimivat ilman mobiilidataa, wifiä ja bluetoothia. Lue lisää.


Vinkki:

Kodeissa suosittelemme ehdottomasti WLAN-tukiaseman sammuttamista yöksi jo unen laadun takia. Suosittelemme WLANin sijasta Ethernet-kaapelipohjaista lähiverkkoa. Muista kytkeä Wi-Fi pois päältä sekä reitittimestäsi että tietokoneestasi/tablettistasi.

Valitettavasti kaikissa reitittimissä ei ole Wi-Fi on/off-painiketta. Jos voit elää ilman Wi-Fi-yhteyttä, asiantuntija voi säätää Wi-Fi-toiminnon kokonaan pois päältä. Lue lisää.

Internet-reititin, jossa langaton Wi-Fi-toiminto on aktiivinen.

Vinkki:

Suosittelemme VoIP-puhelimen tai USB-johdollisen mikrofonikaiuttimen (”Jabra-kiekon”) käyttöä internet-puheluissa pitkien kännykkäpuheluiden sijaan. Myös perinteinen kotipuhelin toimii hyvin. Se voidaan liittää verkkoon VoIP-verkkosovittimen avulla. Lue lisää.

Langallinen VoIP-puhelin, jota voidaan käyttää langallisen verkon kautta.

Suomen Säteilyturvan jäseneksi

Aktivoidu sinäkin – tule mukaan huolehtimaan meidän kaikkien tulevaisuudesta

Liittymällä yhdistyksemme jäseneksi voit omalta osaltasi vaikuttaa turvallisemman tulevaisuuden luomiseen.

Voit myös liittyä pelkästään sähköpostilistalle ja auttaa meitä levittämään yhdistyksellemme tärkeitä asioita.

Videon tekijä: insinööri Martina Lampero. Tekstien suomenkielinen käännös: Daniel Lundberg ja Marita Niemelä.

Miksi on tärkeää, että koululaisten älypuhelimet ovat koulupäivän aikana kokonaan pois päältä tai ainakin lentokonetilassa/offline-tilassa? Koska älypuhelinten aktiiviset sovellukset elävät omaa elämäänsä taskuissa ja koululaukuissa. Säteilymittarin avulla näemme, että älypuhelin voi lähettää suuria määriä säteilyä joka sekunti, vaikka sitä ei käytettäisikään. Videolla näytetään, miten älypuhelimen säteilyä voidaan vähentää ja siten pidentää akunkestoa ja säästää sähköä.

Sisältö:

1. Älypuhelimen vaikutus kehoon

2. Vinkkejä säteilyn ja sähkönkulutuksen vähentämiseen (kohdassa 03:43)

3. Älypuhelinten ja kuulokkeiden säteilymittaaminen (kohdassa 7:49)

4. Vinkkejä Microsoftin entiseltä toimitusjohtajalta (kohdassa 19:26)

5. Mitä valmistajat ja viranomaiset kirjoittavat? (kohdassa 21:44)

6. Tutkimuksia, kirjavinkkejä ja organisaatioita (kohdassa 24:08)

Teksti videosta:

1. Älypuhelimen vaikutus kehoon

Tavalliset puhelut ja tekstiviestit toimivat matkapuhelinverkoissa ilman mobiilidataa. Matkapuhelimet käyttävät internetiä mobiilidatan kautta mastoista tai wifi-yhteydellä lähiverkossa. Bluetoothia käytetään esim. langattomiin kuulokkeisiin.

Miksi älypuhelinten on syytä olla pois päältä tai lentokonetilassa koulupäivän aikana?

Älypuhelin voi lähettää suuria määriä säteilyä joka sekunti, vaikka sitä ei käytettäisikään.

Korviin asetettavat langattomat kuulokkeet pääsevät lähemmäksi aivoja…

Ihminen on sähköinen olento, jonka aivot ja sydän toimivat erittäin heikoilla sähkövirroilla ja jota ulkoiset kentät häiritsevät helposti.

Langattomat signaalit voivat aiheuttaa:

  • Päänsärkyä
  • Keskittymisvaikeuksia
  • Muistiongelmia
  • Masennusta
  • Mielenterveysongelmia
  • Unihäiriöitä ja väsymystä

Mobiilisovellukset elävät omaa elämäänsä taskuissa ja koululaukuissa.

Siksi koululaisten älypuhelinten tulisi olla offline-tilassa tai pois päältä koulupäivän aikana! 

Opettajien kännyköistä pitäisi olla mobiilidata, wifi ja bluetooth pois päältä.

Puhelimensa luokkahuoneen ulkopuolelle jättävät oppilaat suoriutuvat opinnoistaan paremmin kuin puhelintaan äänettömänä taskussaan pitävät oppilaat. Lähde: Kirja Skärmhjärnan, psykiatrian ylilääkäri Anders Hansen.

Kännykkävankila huomiovarkaalle

Älä anna puhelimen estää liikkumista – Liikkuvakoulu

2. Vinkkejä säteilyn ja sähkönkulutuksen vähentämiseen

Mobiilidata vs. Lentotila

Tavalliset puhelut ja tekstiviestit toimivat ilman mobiilidataa, wifiä ja bluetoothia.

HUOM! Tarkista GPS-kellosta / älykellosta, että esim. bluetooth on aktiivisena vain tarvittaessa.

SÄÄSTÄ SÄHKÖÄ!!!

Uusissa 5G-puhelimissa suosittelemme vaihtamaan 5G-tilasta 4G- tai 3G-tilaan. Valitettavasti näistä useimmiten paras vaihtoehto 3G on poistumassa käytöstä.

Näin vaihdat Androidin 5G-tilasta 4G/3G-tilaan. Valinnalla ”Datansäästö” vähennät mobiilidatan käyttöä.

Näin vaihdat iPhonen 5G-tilasta 4G/3G-tilaan ja otat Datansäästäjän käyttöön.

Tässä säteilylle altistavia laitteita

Vähennä säteilyä ja säästä sähköä!

Langalliset yhteydet tietokoneita ja mobiililaitteita varten pitäisi kouluissa asettaa etusijalle.

Kannettava tietokone liitetty langalliseen verkkoon sovittimen avulla. Wifi ja bluetooth pois päältä. Lentokonetila päällä. Sammuta wifi – käytä kaapelia!

iPhone ja iPad voidaan yhdistää sovittimen kautta langalliseen verkkoon.

Monilla Samsungin matkapuhelimilla voidaan surffailla netissä sovittimella + kaapelilla.

Käytä matkapuhelimen ja kaiuttimen välillä kaapelia, jotta vältät bluetooth-säteilyn.

Lataa ja kuuntele/katsele musiikkia ja elokuvia offline-tilassa.

Eturivin IT-johtajien sääntö nro 1: Näytöt pois makuuhuoneesta.

3. Älypuhelinten ja kuulokkeiden säteilymittaaminen

Mittausetäisyys: aallonpituus 12 cm
HUOM! Pöytä ja kirjapino imevät osan säteilystä.

Korkeataajuisten radioaaltojen mittaaminen. Mittari: Safe and Sound Pro II.

Tässä videossa:
4G = 2,6 GHz (aallonpituus 11,5 cm)
Wifi = 2,4 GHz (aallonpituus 12 cm)
Bluetooth = 2,4 GHz (aallonpituus 12 cm)

Mittarin taajuusalue: 200 MHz – 8 GHz
Mittarin enimmäisarvo: 3 180 000 μW/m² = 3180 mW/m² = 3,18 W/m²
Tehotiheys μW/m², mikroWattia/neliömetri

HUOM! Joskus matkapuhelin lähettää korkeaa säteilyä, vaikka mobiilidata, wifi ja bluetooth on kytketty pois päältä…. Lentokonetila on turvallisin!

iPhone pikavalikko: Valkoinen wifi-kuvake = “Katkaisee yhteyden läheiseen WiFi-verkkoon huomiseen asti”. Mene asetuksiin kytkeäksesi sen kokonaan pois päältä. Lentokonetilassa on mahdollista kytkeä wifi kokonaan pois päältä pikavalikon kautta!

iPhone pikavalikko: Valkoinen bluetooth-kuvake =”Bluetooth-laitteiden yhteyden katkaiseminen huomiseen asti”. HUOM! Matkapuhelimen bluetooth jää PÄÄLLE! Siirry asetuksiin kytkeäksesi bluetooth pois päältä.

Mittaukset osoittavat, että mobiilidata, wifi ja bluetooth ylittävät suosittelemat turvalliset raja-arvot. Suosituksia ovat antaneet mm. BioInitiative, Itävalta, EUROPAEM, Saksan rakennusbiologit ja Euroopan neuvosto.

Raja-arvosuositukset

The BioInitiative Report 2012: 3 μW/m²
Salzburg, Itävalta 2002: 1 μW/m² ( = 0,02 V/m). Koskee altistumista sisätiloissa 24/7.

Euroopan neuvosto 2011: 100 μW/m²

EUROPAEM 2016:

Rakennusbiologien ohjeitten mukaan olisi tärkeää pitää nukkumapaikkojen säteilytasot matalina.

Suomessa noudatettavat ICNIRP:n liian korkeat raja-arvot perustuvat vain kehon välittömään lämpenemiseen eivätkä huomioi säteilyn pitkäaikaisia biologisia vaikutuksia.

Ekstra: ICNIRP on pieni sisäpiiri, joka järjestelmällisesti torjuu kaikki hälyttäviä tuloksia osoittavat tutkimukset.

Ekstra: EU:ssa puhelimen suurin sallittu SAR-arvo on 2,0 W/kg pään tai ylävartalon kohdalla ja 4 W/kg puhelinta kädessä pidettäessä. Matkapuhelinten säteilyaltistuksen raja-arvot (SAR) perustuvat nesteen lämpötilan nousuun 6 tai 30 minuutin altistuksen aikana.
SAR-arvon määrittämiseksi matkapuhelin asetetaan pää- ja ylävartalojäljitelmän viereen. Malli täytetään kehon kudosta jäljittelevällä nesteellä. Mittauksessa tarkastellaan, kuinka paljon nesteen lämpötila nousee 6 tai 30 minuutin altistuksen aikana.

4. Vinkkejä Microsoftin entiseltä toimitusjohtajalta

Frank Clegg oli useita vuosia Microsoftin Kanadan toimitusjohtaja. Microsoft on yksi maailman suurimmista langattoman tietotekniikan yrityksistä. Clegg on ”ilmiantaja”, joka johtaa Canadians for Safe Technology (C4ST) -järjestöä.

1. Pidä matkapuhelimet kaukana päästäsi (käytä kaiutinta tai Air Tube -kuulokkeita, ei bluetoothia) ja poissa taskusta, rintaliiveistä tai vaatteista.

2. Lasten ei pitäisi olla nettiin yhdistettyjen matkapuhelinten tai tablettilaitteiden lähellä. Kännyköitä ja tabletteja ei pitäisi käyttää leluina.

3. Ohjaa matkapuhelin lankapuhelimeen, kun olet kotona.

4. Poista kokonaan WiFi kodistasi. Jos se ei ole mahdollista, sammuta WiFi aina, kun sitä ei käytetä. Sammuta WiFi joka yöksi, käytä tähän tarvittaessa ajastinta. Varmista, että WiFi-laite ei ole paikassa, jossa joku altistuu sille koko päivän, kuten makuuhuoneessa tai työhuoneessa.

5. Älä nuku päällä oleva matkapuhelin lähelläsi. Käytä vain lentokonetilaa.

5. Mitä valmistajat ja viranomaiset kirjoittavat?

Langattomien nettilaitteiden valmistajat varoittavat käyttöohjeissaan: ”Langattomat laitteet asennetaan aina mahdollisimman kauas käyttäjistä eikä niitä tule asentaa lasten tai nuorten makuuhuoneisiin.”

Matkapuhelimen käyttöohjeiden mukaan laite on sijoitettava vähintään 1,5 cm:n päähän kehosta.

Nämä tiedot olivat aiemmin vuonna 2023 Suomen säteilyturvaviranomainen STUK:in sivulla:

STUK suosittelee välttämään turhaa altistumista matkapuhelimen säteilylle ja etenkin lasten turhaa altistumista on hyvä rajoittaa.

Nämä tiedot olivat aiemmin vuonna 2023 Suomen säteilyturvaviranomainen STUK:in sivulla.

STUK: ”Huonossa kentässä, esimerkiksi suljetussa tilassa kuten autossa, laite säteilee paljon voimakkaammin kuin hyvässä kentässä.”

Varsinkin autossa kannattaa käyttää offline-tilaa

Ruotsin säteilyturvallisuusviranomainen:

– Käytä handsfree-laitetta tai kaiutinpuhelintoimintoa ja pidä matkapuhelin kaukana vartalostasi puhelujen aikana. Suositus koskee erityisesti lapsia.

– Tutkimuksissa on toistuvasti havaittu jopa nykyisiä ohjearvoja alhaisemmille radioaalloille altistumisen aiheuttavan eläinkokeissa merkkejä HAPETUSSTRESSIN lisääntymisestä.

WHO:n IARC luokitteli jo vuonna 2011 radiotaajuisen säteilyn (mobiilisäteilyn) mahdollisesti syöpää aiheuttaviksi.

6. Tutkimuksia, kirjavinkkejä ja organisaatioita

Langattomat luonnottomat signaalit voivat aiheuttaa:

Sivustolla emf-portal.org on koottuna tieteellistä tutkimustietoa sähkömagneettisten kenttien vaikutuksista. Kirjoita hakutoimintoon esim. ”fertility AND WLAN”, ”oxidative stress AND WLAN”. (WLAN = wifi)

Kirjavinkkejä

Organisaatiot Suomessa

Organisaatiot Ruotsissa

Tutkija FT Mikko Ahonen kertoo sähkömagneettisesta spektristä.

Kuvalähde: EHTrust.org

Emeritusprofessori Rainer Nyberg kertoo eri maiden viitearvoista.


Suomessa säteilyn raja-arvot perustuvat kansainvälisen ICNIRP-järjestön suosituksiin.

Yhdistyksen säteilymittarit

Yhdessä voimme saada muutoksen aikaan!

Yhdistyksen avustajat. Yhdessä voimme saada muutoksen aikaan!

Voit tukea tiedotustyötämme liittymällä jäseneksi tai tekemällä lahjoituksen! Kiitos!

Lisää vinkkejä löytyy sust.fi-sivustolta valikosta ”Riskienhallinta”.

Videon tekijä: insinööri Martina Lampero. Tekstien suomenkielinen käännös: Daniel Lundberg ja Marita Niemelä.


Wienin lääkäriliiton 10 vinkkiä kännykän käyttöön.

Me Suomen Säteilyturva ry:ssä kannatamme langallisia verkkoja ilman langattomia signaaleja. Olemme omistaneet erillisen sivun kouluille, sivuillamme kohta Koulut. Sivuillamme kohdista Terveys ja Tietomateriaali voit lukea langattomien signaalien vaikutuksesta terveyteen. Videot-kohdasta löytyy informatiivisia videoita.


SuST kuvallinen esite. Saatavana myös A4-kokoinen kolmitaitoksinen esite tulostettavaksi. (2 sivua)

Emeritusprofessori Rainer Nyberg, Vaasa

Nyt on uusi ilmainen tutkimuskatsaus säteilyn vahingollisista vaikutuksista julkaistu verkossa ladattavaksi. Katsauksen ovat kirjoittaneet yhdistyksemme puheenjohtaja, emeritusprofessori Rainer Nyberg, tohtori Julie McCredden (Australia) ja professori Lennart Hardell (Ruotsi). Hardell on aiemmin tominut mm. syöpätutkijana. Hänen maailmanlaajuisesti arvostettu tutkimuksensa käsittelee matkapuhelinten käyttöön liittyviä aivokasvainriskejä. Tutkimukseen nojataan myös oikeuden päätöksissä kansainvälisesti.

EU-komissio on saanut 5 viimeisen vuoden aikana seitsemän 5G-vetoomusta, joissa on joka kerta tutkimusten valossa kuvattu uusia 4G ja 5G –verkkojen langattomien teknologioiden aiheuttamia säteilyriskejä. Yli 430 tutkijaa ja lääkäriä tukee 5G vetoomusta. EU-komission pitäisi siis olla tietoinen säteilyriskin vakavuudesta. Siitä huolimatta EU hyväksyy edelleen aivan liian korkeat raja-arvot, joita pieni ICNIRP:n asiantuntijaryhmä (14 henkilöä) suosittelee. Ryhmä näyttää tukevan teollisuuden taloudellisia etuja.

Uusi artikkeli on yli 100 tieteelliseen ja juridiseen lähteeseen perustuva katsaus. Tutkimuskatsaus osoittaa, että EU:n tällä hetkellä sallimat säteilytasot ylittävät miljoonakertaisesti kasveille, hyönteisille, eläimille ja ihmisille, erityisesti lapsille, turvalliset sietorajat. Altistuminen samanaikaisesti useille erilaisille säteilylähteille, kuten matkapuhelinten, matkapuhelinmastojen, älykkäiden sähkö- ja vesimittareiden, WiFi-reitittimien ja kouluissa käytettävien tablettien pulssisäteilylle, voi aiheuttaa meille kaikille terveyshaittoja.

Säteily vahingoittaa sydäntä, verta, siittiöitä ja aivosoluja. Sen lisäksi säteilyn on todettu vaurioittavan DNA:ta ja aiheuttavan syöpää. Se vahingoittaa kasveja, puita ja eläimiä, kuten lehmiä, rottia, hiiriä, lintuja, lintujen munia ja hyönteisiä. EU hyväksyy tällä hetkellä säteilytasoksi 10 000 000 mikroW/m2, joka on miljoonakertaisesti liian voimakas. Kolme johtavaa ja arvostettua tutkijaryhmää suosittelee säteilytason rajoittamista öisin 0,1 mikrowattiin/m2 ja päivisin 10 mikrowattiin/m2.

Loppupäätelmä artikkelissa:

EU:n nykyinen toiminta on räikeässä ristiriidassa perusperiaatteiden kanssa, joiden mukaan se on rakennettu. EU rikkoo ihmisoikeussopimusta, EU:n omia periaatteita perusoikeuksista, EU:n perustamissopimusta ja EU:n oikeuskäytäntöä jatkamalla 5G:n, 6G:n ja älykkäiden mittareiden tukemista teollisuuden ehdoilla. Näissä kaikissa ollaan yhtä mieltä siitä, että: ”Terveyden ja ympäristön suojelu nousee taloudellisia näkökohtia tärkeämmäksi.”

Lataa tietokoneellesi ja halutessasi tulosta ilmainen artikkeli osoitteesta: https://doi.org/10.1515/reveh-2023-0046


Me Suomen Säteilyturva ry:ssä kannatamme langallisia verkkoja ilman langattomia signaaleja. Olemme omistaneet erillisen sivun kouluille, sivuillamme kohta Koulut. Sivuillamme kohdista Terveys ja Tietomateriaali voit lukea langattomien signaalien vaikutuksesta terveyteen. Esim. teknisiä ratkaisuja löydät kohdasta Riskienhallinta. Videot-kohdasta löytyy informatiivisia videoita. Mitä viranomaiset ja valmistajat sanovat? Ota selvää esitteestämme.


Suomen Säteilyturvan jäseneksi

Aktivoidu sinäkin – tule mukaan huolehtimaan meidän kaikkien tulevaisuudesta

Liittymällä yhdistyksemme jäseneksi voit omalta osaltasi vaikuttaa turvallisemman tulevaisuuden luomiseen.

Voit myös liittyä pelkästään sähköpostilistalle ja auttaa meitä levittämään yhdistyksellemme tärkeitä asioita.

Lähde: Diagnose:funk, Saksan ympäristöystävällistä radiotekniikkaa ja sähkösumun torjuntaa edistävä järjestö.
Suomenkielinen käännös: Daniel Lundberg

Irlantilaisen Greystonesin kaupungin vanhemmat ja koulut ottavat käyttöön vapaaehtoisen ”ei älypuhelimia -säännön”, jolla pyritään hillitsemään matkapuhelimiin liittyvää ryhmäpainetta. Greystonesin vanhemmat ovat yhteisestä sopimuksesta päättäneet kertoa lapsilleen, että he saavat älypuhelimen vasta yläkoulussa, yleensä 12 tai 13-vuotiaana.

Vapaaehtoinen ”No smartphone” -sopimus on vastaus älypuhelimen käytön haitallisiin vaikutuksiin. Lapset katsovat sisältöä, jota he eivät pysty käsittelemään ja joka johtaa ahdistukseen, syömishäiriöihin tai verkkokiusaamiseen. Älypuhelin aiheuttaa riippuvuutta, vanhemmat ”menettävät” lapsensa. Sopimuksella on jo ollut myönteisiä vaikutuksia. The Guardianin lainaama 13-vuotiaan tyttären äiti toivoo, että ”sopimusta voitaisiin laajentaa yläkoulun alkuvuosiin”, ja sanoo: ”Se on ollut elämäni kirous, olen menettänyt tyttäreni. Kun on kyse teknologiasta, he istuvat siellä kuin robotit, kietoutuneina tähän TikTokin maailmaan tai mihin tahansa muuhun.”

”Kaikki muutkin saavat!” – Argumentti päihitetty

Tämän sopimuksen myötä vertaispaine lievenee ja ”Kaikki muutkin saavat!”-argumentti eliminoituu. Monissa keskusteluissa tapahtumissa ja tällä hetkellä evankelisen kirkon kongressissa diagnose:funk-kojulla vanhemmat kuvaavat voimattomuuttaan lastensa toivomien älypuhelinten suhteen ja monien toimenpiteiden epäonnistumista:

Irlantilainen tapa – uusi normi?

Greystonesin aloite on saanut Greystonesin lähellä asuvan Irlannin terveysministeri Stephen Donnellyn suosittelemaan sitä valtakunnalliseksi toimenpiteeksi:

”Irlanti voi ja sen on johdettava maailmaa sen varmistamisessa, että lapset ja nuoret eivät joudu maalitauluiksi ja vahingoitu vuorovaikutuksessa digitaalisen maailman kanssa”, hän sanoi The Irish Timesille. ”Meidän on helpotettava vanhempien mahdollisuuksia rajoittaa sisältöä, jolle heidän lapsensa altistuvat.”

Aloitetta johtava St Patrick’s Schoolin rehtori Rachel Harper toivoo, että tällaisista säännöistä tulee normi.

Kaikkien tietojen lähde: The Guardian, Rory Carroll, 3.6.2023; The Irish Times, Carl O’Brien 26.5.2023; heise, Martin Holland, 5.6.2023.

* WhatsAppin käytön alaikäraja Euroopan alueella muutettiin 16 vuodesta 13 vuoteen huhtikuussa 2024. Sovelluksen ikäraja nousi 13 vuodesta 16 vuoteen vuonna 2018.


Irlannissa ”Ireland for safe technology” -järjestö edistää myös turvallista teknologiaa.


Me Suomen Säteilyturva ry:ssä kannatamme langallisia verkkoja ilman langattomia signaaleja. Olemme omistaneet erillisen sivun kouluille, sivuillamme kohta Koulut. Sivuillamme kohdista Terveys ja Tietomateriaali voit lukea langattomien signaalien vaikutuksesta terveyteen. Esim. teknisiä ratkaisuja löydät kohdasta Riskienhallinta. Videot-kohdasta löytyy informatiivisia videoita. Mitä viranomaiset ja valmistajat sanovat? Ota selvää esitteestämme.


Suomen Säteilyturvan jäseneksi

Aktivoidu sinäkin – tule mukaan huolehtimaan meidän kaikkien tulevaisuudesta

Liittymällä yhdistyksemme jäseneksi voit omalta osaltasi vaikuttaa turvallisemman tulevaisuuden luomiseen.

Voit myös liittyä pelkästään sähköpostilistalle ja auttaa meitä levittämään yhdistyksellemme tärkeitä asioita.

Käännös: Daniel Lundberg. Lähde: Vimeo

Nyt saatavilla suomeksi tekstitettynä! (2025)

Remembering Nearfield on kansainvälinen animaatioelokuva, joka kertoo sähköyliherkkyydestä (EHS), joka perustuu erään todellisen henkilön kokemuksiin. Elokuva voitti Cannesin vuoden 2023 elokuvajuhlilla ”Paras terveyselokuva” -kategoriassa. Se on 9 minuuttia pitkä.

Yhteenveto:
Perheelleen ja liiketoiminnalleen omistautunut vaimo ja yrittäjä menettää traagisesti kaiken, kun hänen terveytensä heikkenee salaperäisesti. Miksi hän on nyt jäänyt yksin ja kykenemätön toimimaan yhteiskunnassa? Hän saa vastauksen selville tapahtumasarjan ja lopullisen, epämiellyttävän diagnoosin kautta. Miten hän on rampautunut tabuvammaan, josta on yllättäen kerrottu jo yli 100 vuotta? Vammaan liittyvän stigman painoarvo on järkyttävä, samoin kuin sairauden lisääntyvä raportointi väestössä. Tässä suorasukaisessa ja paljastavassa animaatioelokuvassa pääsemme ymmärtämään ihmisoikeuskysymyksiä, syviä ahdistuksia, haavoittuvuuden tunnetta ja parannuskeinon etsimistä näin vakavan vastoinkäymisen edessä. Kohtaamme naisen, joka on kuin kaikki muutkin, sillä hän oli luullut, että on ”hullua” sairastua tällä tavoin eikä hänelle olisi voinut koskaan käydä näin. Me kaikki otamme riskin terveytemme suhteen, aivan kuten hänkin, ja tämä kiireellinen tarina on kerrottava, koska apua tai hyväksyntää on vain vähän niille, jotka kamppailevat elääkseen tämän epämukavan vamman kanssa. Valitettavasti olemme itse kutsuneet ongelman esiin, ja meidän on ryhdyttävä toimiin sen tuhoisan vaikutuksen taltuttamiseksi terveyteemme.

Tositarina, joka on animoitu nauhoitetun EHS-todistuksen päälle. Sean A. Carney on suunnitellut todistuksen esittävän animaatiohahmon. Monikielinen tekstitys voidaan aktivoida. Elokuva valittiin virallisesti ja se oli ehdolla ”Monthly Pick” -valinnaksi Rooman Prisma Film Awards 2023 -kilpailussa.

Elokuva-arvostelut:
press.filmnet.io/review/1680745041857×789472722062934000
safetechinternational.org/review-of-remembering-nearfield/

Remembering Nearfield suunniteltiin voittoa tavoittelemattomaksi opetuselokuvaksi, ja sen tekivät mahdolliseksi seuraavien alkuperäisteosten lahjoitukset. Kaikki oikeudet pidätetään. Elokuva, mukaan lukien hahmosuunnittelu ja animaatio © Sean A. Carney 2023, elokuvan tuottaja. Alkuperäinen äänitodistus © Corrielle van Vuuren 2023, elokuvan pääkertoja. Alkuperäinen musiikki ”Improvisation for a New World” ja toissijaisen kerronnan äänitallenne © Kate Kheel 2023.

Virallinen Remembering Nearfield -elokuvan verkkosivusto: express.adobe.com/page/POYG80KaKi8mi/


PS. On todellakin olemassa keinoja ehkäistä vastaavien vammojen syntymistä ja myös keinoja lievittää oireita, jos kärsit samanlaisista ongelmista kuin hän.

Me Suomen Säteilyturva ry:ssä kannatamme langallisia verkkoja ilman langattomia signaaleja. Olemme omistaneet erillisen sivun kouluille, sivuillamme kohta Koulut. Sivuillamme kohdista Terveys ja Tietomateriaali voit lukea langattomien signaalien vaikutuksesta terveyteen. Esim. teknisiä ratkaisuja löydät kohdasta Riskienhallinta. Videot-kohdasta löytyy informatiivisia videoita. Mitä viranomaiset ja valmistajat sanovat? Ota selvää esitteestämme.


Suomen Säteilyturvan jäseneksi

Aktivoidu sinäkin – tule mukaan huolehtimaan meidän kaikkien tulevaisuudesta

Liittymällä yhdistyksemme jäseneksi voit omalta osaltasi vaikuttaa turvallisemman tulevaisuuden luomiseen.

Voit myös liittyä pelkästään sähköpostilistalle ja auttaa meitä yhdistyksellemme tärkeitä asioita.

Suomenkielinen käännös: Daniel Lundberg. Lähde: Strålskyddsstiftelsen, Ruotsi www.stralskyddsstiftelsen.se

Lähes 28 000:lle 18-24-vuotiaalle nuorelle tehdyssä laajassa tutkimuksessa kävi ilmi, että älypuhelimen 6-vuotiaana saaneiden mielenterveys on huonompi kuin niiden, jotka aloittivat älypuhelimen käytön 18-vuotiaana. Tulokset vahvistavat monien tutkijoiden ja asiantuntijoiden vuosien ajan antamat varoitukset.

Tutkimuksen toteutti Sapien Labs, ja se julkaistiin raportissa 15. toukokuuta 2023 Sapien Labsin verkkosivustolla. Tutkimuksessa käytettiin Global Mind Projectin tai Mental Health Million Projectin tietoja. Global Mind Project on maailmanlaajuista mielenterveyttä koskeva jatkuva tutkimus. Tähän mennessä kerätyt tiedot ovat osoittaneet, että nuorten sukupolvien mielenterveys on yleisesti ottaen heikentynyt, ja tämä heikkeneminen on ollut erityisen ilmeistä vuodesta 2010 lähtien. Kansainväliset tutkijat ovat viime vuosina kuvanneet tätä suuntausta toistuvissa tutkimuksissa.

Sapien Labsin tutkijat kysyivät itseltään, mikä on voinut aiheuttaa heikkenemisen tai mikä on voinut vaikuttaa siihen. Yksi ajallisesti samaan aikaan osunut tekijä oli älypuhelinten käyttöönotto.

Älypuhelin aikaisin – huonompi mielenterveys

Uuden tutkimuksen tulokset perustuvat tietoihin, joita kerättiin tammikuun ja huhtikuun välisenä aikana vuonna 2023. Tutkimukseen osallistuneiden 18-24-vuotiaiden nuorten tietoja mielenterveydestä on koottu ja verrattu tietoihin milloin nuoret saivat ensimmäisen henkilökohtaisen älypuhelimensa.

Tutkijat havaitsivat, että mielenterveys parani mitä vanhempi nuori oli saadessaan ensimmäisen älypuhelimensa ja päinvastoin oli huonompi mitä nuorempi lapsi oli kun hän otti älypuhelimen käyttöön. 74 % niistä nuorista naisista, jotka saivat ensimmäisen älypuhelimensa 6-vuotiaana, koki mielenterveyteen liittyviä vaivoja, kun taas 46 % niistä tutkimukseen osallistuneista nuorista naisista, jotka saivat älypuhelimen vasta 18-vuotiaana koki tämän tyyppisiä vaivoja. Nuorten miesten kohdalla ero ei ollut yhtä selvä; 42 % 6-vuotiaana ja 36 % 18-vuotiaana älypuhelimen saaneista koki mielenterveyteen liittyviä vaivoja.

Itsemurha-ajatuksiin liittyvät ongelmat, aggressiivisuuden tunne muita kohtaan, tunne irrallaan olosta ja hallusinaatiot olivat yleisempiä, mitä nuorempana nuoret saivat ensimmäisen älypuhelimensa. Erot olivat jälleen selvempiä nuorten naisten keskuudessa kuin nuorten miesten keskuudessa.

Mielenterveysongelmien ja iän, jona ensimmäinen älypuhelin saatiin, välinen yhteys säilyi myös silloin kun tutkijat ottivat huomioon lapsuuden aikaiset traumaattiset tapahtumat.

Alla on raportista poimittuja kaavioita, jotka havainnollistavat selviä suuntauksia mielenterveyden heikkenemisessä suhteessa ikään, jolloin tutkimukseen osallistuneet nuoret saivat ensimmäisen oman älypuhelimensa.

Tutkijoiden arvio

Tutkijoiden mielestä tulokset osoittavat, että mitä vanhempia nuoret olivat saadessaan ensimmäisen älypuhelimensa, sitä vähemmän heillä on ongelmia itsemurha-ajatusten, aggressiivisuuden ja irrallaan olemisen tunteen kanssa. Lisäksi tutkijoiden mukaan tulokset osoittavat, että matkapuhelimen käytöllä lapsuudessa on kumulatiivinen vaikutus, erityisesti naisilla. Vaikka tulokset eivät todista lopullista yhteyttä, vaihtoehtoiset selitykset ovat epätodennäköisiä.

”Nämä tulokset viittaavat lapsuudessa käytettyjen älypuhelinten kumulatiivisiin vaikutuksiin psyykkiseen hyvinvointiin, jotka eroavat tyypillisistä masennus- tai ahdistusoireista. Yhdessä nämä tulokset kuvaavat myös maailmanlaajuisen väestön asteittaista siirtymistä kohti väestöä, jonka sosiaalinen kapasiteetti ja sietokyky ovat heikentyneet ja jolla on sitä useammin itsemurha-ajatuksia ja aggression tunteita muita kohtaan, mitä nuorempi ikä oli ensimmäisen älypuhelimen hankkimishetkellä.”

Varoitukset lapsista ja matkapuhelimen käytöstä

Tutkijat ja asiantuntijat ovat jo vuosia varoittaneet matkapuhelimen käytön terveysvaikutuksista lapsille, muun muassa siihen tosiasiaan liittyen, että lapset altistuvat haitalliselle mikroaaltosäteilylle. Lapset ovat erityisen herkkiä, heidän aivonsa imevät enemmän säteilyä ja heidän hermostonsa kehittyy jatkuvasti, mikä tekee heistä alttiimpia haitallisille vaikutuksille. Lääkärit, tiedemiehet ja asiantuntijat ovat myös varoittaneet varhaisessa iässä tapahtuvan näytön käytön vaikutuksista aivojen kehitykseen ja mielenterveyteen. Tässä muutamia esimerkkejä:

2000: Britannian hallituksen tutkimuksessa, niin sanotussa Stewartin raportissa, suositeltiin, että alle 16-vuotiaat lapset eivät saisi käyttää matkapuhelimia. Linkki

2005: Itävaltalaiset lääkärit: alle 16-vuotiaiden lasten ei pitäisi käyttää matkapuhelimia. Linkki

2011: Venäjä. Alle 18-vuotiaiden ei pitäisi käyttää matkapuhelimia. Linkki

2013: Matkapuhelimen runsas käyttö lisää mielenterveysongelmien riskiä. Linkki

2016: Matkapuhelimet ja tabletit heikentävät lasten unta. Vahva ja yksiselitteinen yhteys tutkimuksissa. Linkki

2016: Ranskan viranomainen varoittaa lasten matkapuhelimen käytön vaaroista. Linkki

2017: Lastenlääkärit: Paljon ruutuaikaa on pahaksi lasten aivoille. Linkki

2017: Professori: Ruutujen laittaminen lasten eteen on rikos. Linkki

2017: Venäjä: Rajoita lasten ruutujen ja matkapuhelinten käyttöä. Linkki

2017: Avoin kirje Gustav Fridolinille. Lapset ja opettajat altistuvat terveysriskeille. Linkki

Lähteet: Sapien Labs: Age of First Smartphone/Tablet and Mental Wellbeing Outcomes (pdf).


Me Suomen Säteilyturva ry:ssä kannatamme langallisia verkkoja ilman langattomia signaaleja. Olemme omistaneet erillisen sivun kouluille, sivuillamme kohta Koulut. Sivuillamme kohdista Terveys ja Tietomateriaali voit lukea langattomien signaalien vaikutuksesta terveyteen. Esim. teknisiä ratkaisuja löydät kohdasta Riskienhallinta. Videot-kohdasta löytyy informatiivisia videoita. Mitä viranomaiset ja valmistajat sanovat? Ota selvää esitteestämme.


Suomen Säteilyturvan jäseneksi

Aktivoidu sinäkin – tule mukaan huolehtimaan meidän kaikkien tulevaisuudesta

Liittymällä yhdistyksemme jäseneksi voit omalta osaltasi vaikuttaa turvallisemman tulevaisuuden luomiseen.

Voit myös liittyä pelkästään sähköpostilistalle ja auttaa meitä yhdistyksellemme tärkeitä asioita.

Lainsäädäntö EU:ssa ja Suomessa on vähitellen kehittynyt niin, että teleoperaattoreille on annettu yhä enemmän oikeuksia sijoittaa antenneja ja lähettimiä myös omakotitaloihin, niiden julkisivuihin sekä yksityisalueilla oleviin metsiin ja tontteihin. Hbl:n artikkelissa 25.7.2023 kuvataan nyt tällainen tapaus, jossa näitä oikeuksia todennäköisesti tullaan tutkimaan oikeudessa. Jos operaattorit voittavat oikeusjutun, ne voivat vapaasti laajentaa matkapuhelinverkkoa haluamallaan tavalla, enemmän tai vähemmän kiinteistönomistajan toiveista ja tahdosta riippumatta.

Suomenkielinen referaatti: Sähköherkät ry.

Porvoossa on jo vuosikaudet ollut vireillä kiista maanomistajan ja teleyhtiön välillä. Kiista koskee yksityiselle maalle pystytettyä matkapuhelintukiasemaa. Maanomistaja Reidar Westman ei halua uusia vuoden 2021 lopussa rauennutta 25-vuotista vuokrasopimusta Telia Towers -yhtiön kanssa, mutta Telia ei hyväksy irtisanomista.

Nyt tilanne on kärjistynyt, koska tukiasemassa on tekninen vika, eikä maanomistaja päästä tukiaseman vuokralaista, Elisaa, korjaamaan sitä. Seurauksena osa alueen asukkaista joutuu elämään ilman nettiyhteyttä.

Kiista on Porvoon lupa- ja valvontalautakunnassa käsiteltävänä nyt kolmatta kertaa.

Mastojen sijoittamisesta on säädetty viestintäpalveluja koskevassa laissa. Kärjistetysti ilmaistuna laki antaa teleoperaattorille mahdollisuuden maan pakko-ottoon telemastoa varten, jos maanomistaja vastustaa sjoitusta eikä tukiasemaa ole mahdollista pystyttää johonkin muualle. Vuokrasumma määritetään arviointilautakunnassa, ja se on usein nimellinen. Maanomistaja Westmanin asianajaja tulkitsee, että laki koskee vain uusia tukiasemasijoituksia. Tästä tapauksesta saattaa tulla ensimmäinen kerta, kun lakia testataan oikeudessa.

Artikkeli Hufvudstadsbladetissa 25.7.2023. Artikkelissa on maksumuuri.

Teksti: insinööri Martina Lampero. Käännös: Daniel Lundberg.

Ruotsin hallitus hylkää Opetusviraston uuden strategian koulujen digitaalisista välineistä. Vuonna 2013 julkaistussa PISA-raportissa, kävi ilmi, että oppilaat, jotka olivat alkaneet käyttämään tietokoneita ja tabletteja opetuksessa, saavuttivat huomattavasti huonompia tuloksia. Suomessa aiotaan tehdä laki mobiililaitteiden käytön rajoittamiseksi koulupäivän aikana. Yksi aihe, jota ei käsitellä, on se, että Wi-Fi-reitittimien, langattomasti yhdistettyjen tietokoneiden, tablettien ja matkapuhelimien käyttö aiheuttaa mikroaaltosäteilyä, joka voi aiheuttaa päänsärkyä ja keskittymisongelmia.

Ruotsin hallitus hylkää Opetusviraston uuden strategian koulujen digitaalisista välineistä lastenlääkäri Ulrika Ådénin ja aivotutkija Torkel Klingbergin ankaran kritiikin jälkeen, Dagens Nyheter uutisoi 14. toukokuuta.

Opetusviraston digitalisointisuunnitelma ei ole näyttöön perustuva, opetuksen pitäisi perustua tieteeseen ja todistettuihin kokemuksiin, sanoi opetusministeri Lotta Edholm DN:lle. Strategia on lähetetty lausuntokierrokselle, ja useat lastenlääkärit ja aivotutkijat ovat varoittaneet kuulemisvastauksissaan digitaalisten välineiden käyttöönotosta liian aikaisin, Edholm sanoo. Tieteellistä tukea tälle kehitykselle on hyvin vähän, Edholm sanoo.

Seuraavana päivänä Vi Lärare -lehdessä:

”Hallitus pysäyttää Ruotsin opetusviraston digistrategian sen jälkeen, kun useat merkittävät neuvoa-antavat tahot olivat huomauttaneet aineiston tieteellisistä puutteista. Sen sijaan Karolinska Institutetin tutkijat haluavat, että opettajat koulutetaan parhaalla mahdollisella tavalla opettamaan lapsia tietyissä oppiaineissa.”

Vi Lärare -lehti haastatteli Ruotsin lastenlääkäriliiton puheenjohtajaa, professori Ulrika Ådénia ja Tukholman Karoliinisen instituutin neurotieteen professoria Torkel Klingbergiä.

Karolinska-instituutti ja Torkel Klingberg kritisoivat Ruotsin opetusvirastoa siitä, että se ei ole perehtynyt tutkimukseen, joka osoittaa, että digitaaliset välineet voivat heikentää tiedonhankintaa.

Työkaluja tulisi käyttää esikoulussa (päivähoidossa) täydentävänä ”leikin, luovuuden ja kielen kehityksen edistämiseksi”. Ruotsin lastenlääkäriyhdistys suosittelee kuitenkin pidättäytymistä digitaalisten välineiden käytöstä alle kaksivuotiaiden lasten kohdalla. Kahden ja viiden vuoden iän välillä sovelletaan WHO:n suositusten mukaan yhtä tuntia päivässä.

Opetusministeri Lotta Edholm kirjoittaa yleisönostaston kirjoituksessa 22.12.2022 ”Digitalisaatio kouluissa on ollut kokeilu”, että Euroopan parlamentin kulttuurivaliokunta vaati hiljattain videopelien lisäämistä kouluihin, mutta, että uusi hallitus sen sijaan haluaa lisää oppikirjoja.

”Digitaalisilla oppimateriaaleilla on oikein käytettynä joitakin etuja. Niissä voidaan yhdistää ääntä, kuvia ja tekstiä, ja ne päivittyvät reaaliajassa. Digitaalista oppikirjaa ei voi hukata tai kuluttaa. Koulujen digitalisointi on kuitenkin johtanut siihen, että fyysisiä oppikirjoja käytetään liian vähän. Fyysisellä kirjalla on nimittäin etuja, joita mikään tabletti ei voi korvata.”

Fyysisten oppikirjojen edut on esitetty kouluministerin yleisönosaston kirjoituksessa:

1. Oppikirja on helppokäyttöinen ja hyödyllinen niille, jotka ovat jääneet jälkeen tai haluavat edetä pidemmälle.

2. Oppikirja on merkityksellinen ja helppokäyttöinen vanhemmille ja muille, jotka haluavat saada käsityksen koulutyöskentelystä tai auttaa kuulustelemalla läksyjä tai kertaamalla ennen koetta.

3. Skolverketin esittämien tieteellisten tutkimusten mukaan painetuilla teksteillä on useita etuja. Digitaalisessa lukemisessa lukija käyttää vähemmän aikaa pelkkään lukemiseen. Oppilaat kävivät tekstin läpi nopeammin sen kustannuksella, että he eivät ymmärtäneet, mitä olivat juuri lukeneet. Painettua tekstiä lukeneet pystyivät paremmin muistamaan pääkohdat, muistivat enemmän osia ja osoittivat yleisesti ottaen parempaa luetun ymmärtämistä.

Paperikopioiden haitat on kuvattu kouluministerin yleisönosaston kirjoituksessa:

Läromedelsförfattarna tekemän selvityksen mukaan yksi kolmesta opettajasta sanoo, että ei pysty hankkimaan opetukseensa tarvitsemiaan analogisia/fyysisiä opetusmateriaaleja. Tämän seurauksena opettajat käyttävät arvokasta aikaa oppimateriaalien painamiseen/tulostamiseen.

”Monissa kouluissa kirjojen tilalle ovatkin tulleet monisteet/paperikopiot. Kirjan ja tulostetun A4-arkin välillä on ero. Samassa lukemista koskevassa tutkimusyhteenvedossa Skolverket kirjoittaa, että tulostetun yksittäisen paperin lukeminen heikentää lukijoiden kykyä jäsentää tietoa.”

Lopuksi kouluministeri kirjoittaa, että hallitus investoi nyt 685 miljoonaa kruunua opetusmateriaaleihin ensi vuonna (2023) ja sen jälkeen puoli miljardia kruunua vuosittain. Näin useammat koulut voivat hankkia korkealaatuisia oppikirjoja.

Suomessa syksyllä 2022 mediassa käytiin vilkasta keskustelua siitä, miten kuntien kireä talous johtaa siihen, että fyysiset kirjat asetetaan digitaalisia oppimateriaaleja vastaan.

Suomen hallitusohjelmasta 2023:

Koulu voi jo nykyisellään järjestyssäännöissään kieltää mobiililaitteen ”häiritsevän käytön” oppitunnilla ja myös edellyttää, että mobiililaite on häiriötä aiheuttamattomassa tilassa opetuksen aikana, Opetushallituksen mukaan. Helsingin Sanomien teettämän kyselyn mukaan jopa 80 prosenttia vastanneista toivoo kouluille mahdollisuutta kieltää oppilaiden matkapuhelimien käyttö koulupäivän aikana.

Päivitetty 31.7.2023:

Unesco vaatii rajoittamaan älypuhelinten käyttöä kouluissa: ”Lasten yksityisyys, turvallisuus ja hyvinvointi ovat vaarassa.” Lähes neljäsosa maailman maista on kieltänyt puhelimen käytön kouluissa kokonaan.


Koulun tulisi olla kaikille sopiva!

Ote Elöverkänsligas Riksförbundin (Ruotsin valtakunnallinen sähköherkkyysliitto) lausunnosta Statens skolverkin ehdotuksesta kansalliseksi koulujärjestelmän digitalisointistrategiaksi 2023-2027.

Koulun tehtävänä tulee olla antaa oppilaille parhaat mahdolliset edellytykset tiedon hankkimiseen.

Jo vuonna 2013 julkaistussa PISA-raportissa (”PISA2012”), josta poliitikot, tutkijat ja pedagogit keskustelivat innokkaasti, kävi selvästi ilmi, että oppilaat, jotka olivat alkaneet käyttämään tietokoneita ja tabletteja opetuksessa, saavuttivat huomattavasti huonompia tuloksia kuin ne, jotka eivät vielä olleet käyttäneet digitaalista tekniikkaa oppitunneillaan, ks. kaavio.

PISA 2012 OECD:n keskiarvo, tulokset luetun ymmärtämisessä, matematiikassa ja luonnontieteissä. Pisteet suhteessa tablettien saatavuuteen kouluissa.

Oppilaiden tulee saada tietoa digitalisaatiosta, mutta se voisi esim. olla erityinen oppiaine, eikä se saisi tunkea läpi – ja siten häiritä – kaikkea opetusta!

Peruskoulussa pitäisi olla normina opetus ilman tietokoneita/tabletteja, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta, esim. tekniikan alalla. Esikoulussa [päiväkoti ja esikoulu Suomessa] ei pitäisi olla lainkaan digitaalisia laitteita.

On useita syitä, miksi tiedon omaksuminen on helpompaa kirjoja, paperia ja kynää käyttäen kuin tietokoneita/tabletteja käyttäen.

Yksi syy on esim. näköergonomia; kirjan sivun yleiskuva verrattuna näytöltä luettuun tekstiin, käden liike käsin kirjoitettaessa, mikä johtaa parempaan muistamiseen jne.

Wi-Fi-reitittimien ja langattomasti yhdistettyjen tietokoneiden/tablettien käyttö aiheuttaa mikroaaltosäteilyä, joka voi aiheuttaa päänsärkyä ja keskittymisongelmia monille oppilaille/opettajille.

Koulun pitäisi olla kaikille sopiva!

Oppilaat ja opettajat, joille on kehittynyt sähköherkkyys, eivät voi olla ympäristöissä, joissa käytetään langatonta teknologiaa.

Yksi tapa saada aikaan paljon parempi ympäristö kaikille on käyttää vain langallista tekniikkaa. Jos koulussa on henkilökuntaa tai oppilaita, jotka ovat yliherkkiä sähkölle, ainakin osa koulusta on voitava tehdä mikroaaltosäteilystä vapaaksi, esimerkiksi kieltämällä matkapuhelimet ja kytkemällä reitittimet yms. pois päältä.

Inger Svedmyr, asiantuntija och Per Segerbäck, asiantuntija

Liite: Euroopan neuvoston päätöslauselma 1815 (2011): ”Sähkömagneettisten kenttien potentiaaliset vaarat ja niiden vaikutukset ympäristöön”.

Lähde: ruotsalainen sähköherkkien lehti Ljusglimten 2/2023.


Langallisia verkkoja!

Kannettava tietokone liitetty USB-Ethernet-sovittimella langalliseen verkkoon.
Ilman WLANia ja Bluetoothia.

Syksyllä 2022 brittiläinen tuomioistuin määräsi koulun luomaan säteilyvapaan / matalan säteilyn kouluympäristön 13-vuotiaalle sähköherkälle oppilaalleen.

Langaton kouluympäristö mahdollistetaan tarjoamalla luokkahuoneisiin enemmän datapistorasioita ja tietokonelaitteita, jotka voidaan liittää internetkaapelilla datapistorasioihin. Tietokoneiden lisäksi jotkin tabletit ja kannettavat tietokoneet voidaan liittää datapistorasioihin erityisten sovittimien avulla. Tällöin Wi-Fi ja Bluetooth voidaan kytkeä pois päältä. Näyttöjä voidaan käyttää kirjoittamiseen ja valokuvien ottamiseen offline-tilassa ilman kaapelia tai verkkoa. Jotkut opetussovellukset toimivat myös offline-tilassa. Huomaa, että kännyköissä ja tableteissa olevat sovellukset elävät omaa elämäänsä, kun Wi-Fi tai 4G/5G-mobiilidata on aktiivinen, esim. koululaukussa olevissa kännyköissä. Kännykät on siis kytkettävä pois päältä tai laittaa lentokonetilaan (offline-tilaan).

Koulun näytöillä olisi hyvä rajoittaa sitä, mitä oppilaat voivat käyttää, ja kääntää näytöt niin, että opettajat voivat pitää niitä silmällä, jotta oppilaat eivät esimerkiksi voi alkaa pelaamaan verkkopelejä oppitunnin aikana. Offline-tilassa vältetään houkutus tehdä tunnilla muuta kuin koulutehtäviä.

Testit, joissa verrattiin tuloksia niiden oppilaiden välillä, jotka toivat matkapuhelimensa luokkahuoneeseen taskussaan äänettömässä tilassa, ja niiden oppilaiden välillä, jotka jättivät matkapuhelimensa luokan ulkopuolelle, osoittivat, että ne oppilaat, jotka eivät ottaneet matkapuhelinta mukaansa, suoriutuivat paremmin. (Yhdessä vertailussa ryhmien välillä ei ollut eroa ensimmäisten 10-15 minuutin aikana.) Syynä voi olla se, että aivojen on aktiivisesti päätettävä olla katsomatta kännykkää. Kun aivot joutuvat ponnistelemaan vastustaakseen kännykän houkutuksia, kyky suoriutua muista tehtävistä vähenee, kirjoittaa psykiatrian erikoislääkäri Anders Hansen kirjassa Skärmhjärnan.

Koulujen välitunnit ovat oivallista aikaa harrastaa liikuntaa ja sosiaalista kanssakäymistä ilman kännykkää, mikä vahvistaa aivoja, lepuuttaa silmiä ja auttaa oppilaita oppimaan paremmin tunneilla. Sen sijaan, että aivot menettäisivät keskittymiskykynsä sekä informaatiovirran että säteilyn vuoksi.

Digitaaliset välineet voivat olla hyvä lisä jos niitä käytetään oikein. Me Suomen Säteilyturva ry:ssä kannatamme langallisia verkkoja ilman langattomia signaaleja. Olemme omistaneet erillisen sivun kouluille, sivuillamme kohta Koulut. Sivuillamme kohdista Terveys ja Tietomateriaali voit lukea langattomien signaalien vaikutuksesta terveyteen. Esim. teknisiä ratkaisuja löydät kohdasta Riskienhallinta. Videot-kohdasta löytyy informatiivisia videoita. Mitä viranomaiset ja valmistajat sanovat? Ota selvää esitteestämme.

Martina Lampero



Videot


Turvaa lasten ja nuorten terveysympäristö!
Alla on Ruotsin valtakunnallinen sähköherkkyysliiton artikkeli vuodelta 2020.

Säkra hälsomiljön för barn – Ljusglimten 3/2020Lataa

Aivomme… Miten langaton teknologia vaikuttaa niihin?
Alla Gunilla Ladbergin artikkeli Ruotsin Elöverkänsligas-lehdestä Ljusglimten 3/2019.

Hjärnan påverkas – Ljusglimten 3.2019Ladda ner

Kuva: Tuulivoimaloita, Mustasaari, Pohjanmaa.

Teksti: Professori emeritus Rainer Nyberg. Käännösten tarkistus: Marita Niemelä.

Artikkeli julkaistiin Hufvudstadsbladet:issa 11.05.2023.

Tuulienergian ilmaisuus puoltaa tuulivoiman käyttöä, mutta se ei ole lainkaan niin ”vihreää” kuin väitetään.

Tuulivoimaloiden ja niiden käyttämien korkeajännitelinjojen on todettu aiheuttavan paljon vahinkoa eläimille, ympäristölle ja ihmisille. Yksi turbiini voi lintujen ja lepakoiden lisäksi tappaa jopa 40 miljoonaa hyönteistä vuodessa. Ranskalaisen maanviljelijän 400 lehmää kuoli kuudessa vuodessa lähistölle rakennetun tuulipuiston käyttöönotosta. Porot pysyvät useiden kilometrien päässä tuulivoimaloista. Internetistä löytyy paljon esimerkkejä tuulivoimaloiden tulipaloista.* 120 metrin korkeudessa olevaa tulipaloa ei voi sammuttaa.

Tuulipuistojen läheisyydessä asuvilla ihmisillä on todettu useita ”tuulivoimaoireyhtymään” liittyviä oireita, kuten masennusta, päänsärkyä, univaikeuksia, väsymystä, ärtyneisyyttä, aggressiivisuutta, kognitiivisia ongelmia, rintakipuja, nivelkipuja, ihoärsytystä, pahoinvointia, huimausta, tinnitusta ja stressiä. Oireiden vakavuuden tai häiritsevyyden vuoksi asukkaat joutuvat muuttamaan pois kodeistaan. Tuulivoimalat tuottavat sekä sähköenergiaa että ”likaista sähköä” eli ”harmonisia häiriöitä”, jotka leviävät sähkölinjojen ja maavirtojen kautta esimerkiksi kouluihin, koteihin, latoihin ja laitumille. Harmonisia häiriöitä ei voi kuulla, joten oireista syytetään yleensä vain tuulivoimaloiden ääntä.

Pitkään tuulivoimaa hyödyntäneessä Kanadassa on tieteellisesti osoitettu, että tuulivoimaa sähköenergiaksi muunnettaessa syntyy korkeataajuisia harmonisia häiriöitä. Nämä erityisen haitalliset häiriöt näkyvät oskilloskoopeissa tuhansina piikkeinä ”tehokäyrän” jokaisella aallonpituudella.

Ne syntyvät, kun tuuliturbiinigeneraattoreiden tuottama vaihtojännite muunnetaan

1) ensin tasasuuntaajien avulla tasajännitteeksi,

2) sitten inverttereiden avulla 50 Hz:n vaihtojännitteeksi,

3) vaihtojännite nostetaan sitten askel askeleelta 110-400 kV:n (kilovoltin) suurjännitteeksi ja

4) lopuksi jännite lasketaan askel askeleelta muuntajien avulla pienjännitteeksi 400/230 voltin 50 hertsin vaihtojännitteeksi. Useimmat häiriöt on teknisesti mahdollista suodattaa pois.

Sähkön tuotannossa on noudatettava lakeja!

Suomen perustuslain 20 § edellyttää: on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön. Ympäristönsuojelulain 1 § vaatii: tehostakaa ympäristöä pilaavan toiminnan vaikutusten arviointia. Ihmisiä, eläimiä ja ympäristöä on siis suojeltava vaatimalla, että tuulivoimaa koskevissa päätöksissä on 1) noudatettava EU:n lakia siten, että terveyden suojelu on tärkeämpää kuin taloudelliset tekijät [pt 58]; 2) sähkön laatu on IEEE 519 -standardin mukaista ja todella niin ”vihreää” kuin kannattajat väittävät; 3) kaikki tuulivoimaan liittyvät riskit on otettava huomioon – melun ja infraäänen lisäksi myös sähkön laatu; 4) varmistettava, että miljoonat tonnit materiaalia kierrätetään tuulivoimaloista, kun ne ovat saavuttaneet käyttöikänsä lopun. Saksassa on nyt ongelma 30 000 käytöstä poistetun tuulivoimalan jätteistä.

Vaatikaa!

1. Tuulivoimalat on sijoitettava mahdollisimman kauas asuinalueista.

2. a) Jännite on ”suodatettava” jokaisen tasasuuntaajan, vaihtosuuntaajan ja muuntajan jälkeen;

b) tuulivoimaloiden syöttämästä muuntajasta tuleva sähkö on suodatettava ennen kuin se saapuu asiakkaille;

c) tuulivoimaloiden muuntajat, jotka ottavat sähköä ulkoisesta lähteestä, on järjestettävä siten, että pysyvän lähteen sähkön laatu ei huonone.

Jos likaisen sähkön määrä on edelleen korkea, asukkaat voivat joutua asentamaan koteihinsa sähkösuodattimia.

3. Maasähkövirtoja on vähennettävä

a) asentamalla viisijohtiminen nollajohdinjärjestelmä ilmajohtojen korkeataajuisen paluuvirran käsittelemiseksi;

b) hautaamalla keruulinjat tuulivoimalasta sähköasemalle, jos muut maasähkövirtojen minimointitekniikat ovat tehottomia.

Päättäjien ymmärrystä asiasta pitää saada lisättyä, että he osaavat vaatia puhtaampaa sähköä. Silloin tuulivoimaloiden kielteisten seurausten vuoksi kotinsa jättämään joutuneet ihmiset voisivat mahdollisesti palata takaisin.

Rainer Nyberg, emeritusprofessori

Suomen Säteilyturva ry

*Lisätietoja tuulivoimaloiden tulipalojen määrästä.

Alla kuvion sisältävä pitempi artikkeli.

Tuulivoimalat – Rainer Nyberg 14.6.2023Ladda ner

Teksti: Erja Tamminen. Artikkeli julkaistiin Ilkka-Pohjalaisessa 13.4.2023.

Lasten ja nuorten älylaitteiden käytön ongelmat ovat nousseet otsikoihin. Suomessa käytetään digilaitteita eniten maailmassa, mikä on varovaisuusperiaatteen laiminlyöntiä.

Lasten ja nuorten älylaitteiden käyttö on ollut lähes rajatonta, mutta ei suinkaan riskitöntä. Mielenterveysongelmat ja tarkkaavaisuushäiriö (ADHD) ovat nyt huimassa kasvussa. Unen laatu ja keskittymiskyky heikkenevät teineillä, mikä vaikuttaa myös oppimiseen. Luovutimmeko lasten ja nuorten ajankäytön hallinnan liiankin helposti yksin digifirmoille?

Ehdotan digivalistusta koulujen uudeksi oppiaineeksi. Nuoria neuvottaisiin laitteiden turvallisempaan käyttöön, keskiössä kiinteä kaapeliteknologia. Sen kautta saisi internet-yhteyden lisäksi myös lankapuhelinta vastaavan VoIP-puhelimen, jolla voisi soittaa kavereille silloin, kun juttua on vähän enemmän.

Monia älylaitteitakin voi käyttää ethernet-kaapelilla kytkettynä kiinteässä verkossa. Kun laite on lentotilassa, se säteilee merkittävästi vähemmän kuin mobiilidatan ollessa päällä. Lentotilassa olevalla älypuhelimella voi myös kuunnella musiikkia, se toimii herätyskellona ja kamerana sekä sillä voi pelata joitakin pelejä.

Älylaitteita tulisi käyttää langattomasti vain satunnaisessa viestinnässä. Nehän tarkoitettiin alkujaan hätäpuhelimeksi.

Mobiililaitteita ei pitäisi säilyttää kehon lähellä taskussa tai rintaliiveissä, kuten monella on tapana. Kännykkäpuhelut pitäisi soittaa vain hyvällä kuuluvuusalueella kuulokkeita käyttäen.

Kännykkäparkit, pienet puhelimien säilytykseen tarkoitetut lokerikot, pitäisi ottaa käyttöön kodeissa ja kouluissa. Näin etäisyys laitteisiin alkaisi kasvaa, syntyisi taas tilaa myös kohtaamisille, kirjoille, käsitöille ja kuntosaleille.

Lasten erityinen herkkyys on painava argumentti. Riippuvuus laitteista on vain osa kuvaa. On tunnettua, että lapset ovat aikuisia haavoittuvampia monille ympäristöfaktoreille kuten kemikaaleille, raskasmetalleille, UV-säteilylle ja lääkeaineille. Miksi eivät myös mobiilisäteilylle?

Tiedetään, että jo sikiöaikainen altistuminen lisää tarkkaavaisuushäiriön (ADHD) riskiä sekä heikentää motorisia taitoja.

Raskaana olevien naisten ei pitäisikään säilyttää älylaitteita kehoaan vasten. Myös tulevia äitejä olisi hyvä valistaa asioista jo neuvoloissa.

Näiden haasteiden valossa turvallisemman teknologian luominen lasten ja nuorten ympäristöihin on merkittävin keino rajoittaa laitteiden käyttöä ja langattomille verkoille altistumista.

On myönteistä, että jotkut yksittäiset koulut ovat heränneet asiassa, mikä on myös rauhoittanut opetusta. Älylaitteiden käyttöä oppimisympäristöissä ja vapaa-ajalla on rajoitettu myös esimerkiksi Ruotsissa, Belgiassa, Intiassa, Kiinassa, Ranskassa, Isossa-Britanniassa, Sveitsissä ja Kyproksella. Miksi ei myös meillä?

Lääkäri Silja Kosola on heittänyt ilmaan ehdotuksen kännykävapaasta koulusta. Muutoksen täytyy olla mahdollinen, kun turvallisuudesta on kysymys.

Olemmehan ottaneet aikanaan käyttöön myös pyöräilykypärät ja autojen turvavyöt.

Erja Tamminen

Järvenpää

Työtapaturmalaitos määrättiin maksamaan työntekijälle korvaus

Käännös: FT Mikko Ahonen

Hän käytti puhelinta 13 vuoden ajan keskimäärin 2,5 tuntia päivässä työssään. Kun entinen teknikko huomasi kärsivänsä hyvälaatuisesta kasvaimesta korvassaan, hän pyysi INAILilta (Italian kansalliselta tapaturmavakuutuslaitokselta) työtapaturmaeläkettä. Torinon hovioikeudessa hän lopulta voitti casen ja INAIL on tuomittu valituksen perusteella myöntämään hänelle työkyvyttömyyseläkettä miehen saatua kuulohermokasvaimen.

Tuomio, joka annettiin 2. marraskuuta 2022, koskee Acciai Speciali Cogne -firman entisen työntekijän, erikoisteknikon, tapausta. Kyseessä on Aostassa asuva 63-vuotias mies, joka kääntyi torinolaisen asianajotoimisto Ambrosio e Commodon puoleen sen jälkeen, kun INAIL oli hylännyt hänen korvausvaatimuksensa. Asianajajat Stefano Bertone , Chiara Gribaudo ja Jacopo Giunta ovat vahvistaneet syy-yhteyden matkapuhelimen pitkäaikaisen työkäytön ja sairastumisen välillä ja saaneet kaksinkertaisen myönteisen päätöksen aikaan Aostan tuomioistuimessa ja nyt hovioikeudessa. Tämä on jo toinen tapaus maailmassa, joka on päättynyt saman vaurion saaneen työntekijän hyväksi: muutama vuosi sitten Torinon vetoomustuomioistuin jakoi saman asianajotoimiston avustamalle Telecom Italian entiselle työntekijälle Roberto Romeolle oikeutta ja myönsi hänelle korvauksen pitkäaikaisesta altistumisesta matkapuhelimen mikroaaltosäteilylle.

Nyt annettu tuomio ”on tulosta tiiviistä tieteellisestä vastakkainasettelusta”, selittivät asianajajat, ”osapuolten asiantuntijoiden välillä oli lukuisia tapaamisia ja asiakirjojen vaihtoa”. Kaksi tuomioistuimen asiantuntijaa oli jo todennut, että matkapuhelin oli aiheuttanut kasvaimen ”suurella todennäköisyydellä”, ja Inail, vuonna 2020, oli määrätty maksamaan ammattitauti-korvausta, 350 euroa kuukaudessa. Sosiaaliturvalaitos (INAIL) oli kuitenkin kiistänyt päätöksen ja pyytänyt uutta teknistä konsulttia. Hovioikeus nimittänyt asiantuntijaksi professori Roberto Alberan, Torinon yliopiston korva-, nenä- ja kurkkutautiopin professorin, 400 julkaisun tekijän, joka on pitkän kokemuksensa aikana tehnyt yli 10 000 leikkausta, joista vajaat 200 neuromia. Myös hän vahvisti, että radiotaajuuksille altistumisen ja potilaan sairastumisen välillä on suuri todennäköisyys.

Kuusikymmentäkolmekymmentäkolmevuotias oli aina käyttänyt kännykkäänsä painettuna vasenta korvaansa vasten , koska oikea oli jo loukkaantunut aikaisemman trauman vuoksi, ja hänen kokonaislaskelmansa oli 10-13 000 tuntia vuodesta 1995 vuoteen 2008. Hänet leikattiin kasvaimen vuoksi, ja hän kertoi, että häneltä kuuroutui täysin kyseinen korva ja myös kasvohermo vaurioitui, mikä johti kasvojen kyseisen puolen halvaantumiseen ja masennustilaan. ”Jutun aikana käsiteltiin myös eturistiriitaa ja aiheesta vastakkain olevien tutkimusten laatua”, asianajajat selittivät jälleen. Lääketieteellisen neuvonantajan mukaan ”tutkimukset, jotka tukevat huonoa korrelaatiota (tämän kasvaimen ja matkapuhelimen käytön välillä, toim. huom.), viittaavat Interphone-tutkimukseen, jota on kritisoitu, koska siinä tarkasteltiin jopa vaatimatonta altistumista kannettavien puhelimien radiotaajuisille kentille (mikroaaltosäteilylle) ja epäillään tekijöiden mahdollista eturistiriitaa laitevalmistajien kanssa”, kun taas ”kuulohermokasvaimen erityistapauksessa hypoteesi mahdollisesta korrelaatiosta tai joka tapauksessa sen yhteneväisyydestä perustuu tutkimuksiin, jotka on toteutettu arvioimalla altistumista tarkemmin”.

Tässä tapauksessa syövän ja matkapuhelimen välisen korrelaation suuri todennäköisyys todettiin muiden mahdollisten syiden puuttumisen perusteella, ja pitkäaikainen altistuminen radiotaajuuksille osoittautui näin ollen ainoaksi riskitekijäksi työntekijälle.

Asianajajat Stefano Bertone ja Renato Ambrosio, jotka seuraavat myös viittä muuta tapausta, joissa ihmiset ovat sairastuneet kuulohermokasvaimiin tai kuolleet glioblastoomiin, katsovat, että ”suurin vaara kohdistuu yleisöön, myös lapsiin: radiotaajuinen säteily (mikroaaltosäteily) voidaan havaita vain sähköisillä ilmaisimilla, toisin kuin dieselmoottorin pakokaasun, jonka voi aistia hajulla, tai veitsen terävän terän kosketuksella. Wi-Fi, antennit ja hotspotit lähettävät ja vastaanottavat radiotaajuista säteilyä”. Ei ole sattumaa, että erään suuren puhelinyhtiön riskinarviointiasiakirjassa yhtiö ilmoitti 7000 työntekijälleen nimenomaisesti, että matkapuhelimet eivät saa olla ”kosketuksissa kasvojen kanssa”, ja kehotti käyttämään ”langallisia” kuulokkeita ”, ja langattomia puhelimia tai vastaavia ei ole saatavilla heille.

Lisätietoja:

La Repubblica -lehden artikkeli 5. marraskuuta 2022

Tutkimus osoittaa, että matkapuhelimen käyttö lisää yleisesti aivokasvaimen riskiä. Meta-analyysi Choi et al, 2020. Meta-analys Choi et al, 2020.

Matkapuhelinsäteilyä olisi pidettävä ihmiselle syöpää aiheuttavana Ryhmä 1. Täyttää Hillin kriteerit. Hardell, Carlberg 2013.


Suomen Säteilyturvan jäseneksi

Aktivoidu sinäkin – tule mukaan huolehtimaan meidän kaikkien tulevaisuudesta

Liittymällä yhdistyksemme jäseneksi voit omalta osaltasi vaikuttaa turvallisemman tulevaisuuden luomiseen.

Voit myös liittyä pelkästään sähköpostilistalle ja auttaa meitä levittämään yhdistyksellemme tärkeitä asioita.

Langattoman teknologian mikroaaltosäteilyä koskevan sääntelyn tiukentaminen

Suomenkielinen käännös: Marita Niemelä ja Sähköherkät ry.

Suomen Säteilyturvayhdistys julkaisi kahdeksan muun pohjoismaisen yhdistyksen kanssa tieteellisen artikkelin sähkömagneettisen säteilyn riskeistä ja erityisesti 5G:n myötä käyttöön otettavista uusista korkeammista taajuuksista. Artikkeli julkaistiin tieteellisessä Annals of Clinical and Medical Case Reports –lehdessä tammikuussa 2023. Artikkelin aloitteentekijänä toimi Ruotsin Säteilyturvayhdistyksessä toimiva Mona Nilsson. Professori Lennart Hardell osallistui artikkelin suunnitteluun muutaman muun asiantuntijan, mukaan lukien yhdistyksemme (SuST) puheenjohtajan, emeritusprofessori Rainer Nybergin, kanssa. Alkuteksti on luettavissa täällä.

Artikkelin otsikossa todetaan, että kaikki yhdeksän säteilysuojeluyhdistystä vaativat langattomille tek-nologioille tiukempia säteilyrajoituksia ja 5G:n laajentamisen pysäyttämistä. Linkki artikkeliin on alla. Artikkelin viesti on myös yhdenmukainen jo vuonna 2017 EU:lle osoitetun 5G-vetoomuksen kanssa, minkä nyt 430 tiedemiestä ja lääkäriä (joista 80 professoria) ovat vahvistaneet.


”Langattoman teknologian säteilystä aiheutuvien terveysriskien parissa toimivat järjestöt vaativat yhteisessä kannanotossaan, että langattoman teknologian mikroaaltosäteilyä koskevaa sääntelyä on tiukennettava ja 5G:n jatkuva laajentaminen on pysäytettävä. Kaksi ensimmäistä tähän mennessä tehtyä, viime vuodelta olevaa, tutkimusta 5G:n vaikutuksista ovat osoittaneet, että 5G-tukiasemat aiheuttavat terveyshaittoja ihmisille ja että eläinkokeissa 5G-säteily on vahingoittanut aivojen hermosoluja. Havaitut aivovauriot voivat lopulta johtaa Alzheimerin tautiin ja muihin neurologisiin sairauksiin.” Strålskyddsstiftelsen, Ruotsi


Vetoomus noudattelee monien muiden samantyyppisten vetoomusten linjoja. Yhteenveto vetoomuksen neljästä vaatimuksesta:

  1. On säädettävä uudet raja-arvot, jotka ovat tuhansia kertoja voimassaolevia raja-arvoja matalampia ja jotka suojaavat toteen näytetyiltä terveys- ja ympäristöriskeiltä. Tähän tehtävään täytyy määrätä asiantuntijoita, joilla ei ole siteitä alan teollisuuteen. Mukaan työhön on otettava tutkijoita, jotka ovat osoittaneet, että säteilyn riskit paljon nykyisiä raja-arvoja matalammillakin altistustasolla ovat huomattavia.
  2. 5G-verkkojen rakentaminen on pysäytettävä siihen asti kunnes riippumaton työryhmä on arvioinut riskit. Tässäkin arviointityössä on käytettävä alan teollisuudesta riippumattomia tutkijoita, ja mukaan on otettava niitä tutkijoita, joiden tutkimusten mukaan riskit ovat huomattavia.
  3. Vahinkojen ehkäisemiseksi riskeistä on tiedotettava kaikilla yhteiskunnan tasoilla, esimerkiksi terveydenhoitojärjestelmän piirissä, kouluissa, esiopetuksessa ja julkishallinnon yleisillä tiedotuskanavilla.
  4. Ihmisten ja ympäristön terveyden suojelemiseksi on käytettävä parasta mahdollista teknologiaa. On asetettava etusijalle kaapelivälitteinen teknologia, joka säteilyriskien kannalta on turvallisinta.

Vaatimuksia perustellaan seuraavasti:

Vaatimusten käännös: Sähköherkät ry

Vetoomuksen allekirjoittajalista on melkoinen valikoima pohjoismaisia alan toimijoita (organisaatioiden nimet tässä ruotsiksi):

Mona Nilsson, Strålskyddsstiftelsen, Sverige
Lennart Hardell, Forskningsstiftelsen Miljö och Cancer, Sverige
Marianne Ketti, Elöverkänsligas Riksförbund, Sverige
Nigel Wells, Miljöföreningen Vågbrytaren, Sverige
Rainer Nyberg, Finlands Strålskydd rf, Finland
Jussi Hirvi, Elöverkänsliga i Finland rf, Finland
Sissel Halmøy och Thomas J. Middelthon, Folkets Strålevern, Norge
Solveig Glomsrød, FELO, Norge
Pernille Schriver, Rådet for Helbredssikker Telekommunikation, Danmark


Koko vetoomus ruotsiksi pdf-muodossa.

Uusi versio 2. maaliskuuta 2023, Annals of Clinical and Medical Case Reports. (pdf)

The Defender julkaisi 9. maaliskuuta haastattelun, jossa haastateltiin Mona Nilssonia Ruotsin säteilysuojelusäätiöstä (Strålskyddsstiftelsen) ja tohtori Lennart Hardellia Forskningsstiftelsen Miljö & Cancer:ista.

Käännös: Marita Niemelä

Ruotsin sähköyliherkkien yhdistys on myöntänyt vuoden 2022 Nobb El -palkinnon kolmelle aktiiviselle tiedon levittäjälle. Heistä kaksi on suomalaisia: filosofian tohtori, tutkija Mikko Ahonen ja professori emeritus Rainer Nyberg. Yhteistä kaikille kolmelle voittajalle on se, että he hyvin sitoutuneesti haluavat tavoittaa ihmisiä varoittaakseen heitä nykyisen yhteiskunnan säteilyvaaroista ja jakavat asiasta oikeaa tietoa ja vinkkejä. Mikko sai palkinnon loistavasta tutkimustyöstään, joka perustuu vahvaan tieteelliseen näyttöön. Rainer sai palkinnon sinnikkäästä ja sitoutuneesta työstään, jolla hän pyrkii lisäämään tietoisuutta säteilyn vaaroista, sekä psykososiaalisista vaaroista, jotka liittyvät näytön käyttöön yleensä, että fyysisistä vaaroista, jotka vaikuttavat hermostoon. Rainer mainitaan myös järjen ja tieteen äänenä. Kolmas voittaja on Anders Syborg, joka on lisännyt tietoisuutta lentolehtisten avulla ja julkaissut säteilymittauksia YouTubessa ja Facebookissa.

Lähde: Elöverkänsligas tidning Ljusglimten 4/2022.

Lähde: Elöverkänsligas tidning Ljusglimten 4/2022.
Mikko Ahonen 28 april 2023 JakobstadLadda ner flyer

Filosofian tohtori, tutkija ja opettaja Mikko Ahonen kertoo, miten luoda terveellisempi tietokonetyöpiste paremmalla ergonomialla, vähentää energiankulutusta ja mobiiliviestinnän riskejä, tunnistaa mobiiliriippuvuus ja antaa vinkkejä digitaaliseen vieroitukseen.

Mikko Ahonen on tehnyt useita tutkimuksia aiheesta. Hän on Saksassa kouluttautunut mittausasiantuntija. Hän työskentelee yhä ylilääkäri, professori Lennart Hardellin tutkimusryhmässä.

Keskeytykset ovat lisääntyneet merkittävästi työssä ja vapaa-ajalla. Nyt monella käyttäjällä on langaton datayhteys taukoamatta päällä kännyköissään, tableteissaan ja läppäreissään. Tämä tarkoittaa sitä, että ihminen tulee keskeytetyksi jatkuvasti työssään ja vapaa-ajallaan lukemattomien appsien viemän ajan ja saapuvien viestien myötä. Mahdollisten terveysriskien ja työturvallisuusriskien lisäksi tällä on myös ympäristöä kuormittavia vaikutuksia. Kurssilla pohditaan ajanhallinnan haasteita, mutta myös työpisteen ergonomian kysymyksiä. Yhdessä tehdään käytännön harjoituksia, rakennetaan mallityöpiste ja säädetään IT- ja mobiilityökalut ympäristöystävällisiksi. Kurssi sopii mainiosti etätyötä ja toimistotyötä tekeville, opettajille sekä kaikille kiinnostuneille.

Missä? Svenska Gården, Herrholmsgatan 18, Jakobstad. (Parkering i centrum och vid Församlingscentret, Ebba Brahe esplanaden 2.)

Hinta? 10 euro. Jämna pengar med!

Aika? Servering från kl. 17.30. (Frivillig avgift.) Föreläsning kl. 18-20. Frågestund kl. 20-20.30

Språk? Främst på svenska denna gång. Vid behov även på finska. Frågor kan ställas på finska, svenska, engelska.

Anmälan till posti (a) sust.fi om du vill vara säker på att få en plats.

Tervetuloa!

Mera info på finska finns här.




Esite ja linkit lähteisiin ovat saatavilla pdf-tiedostona täällä. Saatavana myös A4-kokoinen kolmitaitoksinen esite tulostettavaksi.


Kirje julkaistu Österbottens Tidning- ja Vasabladet-lehdissä 25.4.2023. Koko alkuperäinen teksti ja linkit lähteisiin löytyvät lehtileikkeen alta!

Suomenkielinen käännös: Marita Niemelä

Christian Blom on 25.10.2022 pidetyssä vuosikokouksessa valittu Suomen Säteilyturva ry:n hallituksen uudeksi jäseneksi. Tämä on hänen henkilökohtainen kertomuksensa siitä, kuinka hänestä tuli vakavasti sähköyliherkkä ja hän sairastui syöpään. Artikkeli julkaistiin myös ruotsiksi Sähköpostia-lehdessä 1/2022.

Sairastuin sähköyliherkkyyteen vuoden 2003 alussa. Heti alusta alkaen sairausprosessini oli hyvin dramaattinen: koko talven ja kevään ajan allergiani lisääntyivät jatkuvasti. Voisi hyvin sanoa, että allergisoiduin kaikkeen. Lopulta ympäristössäni ei ollut juuri mitään, mihin en olisi reagoinut. Vähitellen kaikki normaali hävisi elämästäni. Aloin reagoida voimakkaasti useimpiin ruokiin, minkä seurauksena pystyin lopulta syömään vain harvoja itse valmistamiani ruokia. En sietänyt mausteita, paistettuja ruokia, gluteenia jne. Laihduin 25 kiloa 4-5 kuukaudessa.

Allergiareaktioni eivät olleet normaaleja vaan hyvin voimakkaita. Ne alkoivat aina aggressiivisella punoituksella, joka levisi mahaan, kasvoihin ja rintaan. Koko keho tuntui palavan uskomattoman voimakkaasti.

Astmani, josta olin kärsinyt lapsesta asti, muuttui nyt enemmän tai vähemmän krooniseksi. Se alkoi maaliskuun lopussa, jolloin siitepölykausi alkoi. Vuosi 2003 oli Suomessa voimakkain siitepölyvuosi vuosikymmeniin. Kun koivun siitepöly alkoi toukokuun alussa levitä, minusta tuli toimintakyvytön. Tilanne paheni kymmenkertaisesti, kun ruoho kesäkuun alussa alkoi kukkia.

Luulin koko ajan, etten enää enempää voisi sairastua, mutta tilanne vain paheni. Aina vaan pahempia ja täysin odottamattomaan ja tuntemattomaan suuntaan meneviä uusia käänteitä tapahtui jatkuvasti.

Myös syksy ja kesä 2002 olivat olleet poikkeuksellisia: helleaalto jatkui koko loppukesän, kunnes talvi tuli lokakuun puolessa välissä. Metsäpalot raivosivat Venäjällä koko syksyn ja ilma oli täällä täynnä myrkyllistä savua. Aurinkomyrskyt olivat voimakkaampia kuin sataan vuoteen.

Tammikuussa 2003 sain vaikean influenssan, jonka seurauksena keuhkoistani tuli aiempaa herkempiä.

Työskentelin tuolloin koulutuspäällikkönä ammattikorkeakoulussa (AMK Novia). Työpaikkani oli Espoon Kauklahdessa ja talot, joissa työskentelimme, olivat hyvin homeisia. Teimme hometutkimuksia ja saimme koulun omistajan siirtämään toiminnan pois alueelta jo syksyn 2003 aikana.

Keväällä reagoin lopulta niin aggressiivisesti koulussamme olevaan homeeseen, etten enää pystynyt hengittämään taloissa ollenkaan. Ja suureksi yllätyksekseni osoittautui, että reagoin voimakkaimmin koulun suureen kopiokoneeseen. Kun se oli käynnissä, hengitykseni salpautui täysin hengityslihasten ja kurkun hassujen kouristusten takia.

Työterveyshuoltoni toimi hyvin ja minulla olikin koko ajan vapaa pääsy erikoislääkäreille, mutta kukaan ei ymmärtänyt, mitä minulle tapahtui. Jäin sairauslomalle maaliskuussa ja yritin myöhemmin kevään aikana useita kertoja palata töihin. Pidin viimeisen luentoni opiskelijoille ulkona pihalla. En voinut enää mennä ollenkaan työtiloihini. Vain pidättämällä hengitystäni saatoin juosta sisälle hakemaan jotain.

Elokuussa yritin palata töihin uusiin tiloihin, jotka olivat vähemmän homeisia, mutta se ei onnistunut. Koko syksyn olin välillä sairauslomalla, välillä yritin olla töissä. Edes silloin, kun muutimme uusiin ja puhtaisiin tiloihin Helsingissä en voin olla enää läsnä. Huhtikuussa 2004 jäin pysyvästi sairauslomalle, 56-vuotiaana. Taistelin Suomen kaikissa oikeusasteissa saadakseni työkyvyttömyyseläkkeen ja hävisin jatkuvasti. Täytettyäni 60 vuotta vuonna 2008 sain työeläkkeeni, mutta en työkyvyttömyyseläkettä, sillä viranomaiset eivät tuolloin tunnustaneet homevaurioita eikä sähköyliherkkyyttä, vaan tekivät päätökset silloisen vanhan lainkohdan perusteella.

Asuin keväällä 2003 Espoossa sijaitsevalla kesämökilläni, jonka tavaroihin allergiani levisi. Lopulta en enää pystynyt hengittämään sielläkään.

Ajoimme juhannukseksi 2003 mökille Viitasaarelle. Olin erittäin allerginen jo lähtiessämme ja aurinko paahtoi koko matkan ajan autoon. Huomasin, kuinka allergia alkoi räjähtää kehossani – rintakehäni, koko ylävartaloni ja kasvoni muuttuivat tulipunaisiksi ja tuntui kuin keuhkoni olisivat kiehuneet. Lahdessa ajoin keskussairaalaan ja pääsin heti päivystykseen. Diagnoosina oli allerginen shokki. Hengenvaarallinen tila, jota hoidettiin kortisonilla ja adrenaliinilla. Kohtaus meni ohi ja pääsimme aamuyöllä jatkamaan matkaa Viitasaarelle.

Mutta jotain oli lopullisesti hajonnut kehossani. Tunsin kaikki hajut ja tuoksut järkyttävän voimakkaasti matkan aikana. Keuhkoni kiehuivat. Enää ei ollut kyse astmasta vaan keuhkojen palamisesta.

Viitasaarella lepäsin useita viikkoja, mutta kun laitoimme siellä television päälle ensimmäistä kertaa, keuhkoissani alkoi taas sama tärisevä, polttava prosessi. Ja se loppui heti, kun sammutimme television.

Tällä tavalla kokeilimme siellä ollessamme. En voinut viipyä kaupoissa kaikkien kompressorien, valojen ja laitteiden takia. Kehoni kapinoi välittömästi, jos olin ympäristössä, jossa oli valoja ja sähkölaitteita. Siinä vaiheessa en vielä osannut yhdistää oireitani matkapuhelimeen, jota olin käyttänyt paljon vuodesta 1995 lähtien. Matkapuhelin kytkettiin lopullisesti pois päältä helmikuussa 2004, kun GSM-Edge, vahvasti moduloitu digitaalinen matkapuhelimen lähetyssignaali, otettiin Suomessa käyttöön. Samana päivänä, kun signaali kytkettiin päälle Helsingissä, jouduin paniikkiin – koko kehoni oli sekaisin ja kaikki lihakseni tärisivät ja vapisivat – jälleen erityisesti hengityselinten ympärillä olevat lihakset.

Sitten tuli pitkä ajanjakso, jolloin olin täysin normaalin yhteiskunnan ulkopuolella: vietimme talven Katajanokalla Helsingissä, jossa taistelin sekä ympärillämme olevia mastoja että Viking Linen laivojen aktiivisiksi käynnistettyjä tutkia vastaan. Soitin Ahvenanmaan Vikingin johtajille ja sain lopulta kiinni erään johtajan, jonka paras ystävä oli tullut sähköherkäksi. Hän määräsi alukset sammuttamaan tutkat, kun ne saapuvat Helsingin satamaan. Mariellan ja Expressin kapteenit noudattivat näitä ohjeita. Express noudattaa niitä vielä nykyäänkin.

Kaupungissa meillä oli jääkaappi ja lähes kaikki lamput pois päältä yli vuoden. Televisiota ja tietokoneita ei käytetty. Teini-ikäiset lapsemme ja heidän ystävänsäkin kunnioittivat mahtavasti oireitani vaikeiden vuosien aikana.

Liityin Sähköherkät ry:n, suomalaisen sähköyliherkkyysyhdistyksen, jäseneksi heinäkuussa 2003 ja minut kutsuttiin heti mukaan hallitukseen. Työskentelin vuosikymmeniä erittäin aktiivisesti yhdistyksessä ja me saimme paljon aikaan – vaikka kukaan ei käyttänyt internetiä eikä sähköposteja sinä aikana. Soitimme toisillemme lankapuhelimien kautta, tapasimme kasvotusten, lähetimme kirjeitä toisillemme ja viranomaisille. Tapasimme viranmaisia, kirjoitimme aktiivisesti lehtiin, otimme osaa tv- ja radio-ohjelmiin. Tarinani esitettiin Jussi Eerolan ohjaamassa elokuvassa Teknokratiapakolaiset, joka näytettiin useita kertoja YLEn kanavilla. Kirjoitin kirjoja Erja Tammisen kanssa ja ruotsalaisen lääkärin, Lennart Hardellin, ehdotuksesta olin mukana kirjoittamassa mm. sähköyliherkkyydestä kirjaa, joka julkaistiin USA:ssa (Corporate Ties That Bind) vuonna 2015.

Vuonna 2009 minulla todettiin kehon oikealla puolella oleva kurkkusyöpä. Samalla puolella, jolla olin aina pitänyt matkapuhelintani.

Sain sytostaattihoidon ja 35 säteilyannosta päähäni – suurin annos, jonka ihminen voi saada koko elämänsä aikana – kumulatiivinen säteilyannos oli yli 75 Gym. Kaikkina vuosina sen jälkeen, kun minusta tuli sähköherkkä, minusta oli tuntunut siltä kuin joku olisi lyönyt naulan kurkkuuni, kun pidin matkapuhelinta korvallani.

Syövän hoito oli vaikeaa. Toukokuusta syyskuuhun kestäneen hoidon aikana en oikeastaan pystynyt puhumaan, en nielemään lainkaan enkä edes syömään ennen kuin vatsaani laitettiin ruokintaletku. Laihduin syöpähoidon aikana vielä 20 kiloa, mutta en missään vaiheessa menettänyt toivoani, minkä ansiosta selviydyin noista äärimmäisen vaikeista kuukausista.

Kerroin syöpähoitojen aikana useille lääkäreille, että uskon sairauden liittyvän matkapuhelimen käyttööni. Mutta kun kerroin epäilyksistäni lääkäreille, he eivät ottaneet minua vakavasti.

Täytin yhdessä lääkäreiden kanssa syövän tilastointia varten lomakkeen, mutta siinä ei ollut ainuttakaan kysymystä matkapuhelimen käytöstä. Piti täyttää kuinka paljon on tupakoinut, juonut alkoholia ja kuinka paljon on altistunut yhteen jos toiseen. Mutta ei yhtäkään kysymystä onko käyttänyt matkapuhelinta ja kuinka kauan. Otin asian esille ja kysyin, miksei matkapuhelimen käytöstä ollut ainuttakaan kysymystä. Mutta HUS:n lääkärit sanoivat, että se on asia, josta lääkärit eivät siellä puhu. He eivät kieltäneet minua, mutta sanoivat, ettei minun kannata ottaa asiaa esille, koska kukaan ei tule keskustelemaan siitä minun kanssani.

Sähköherkkyys muuttui vähitellen hieman syövän jälkeen, mutta ei hävinnyt kokonaan. Nyt se ilmenee enemmän autoimmuunisairauksien oireina eri puolilla kehoa – akuutti psoriaasi käsissä ja jaloissa, astma, suolistosairaudet jne. Erilaisina salaperäisinä lihas- ja nivelkipuina.

Kärsin nykyään edelleen sähköyliherkkyydestä ja olen edelleen herkkä matkapuhelinsäteilylle. Asunkin ison osan vuodesta maalla välttääkseni pahinta säteilyä.

Ensimmäiset vuodet sähköyliherkkänä olivat kauheita. Oli aikoja, jolloin en itsekään uskonut itseeni. Pohdin, että olenko tullut hulluksi tai ovatko nämä kenties vain oman mielikuvitukseni tuotetta. Varsinkin kun johtavat lääkärit koko ajan sanoivat, että nyt pitää lopettaa noiden oireiden tunteminen ja kulkeminen ympäriinsä asiaa miettien.

Nykyään olen niin terve, että voin taas käydä teatterissa. Se on minulle todella tärkeää, koska olen työskennellyt teattereissa suurimman osaa elämästäni.

Sähköyliherkkyysyhdistyksemme (Sähköherkät ry) työ on joskus ollut tuskallista ja uuvuttavaa. Olemme kaikki niin sairaita ja erilaisia ihmisiä ja koko sairauden, jos se sairaudeksi käsitetään, kuten väitän, ovat lääkärit ja media ”kieltäneet” yhteiskunnassa. Ja se johtaa siihen, että me myös ”epäilemme” toisiamme yhdessä ja toisessa asiassa. Huolimatta siitä, että minun pitäisi 60 vuoden ajan yhdistyselämään osallistuneena sietää kaikkea, niin minun täytyy sanoa, että osallistuminen sähköyliherkkyysyhdistyksen työhön on ollut melkein vaikeinta, mitä olen kokenut. Tätä työtä jatkan edelleenkin.

Mutta me, jotka oikeasti ja koko kehollamme tiedämme, mitä sähköherkkyys on, emme kyseenalaista mitään. Toivomme ymmärrystä ja tukea asiallemme. Me taistelemme ja toivomme pian koittavan sen päivän, jolloin vahvistetaan sähköyliherkkyyden olevan todellista sekä mikroaalto- ja muun sähkömagneettisen säteilyn olevan hengenvaarallista ihmisille.

Christian Blom


Seuraava artikkeli:


Jäseneksi

Aktivoidu sinäkin – kanna huolta meidän kaikkien tulevaisuudesta

Liittymällä yhdistyksemme (Suomen Säteilyturva) jäseneksi voit omalta osaltasi vaikuttaa turvallisemman tulevaisuuden luomiseen.

Voit myös liittyä pelkästään sähköpostilistalle ja auttaa meitä levittämään yhdistyksen sanomaa.

Sähkömagneettiset kentät – perustietoa maallikoille

FT Mikko Ahonen pitää luennon aiheesta ’Sähkömagneettiset kentät – perustietoa maallikoille’ lauantaina 4.3.2023 klo 15.30 alkaen. Luentopaikka on Lapinlahden lähde (entinen Lapinlahden sairaala), osoite Lapinlahdenpolku 8, Helsinki.

Tilaisuudessa on tarkoitus kertoa yleistajuisesti, mistä sähkössä ja säteilyssä on kysymys, ja miksi sähkömagneettiset kentät voivat vaikuttaa terveyteemme. Mikko Ahonen on luennoinut sähkömagneettisten kenttien terveysvaikutuksista paljon, ja hän tuntee aiheen hyvin.

Järjestäjä on Sähköherkät ry, ja tilaisuus on maksuton.

Luentopaikalle on kätevää tulla esimerkiksi metrolla Ruoholahden asemalle, josta ei ole pitkä kävelymatka.

Tervetuloa!

____________________________________________________________________

Vinkki!

Tarvittaessa tulemme myös kouluihin ja työpaikoille juttelemaan aiheesta. Tai etänä esim. Zoomin kautta.

Kurssiehdotus:

Kurssi Mikko Ahonen SuSTLataa

Kuva: 4G/5G-lähettimiä katolla.

Suomenkielinen käännös: Marita Niemelä

Suomen Säteilyturvan puheenjohtaja, professori Rainer Nyberg, on uuden tieteellisen katsauksen ensimmäinen kirjoittaja. Hiljattain julkaistu tutkimusraportti (jonka löydät tästä doi.org/10.1515/reveh-2022-0106) osoittaa, että Euroopan unioni pitää taloudellisia tekijöitä tärkeämpinä  kuin kansanterveyden turvaamista langattomien teknologioiden käyttöönotossa. Raportti perustuu yli 100 tieteelliseen ja oikeudelliseen asiakirjaan. EU:n oikeuskäytännössä vaaditaan kuitenkin päinvastaista, että kansanterveyden suojelu … on asetettava taloudellisten näkökohtien edelle.

Yli 400 tutkijan ja lääkärin tukema 5G Vetoomus (www.5gappeal.eu) on lähetetty Euroopan komissiolle kuusi kertaa vuodesta 2017 lähtien. Joka kerta on siteerattu uusia tutkimustuloksia, jotka osoittavat langattoman teknologian aiheuttavan monenlaisia haittoja alle ns lämpövaikutusmekanismin. Osoitettuja riskejä ei kuitenkaan ole EU:n komissiossa haluttu ottaa vakavasti. EU:n vastauksissa on toistunut teollisuuden kanta, jonka mukaan haittoja ilmenee vain, jos säteily aiheuttaa kudoksissa riittävää lämpenemistä.

Tutkimuskatsaus osoittaa kuitenkin selvästi, että langattomat signaalit aiheuttavat monia muitakin biologisia vaikutuksia kuin lämpöä. Ne vahingoittavat ihmisiä, kasveja, eläimiä ja hyönteisiä. Langattomia laitteita otetaan jatkuvasti yhä enemmän käyttöön, mikä lisää valtavasti altistumistamme langattomille signaaleille. Turvallisemmat ja energiaa säästävät vaihtoehdot, kuten kaapelit ja valokuituverkot, ovat jäämässä sivuun teollisuuden kehittäessä pääasiassa langatonta tekniikkaa.

Viranomaisten pitäisi lopultakin ottaa langattomien verkkojen haittoja osoittavat todisteet tutkinnan alle, kyseenalaistaa 5G-teknologian turvallisuus ja olla varovainen säteilytasojen määrittelyssä. Ihmiskunnan ja luomakunnan terveys ja hyvinvointi pitäisi nostaa tärkeämmäksi tekijäksi kuin teknologiateollisuuden kehitys ja taloudelliset edut. Tätä myös EU:n lainsäädäntö edellyttää. Lakien tarkoituksena on pitää ihmisten ja ympäristön terveys etusijalla teollisuuden voittojen sijasta scifi-tulevaisuudessa.

Suomen Säteilyturva ry

Lähde: Strålskyddsstiftelsen, Ruotsi www.stralskyddsstiftelsen.se (luvalla). Suomenkielinen käännös: Marita Niemelä

Ranskalainen maidontuottaja kytki pois päältä hiljattain itse 200 metrin päässä maatilaltaan olevan matkapuhelinmaston. Masto otettiin käyttöön kesällä 2021, minkä jälkeen noin 50 lehmää kuoli ja tilan maidontuotanto romahti. Lehmien terveydentilan seuraamiseksi oikeus määräsi toukokuussa 2022 maston kytkettäväksi pois päältä. Maanviljelijän toimenpidettä edeltävänä päivänä tuomioistuin oli kuitenkin kumonnut mastoa koskevan sulkumääräyksen.

Maidontuottaja Frédéric Salguesin tilalta noin 200 metrin päässä sijaitseva 4G-masto otettiin käyttöön heinäkuussa 2021. Toukokuussa 2022 Strålskyddsstiftelsen raportoi 4G-antennien aiheuttaneen tilalla 40 lehmän kuoleman ja maidontuotannon dramaattisen laskemisen. Salguesin vietyä asian oikeuteen Clermont-Ferrandin tuomioistuin määräsi toukokuussa 2022 teleyhtiöitä 3 kuukauden sisällä kytkemään maston antennit pois päältä kahdeksi kuukaudeksi, jotta voitaisiin tutkia, paraneeko lehmien terveys. Teleoperaattorit (Bouygues Télécom, Free, SFR ja Orange) valittivat päätöksestä, minkä seurauksena 17. elokuuta muutoksenhakutuomioistuin kumosi aiemman päätöksen eikä operaattoreiden siten tarvinnut sulkea mastoa. Maidontuottajan asianajaja huomautti päätöksen estävän tutkimasta totuutta sähkömagneettisen säteilyn vaikutuksista lehmien terveyteen.

Seuraavana päivänä, 18. elokuuta, Salgues katkaisi mastosta virran kymmenien ihmisten ja kylän pormestarin läsnäollessa. Toimenpiteen tarkoituksena on tutkia, paraneeko lehmien terveys, kun masto kytketään pois päältä.

50 lehmää on kuollut vuodessa
Salguesin mukaan lähellä oleva masto aiheuttaa noin 50 lehmän kuoleman elokuuhun 2022 mennessä eli vain yhden vuoden aikana. Menetys on suuri yhdellä alueen parhaimmista tiloista, jossa on kaikkiaan noin 200 lehmää. Tilan normaali maidontuotanto 25-30 litraa/lehmä on puolestaan laskenut 10 litraan lehmää kohti päivässä. Lisäksi lehmien käyttäytyminen ja liikkuminen on muuttunut epänormaaliksi ja niiden terveysongelmat ovat lisääntyneet.

Teleoperaattoreiden asianajajat väittivät oikeudessa, että matkapuhelinmastojen sähkömagneettisten kenttien ja säteilyn haitallisuudesta lehmille ei ole tutkimusnäyttöä. Asiasta onkin toistaiseksi tehty vain vähän tutkimuksia, mutta jo tähän mennessä tehtyjen tutkimusten tulokset osoittavat matkapuhelinmastojen läheisyydessä laiduntaneille vasikoille kehittyneen mm. epänormaalin suuri kaihi. Osa tutkimuksista osoittaa mastojen aiheuttaneen vakavia vahinkoja sioille.

Toisaalta ei ole myöskään tutkimustuloksia, jotka osoittaisivat, etteivät matkapuhelinmastot vahingoita lehmiä. Teleoperaattorit pyrkivät selvästi estämään tällaisen tiedon keräämisen.

Kesäkuussa 2022 eräs toinen ranskalainen tuomioistuin päätti maanviljelijän olevan oikeutettu 460 000 euron (noin 4,6 miljoonan Ruotsin kruunun) vahingonkorvauksiin EDF:n voimalinjan vuosien ajan hänen karjalleen aiheuttamasta vahingosta. Vahingonkorvaukset sisälsivät maidontuotannon heikkenemisestä aiheutuneet vahingot, koska tässäkin tapauksessa maidontuotanto oli merkittävästi romahtanut.

Ruotsin tapaus
Yli 15 vuotta sitten Mona Nilssoniin (nykyään Säteilysuojelusäätiön toiminnanjohtaja) otti yhteyttä Etelä-Ruotsissa maitotilaa pitävä ruotsalainen pariskunta. 300 metrin päähän tilasta pystytetyn 3G-maston käyttöönoton jälkeen lehmät olivat tulleet vakavasti sairaiksi ja poikivat poikkeuksellisen nopeasti. Lehmät lypsivät vähemmän, söivät huonosti eivätkä halunneet olla ulkona. Vuoden kuluttua maanviljelijät luovuttivat ja myivät kaikki lehmänsä. Liiketoiminnan jatkaminen kävi mahdottomaksi. Ainoa muuttunut asia oli siirrettävä masto, ja se oli myös ainoa tekijä, joka voi selittää eläinten terveyden dramaattisen heikkenemisen.

Edellinen artikkeli aiheesta:

Lähteet:

https://www.msn.com/fr-fr/actualite/france/haute-loire-l-e2-80-99antenne-relais-soup-c3-a7onn-c3-a9e-de-tuer-des-vaches-coup-c3-a9e-par-l-e2-80-99-c3-a9leveur/ar-AA10OvyT

https://www.leparisien.fr/faits-divers/haute-loire-une-antenne-relais-soupconnee-de-tuer-les-vaches-dun-eleveur-finalement-conservee-17-08-2022-DPDYEGWM3BHS3DJT3BPZKUL3GA.php

https://www.nouvelobs.com/societe/20220819.OBS62190/en-haute-loire-l-antenne-4g-de-la-discorde-coupee-par-un-agriculteur.html

https://sat.gstsvs.ch/fileadmin/media/pdf/archive/2012/02/SAT154020082.pdf

Lähde: Strålskyddsstiftelsen, Ruotsi www.stralskyddsstiftelsen.se (luvalla). Suomenkielinen käännös: Marita Niemelä

Sen jälkeen kun 4G-masto otettiin käyttöön 200 metrin päässä tilalta heinäkuussa 2021, 40 lehmää on kuollut ja maidontuotanto on laskenut jyrkästi. Clermont-Ferrandin tuomioistuin päätti 20. toukokuuta, että masto on suljettava kahdeksi kuukaudeksi. Sillä välin asiantuntijat tutkivat, onko lehmäkarjan terveys parantumassa.

Maidontuottaja Frédéric Salgues huomasi vaikutuksen lypsylehmiinsä muutamassa päivässä sen jälkeen, kun teleoperaattori Orangen 4G-masto otettiin käyttöön 200 metrin päässä tilalta viime heinäkuussa. Maidontuotanto laski 25 litrasta lehmää kohti ennen maston asentamista nykyiseen 14 litraan lehmää kohti. Yhteensä 200 lehmästä 40 on tähän mennessä kuollut. Jotkut lehmät ovat sokeutuneet ja useimmilla niistä on kaihi. Koko lehmäkarja syö ja juo huonosti, ja eläinten käyttäytyminen on muuttunut. Lehmät on koottu ryhmään mahdollisimman kauas mastosta (video). Veden ja rehun analyyseissä ei ole havaittu mitään, mikä selittäisi karjan terveydentilan heikkenemisen:

– Nykyään lypsykarjamme on dramaattisen alipainoista. Normaalisti 6 kuukauden ikäinen vasikka painaa 200 kiloa, mutta viimeksi punnittu vasikka painoi vain 104 kiloa. Pelkästään viime viikolla kaksi lehmää kuoli”, Fréderic Salgues kertoo.

Vuonna 2008 yrityksensä aloittanut Salgues jatkaa, ettei hän ole koskaan aikaisemmin havainnut vastaavaa käyttäytymistä eläinten keskuudessa:

– He eivät enää juo. Et tunnista heitä. He ovat kuin zombeja. Ne liikkuvat kuin robotit. Häntä ei enää liiku. Se on kamalaa.

Frédéric Salguesin mukaan maidontuotannon jyrkkää ja nopeaa laskua ei voi selittää muilla tekijöillä kuin matkapuhelinmastoilla.

Keski-Ranskassa Clermont-Ferrandissa sijaitseva tuomioistuin pyysi asiantuntijalausuntoa professorilta ja eläinlääkäriltä. Eläinlääkäri totesi lausunnossaan, että masto olisi kytkettävä pois päältä kahdeksi tai kolmeksi kuukaudeksi, jotta asiantuntijat voisivat tutkia liikkuvan maston haitallisia vaikutuksia eläinten terveyteen ja käyttäytymiseen. Jos maston kytkeminen pois päältä johtaa maidontuotannon lisääntymiseen ja maston uudelleen käyttöön kytkeminen tauon jälkeen johtaa maidontuotannon vähenemiseen, on myönnettävä mastolla olevan haitallinen vaikutus eläimiin. Tuomioistuin siten noudatti asiantuntijan suositusta.

Pormestari huolissaan kansanterveydestä
Frédéric Salgues kertoo AFP:lle toivovansa, että hänen lehmänsä voivat nyt toipua mahdollisimman pian. Hänelle ja hänen perheelleen tuomioistuimen päätös on suuri helpotus ja voitto, sillä he ovat viime kesäisen maston pystyttämisen jälkeen kärsineet taloudellisesti eläinten terveyden heikkenemisestä.

Kylän pormestari Philippe Molhérat oli päävastuussa päätöksestä myöntää lupa mastolle. Mutta kun hänelle oli kerrottu 4G-maston vakavista seurauksista karjalle, hän todisti oikeudessa karjanomistajan puolesta. Hän sanoi pelkäävänsä inhimillistä katastrofia ja huolensa kasvavan kylän 1500 asukkaalle aiheutuvista seurauksista.

Teleoperaattorit Orange, Free ja Bougyes Telecom, joita päätös koskee, väittivät oikeudessa, ettei ole olemassa tieteellistä näyttöä matkapuhelinmastojen säteilyn vaikutuksista eläinten terveyteen.


Edellinen artikkeli: yli 50 viljelijää kärsii
Marraskuussa 2020 Strålskyddsstiftelsen raportoi, että useiden karjanomistajien Ranskassa kärsivän samalla tavalla eläinten terveyden dramaattisesta heikkenemisestä. Yli 50 viljelijää oli kärsinyt karjan, erityisesti lehmien, epänormaalista kuolleisuudesta ja sairastuvuudesta. Syynä epäillään olevan voimajohtojen, matkapuhelinmastojen, tuulivoimaloiden, aurinkosähkölaitosten aurinkokennojen ja muuntajien aiheuttamat kohonneet säteilypitoisuudet maaperässä, ilmassa ja vedessä.

Yksi vahinkoa kärsineistä maanviljelijöistä on Côtes-d’Armorin alueella toimiva Stéphane Le Béchec. Hän menetti 250 lehmää ja vasikkaa vain 4,5 vuodessa. Tilalla mitattiin korkeita säteilypitoisuuksia maaperästä ja vedestä. Yli neljä vuotta kestäneiden tutkimusten jälkeen hän on nyt vakuuttunut siitä, että kahden matkapuhelinmaston, voimalinjan, viereisten tuulivoimaloiden ja aurinkokennojen säteily on syynä eläinten joukkokuolemiin ja terveyden heikkenemiseen. Tällä videolla näkyy kaksi matkapuhelinmastoa ja voimajohto, jonka epäillään vaikuttaneen kärsimyksiin.

Eläimet joivat poikkeuksellisen vähän vettä ja lypsivät paljon normaalia vähemmän. Kuolemansyitä olivat muun muassa sydänkohtaukset, aivohalvaukset ja verenvuodot. Eläimet käyttäytyivät epänormaalisti, niiden ruumiinlämpö oli poikkeuksellisen alhainen (36 astetta 38 asteen sijasta) ja niillä oli virtsatietulehduksia. Stéphane Le Béchéc totesi myös lintujen ja hyönteisten kadonneen. Lue koko artikkeli täältä.

Tuore artikkeli aiheesta:



Lähteet:
https://www.francebleu.fr/infos/societe/antenne-4g-la-justice-ordonne-une-expertise-apres-la-mort-d-une-trentaine-de-bovins-a-mazeyrat-d-1645190885

https://www.leprogres.fr/faits-divers-justice/2022/02/17/antenne-4g-et-bovins-morts-a-mazeyrat-d-allier-une-decision-tres-attendue-sera-rendue-vendredi

https://www.zoomdici.fr/actualite/antenne-4g-mazeyrat-lexpert-judiciaire-exige-larret-des-emissions

https://www.connexionfrance.com/article/French-news/French-court-orders-4G-antenna-switch-off-over-cow-health-concerns

https://www.leprogres.fr/faits-divers-justice/2022/02/17/antenne-4g-et-bovins-morts-a-mazeyrat-d-allier-une-decision-tres-attendue-sera-rendue-vendredi

TIEDOTE
13.8.2022

Yleisötilaisuus:
Tampereesta Euroopan nopein 5G-kaupunki? Entä ympäristö- ja terveysriskit?

Business Tampere ilmoitti 14.6.2022, että Tampereesta tulee yksi nopeimmista kaupungeista Euroopassa millimetriaaltoihin perustuvan 5G-verkon kanssa. Nopeampia verkkoja halutaan, jotta voidaan edistää digitalisoitumista, kuten robottiautoilua ja uudenlaisia mm. virtuaalitodellisuutta hyödyntäviä sovelluspalveluja kaupunkilaisille Tampereen älykaupunkistrategian mukaisesti.

5G-taajuuksia hehkutetaan esittämällä, että ne tekevät kaupunkilaisten elämästä ”sujuvampaa, vihreämpää ja miellyttävämpää.” Samaan aikaan tutkijat varoittavat korkeampien millimetritaajuuksien riskeistä ihmiselle ja muulle luonnolle, kuten mehiläisille.

Suomen Säteilyturva ry järjestää tiistaina 16.8. klo 17-19 luento- ja yleisötilaisuuden Pääkirjasto Metsossa 5G-verkkojen ympäristö- ja terveysriskeistä. Puhujina on radiotaajuista säteilyturvallisuutta tutkinut FT Mikko Ahonen sekä professori emer. Rainer Nyberg.

Luennon liittyvä diaesitys

Tutkijoiden mukaan 5G-verkoille varatuilla taajuuksilla on mahdollisesti haitallisia vaikutuksia hyönteisten käyttäytymiseen, fysiologiaan ja jopa rakenteeseen. Mikroaaltojen aiheuttamaa pölyttäjäkadon riskiä osoittaa jo neljä vertaisarvioitua tutkimuskatsausta. Tuore tutkimustieto on myös osoittanut, että 5G-millimetriaallot voivat tunkeutua ihmisillä hikikanavien kautta myös syvemmälle kehoon vaikuttaen sisäelimiin.

Tamperelaisten elinympäristö muuttuu, kun uusia tukiasemia pystytetään yhä uusiin paikkoihin. Keskiverto kansalainen tuskin kiinnittää huomiota rakennelmiin talojen katoilla ja lyhtypylväissä, tai osaa etsiä mahdollista yhteyttä esimerkiksi unihäiriöihin ja migreenikohtauksiin. Asukkaiden kuuluu tietää riskeistä ja päättäjien tulisi kiinnostua niistä. Tilaisuuteen on pyydetty myös Tampereen kaupungilta edustajaa.

Tiistai 16.8.2022 Pääkirjasto Metso luentosali ”Kuusi” klo 17-19

OHJELMA:

JÄRJESTÄJÄ: Suomen Säteilyturva ry, Tampereen paikallisosasto
www.sust.fi
tiedustelut: posti@sust.fi

Lähteet:
https://www.sttinfo.fi/tiedote/tampere-aikoo-olla-yksi-euroopan-nopeimmista-kaupungeista-uuden-5g-verkon-kayttoonoton-myota?publisherId=54555086&releaseId=69944465

https://www.researchgate.net/publication/49813552_Modelling_millimetre_wave_propagation_and_absorption_in_a_high_resolution_skin_model_The_effect_of_sweat_glands

https://www.researchgate.net/publication/24415748_The_electromagnetic_response_of_human_skin_in_the_millimetre_and_submillimetre_wave_range

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC8933490/

https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/19264463/

https://biolmedonline.com/Articles/Vol4_4_2012/Vol4_4_202-216_BM-8.pdf

https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/23261519/

https://www.degruyter.com/document/doi/10.1515/reveh-2021-0026/html

Tampereen kaupungilla on erittäin riskialtis hanke niin ympäristönsuojelun, energiankulutuksen kuin terveydenkin näkökulmasta. Siksi Suomen Säteilyturva ry:n Tampereen alueosasto järjestää tilaisuuden Tampereella.

Luennon liittyvä diaesitys

Ohessa posterit JPG (1 , 2)- ja PDF-muodossa (tulostettaviksi ja edelleen kerrottavaksi).

Toivomme runsasta osanottoa tiistaina 16.8.2022 kello 17-19 Tampereella, kirjastotalo Metsossa.


Mahdollista lisäinspiraatiota paikalle saapumiseen:
https://ehtrust.org/high-radiation-from-millimeter-wave-5g-deployment-in-austin-texas/ (+ nuo muut millimeter wave -artikkelit) ja
https://www.youtube.com/watch?v=6fJx0xSjFBk (5G:stä erityisesti viimeiset 5 minuuttia)


Teksti: professori Rainer Nyberg, Marita Niemelä

Säteily vahingoittaa vakavasti ihmisiä ja eläimiä

Suomen ja EU:n lainsäädännössä sekä useissa kansainvälisissä sopimuksissa edellytetään, että ihmisiä ja eläimiä suojellaan ympäristömyrkkyjen ja säteilyn aiheuttamilta vahingoilta. Säteilyturvakeskuksen (STUK) mukaan säteilystä aiheutuu todistettavasti vahinkoa vain, mikäli se aiheuttaa kudoksen lämpenemistä. Siten STUK valitettavasti ohittaa kaikki muista kuin lämmittämismenetelmistä saadut näytöt ja tutkimustulokset.

Tuhannet tutkimusraportit ja yli 150 tutkimuskatsausta kuitenkin osoittavat säteilyn ilman lämpökäsittelyä vahingoittavan vakavasti hyönteisiä, eläimiä ja ihmisiä lämmittämättä niitä.

Tutkimusten mukaan säteily

a) avaa kanavia soluseinämissä ja

b) aiheuttaa elimistössä hapetusstressiä,

c) vaikuttaa hormoneihin,

d) häiritsee hermosignaaleja,

e) muuttaa sydämen rytmiä,

f) vaurioittaa tai tappaa soluja ja jopa siittiöitä

g) ja aiheuttaa ”mikroaalto-oireyhtymää” tai väsymysoireyhtymää (”sähköyliherkkyys”).

Pitkällä aikavälillä (10-15 vuotta) voi myös esiintyä

h) syöpää, esimerkiksi matkapuhelinta lähinnä olevissa kehon osissa, kuten kuulohermossa tai matkapuhelinta lähinnä olevissa aivojen osissa.

Lähetimme kesäkuussa 2021 STUK:lle 36-sivuisen kirjeen, jossa osoitimme langattoman teknologian tuottaman säteilyn aiheuttavan vakavaa haittaa. Kaikkien ihmisten, erityisesti lasten, terveyden ja ympäristön suojelemiseksi on tarpeen alentaa kokonaissäteilyn maksimiarvoja merkittävästi. Koska nykyisissä raja-arvoissa otetaan huomioon vai lämmön aiheuttama säteily, pitäisi ne päivittää kattamaan kaikki uusien tutkimusten todentamat biologiset ja lääketieteelliset vaikutukset. Tämän vuoksi asianajaja Antero Kassinen on vienyt asian ensin eduskunnan oikeusasiamiehelle ja sitten oikeuskanslerille tutkittavaksi.

EU:lle osoitetussa vetoomuksessa yli 400 tiedemiestä ja lääkäriä ja kansainvälisessä vetoomuksessa yli 10 000 lääkäriä ja tutkijaa vaativat raja-arvojen merkittävää alentamista. Siksi kehotimme STUK:a arvioimaan raja-arvoja uudelleen ja tekemään tarvittavat muutokset pikaisesti. STUK noudattaa WHO:n suosituksia, joiden raja-arvot on saatu teollisuuden ja tietoliikenneyhtiöiden tutkimuksista, jotka on laadittu haluttua lopputulosta silmällä pitäen. Säteilyn vaikutuksia arvioiva WHO:n pieni sisäpiirijärjestö ICNIRP kiistää useimpien tutkimusten osoittamat haitat ihmisten ja eläinten terveydelle ja ympäristölle.

Nykyiset säteilyä koskevat raja-arvot ovat liian korkeita

Jo tuhannet tutkimukset osoittavat nykyisin hyväksyttävien säteilyarvojen aiheuttavan vahinkoa ihmisille ja luonnolle. Maaliskuussa 2022 lähetimme Säteilyturvakeskukselle (STUK) ja oikeuskanslerille yhteenvedon 10 tutkimuskatsauksesta. Yhdessä ne selvästi osoittavat, että nykyiset raja-arvot ylittävät 100 000 -kertaisesti terveydelle vaarattomat arvot.

Nykyiset raja-arvot suojaavat vain säteilyltä, joka lämmön vaikutuksesta saa kudokset lämpiämään. STUK:n virallisen kannan mukaan ionisoimattoman säteilyn aiheuttamista haitoista ei ole olemassa tutkimustodisteita. Asiaa on kuitenkin tutkittu jo varsin paljon ja noin 70 prosenttia yli 2000 tieteellisestä raportista osoittaa nykyisten raja-arvojen olevan liian korkeita aiheuttaen vakavia terveyshaittoja. STUK lupaa verkkosivuillaan päivittää raja-arvoja tarvittaessa, mutta toistaiseksi ei ole nähnyt siihen tarvetta. Raja-arvojen määrittelyssä STUK vaikuttaa tällä hetkellä luottavan eniten tietoliikenneyhtiöiden ja teollisuuden toteuttamiin tai rahoittamiin tutkimuksiin, jotka tuottavat elinkeinoelämän haluamia lopputuloksia.

Pyysimme STUK:a ottamaan kantaa säteilyn haittoja osoittaviin uusiin tutkimustuloksiin, mutta saimme vastauksena vain viittauksen WHO:n noin vuoden päästä valmistuvaan uuteen arvioon säteilyn mahdollisista terveysriskeistä. On huolestuttavaa, ettei STUK täytä tällä hetkellä lakisääteistä velvollisuuttaan suojella väestöä säteilyn aiheuttamilta haitoilta. Koska säteilyturvaa valvova viranomainen ei ota riittävästi kantaa säteilyn kiistattomasti osoitettuihin terveysriskeihin, on asiasta tehty kantelu Oikeuskanslerille huhtikuussa 2022. Saimme vastauksena kanteluun, että toimenpiteet (raja-arvot) ovat laillisia.

Mitä mieltä mahtavat valveutuneet kansalaiset olla asiasta? Kuinka voivat huolestuneet vanhemmat ja säteilystä vahinkoja saaneet odottaa apua ja vastauksia, kun asiaa hoitavat viranomaiset eivät halua tutkia asiaa kunnolla?

Suomen Säteilyturva haluaa koota kaikki säteilystä ja säteilyvaikutuksista kiinnostuneet tahot saman katon alle. Haluatko olla mukana edistämässä terveellisempää elinympäristöä?

Suomen Säteilyturvayhdistyksen tavoitteena on tarjota oikeaa ja riittävää tietoa säteilyn vahingollisista vaikutuksista. Yhdessä voimme saada aikaan muutoksen, josta erityisesti lapset ja koko luonto hyötyvät. Onhan säteilyä koskevien raja-arvojen alentaminen ja langallisten verkkojen priorisointi mitä parhainta ihmisten ja luonnon suojelua.

Tuleva kampanja

Ensimmäinen kampanjamme on Säteilyvapaa koulu. Saavutettuamme yhdistykseemme 1000 jäsentä, käynnistämme asian tiimoilta kansalaisaloitteen. Haluamme, että kouluissa käytetään langallisia verkkoja tietokoneita ja tabletteja varten, langattoman WiFi- ja mobiiliverkon sijaan. Siihen asti voit vedota kouluun tai päiväkotiin tällä lomakkeella.

Tule mukaan auttamaan

Kiinnostaisiko auttaa yhdistyksen toiminnassa? Kerro halutessasi ajatuksiasi lähettämällä viestiä osoitteeseen posti [a] sust.fi. Odotamme yhteydenottoasi!

Kutsu muitakin mukaan

Onko ystäväsi tai sukulaisesi mahdollisesti kiinnostunut toiminnastamme? Kerro heille meistä esimerkiksi yhdistyksen esitteen avulla.

Haluatko tulla jäseneksi?

Voit hakea jäsenyyttä Sust.fi-sivustollamme välilehdellä ”Jäseneksi”. Liittymällä postituslistallemme saat meiltä ajankohtaista tietoa tulevista kansalaisaloitteista

Lämpimästi tervehtien

Suomen Säteilyturva ry – SuST

TavoitteemmeEsite jäsenilleVuosikertomus 2021Yhdistyksen säännöt

Kaikkien aikojen laajin uhka terveydelle, ympäristölle ja yksityisyydelle

Kansalaisten huolenaiheet vaihtelevat massiivisesta virrankulutuksesta tietovarkauksiin ja syöpään – ne liittyvät 5G:n käyttöönottoon, esineiden internettiin. Tämä käyttöönotto tapahtui ilman kansalaisten suostumusta. Siihen on pikaisesti saatava liitettyä mukaan turvaa varmistavat säännöt. Tästä syystä käynnistettiin Eurooppalainen kansalaisaloite Stop (((5G))) –  Pidetään yhteydet turvallisina. Sen nimienkeräys alkaa 1. maaliskuuta kaikissa 27 EU-maassa. Eurooppalainen kansalaisaloite antaa EU:n kansalaisille laillisen oikeuden ehdottaa EU:lle uusia lakeja.

Tämä aloite on jo onnistunut…
Maaliskuun 1. päivänä aloitetaan kaikissa EU-maissa, miljoonan allekirjoituksen kerääminen. Monet maat järjestävät aloitustapahtumia. Yhdellä tavalla tämä aloite on jo onnistunut. Se yhdisti huolestuneet EU:n kansalaiset kaikista EU-maista ja sai aikaan “Europeans for Safe Connections -ryhmän. ”Seuraava tavoite on saavuttaa miljoona allekirjoitusta. Se vaikuttaisi lupaavalta”, sanoo tanskalainen koordinaattori Pernille Schriver. Hän on osallistunut alusta alkaen Sveitsissä vuonna 2019 järjestettävään Stop 5G -konferenssiin, jonka järjesti italialainen Stop 5G -ryhmä. Siellä saksalaisen aloitteesta lähti ajatus eurooppalaisesta Stop 5G -aloitteesta.

Taustaa
Eri puolilla Eurooppaa on jo useiden vuosien ajan järjestetty kansalaisten mielenosoituksia 5G:tä vastaan. Tuhannet kriittiset EU:n kansalaiset ja tutkijat  ovat huolissaan 5G-teknologian käyttöönotosta kaikkialla: katoilla, katukalusteissa, matkapuhelinmastoissa, maapallon kiertoradalla, meressä, kouluissa ja kodeissamme!

Olemme nähneet monia kansallisia Stop 5G -mielenosoituksia ja tuhansien EU-kansalaisten vaatimuksia. Tämän EU:n aloitteen – Euroopan kansalaisaloitteen – avulla näille protesteille voidaan antaa ääni. Se vie vaatimuksemme EU:n tasolle EU:n komission ja EU:n parlamentin käsiteltäväksi. Se otetaan mukaan EU:n korkeimpiin päätöksentekoprosesseihin. EU:n komissio rekisteröinyt hiljattain aloitteen ja kaikki sen 23 lainsäädäntömuutosehdotusta. Tämä on valtava menestys ja ensimmäinen kerta, kun virallinen eurooppalainen kansalaisaloite käsittelee televiestinnän kielteisiä näkökohtia.

Mitä me haluamme?
Tämän aloitteen alullepanijat ovat ’Eurooppalaiset turvallisten yhteyksien puolesta’ (Europeans for Safe Connections) ryhmän jäseniä, joukko asialle sitoutuneita kansalaisia lähes kaikista Euroopan maista. He ehdottavat 23 uutta EU:n lainsäädäntöehdotusta kolmella keskeisellä osa-alueella:

Saksalaisen järjestäjän lausunto

”5G-teknologian massiivinen käyttöönotto uhkaa terveyttämme, ympäristöämme ja yksityisyyttämme”, sanoo Euroopan kansalaisaloitteen organisaattori Elisabeth Madsen. ”Kehotamme EU:ta laatimaan säädöksiä, joilla suojellaan kansalaisia ja ympäristöä näiltä uhkilta”. 5G:tä ei ole koskaan arvioitu riittävästi terveys-, ympäristö- tai yksityisyyskriteerien perusteella. Meidän on pysäytettävä 5G:n ja ’esineiden internetin’ käyttöönotto, niiden sijaan tarvitsemme fiksua turvallista teknologiaa, kuten kaapeloituja internetyhteyksiä ja valokuitua.”
______________________________________________________________________________

Kansainvälinen lehdistötilaisuus verkossa torstaina helmikuu 24, 16:00 CET

Toimittajat, olette tervetulleita lehdistötilaisuuteen, jossa esittelemme eurooppalaisen kansalaisaloitteen kiireellisen tarpeellisuuden sekä jossa te voitte esittää kysymyksiä. Paikalla on myös Europeans for Safe Connections -järjestön edustajia ja Euroopan kansalaisia, jotka ovat sairastuneet ja kärsineet jo 3G:n ja 4G:n säteilystä. Lisäksi professori ja poliitikko Klaus Buchner on paikalla vastaamassa kaikkiin tieteellisiin kysymyksiin, joita teillä saattaa olla.

Pyydämme toimittajia, jotka haluavat osallistua, lähettämään siitä pyynnön spostiin: E.B.Madsen@protonmail.com –  tulette tämän jälkeen saamaan linkin lehdistötilaisuuteen.

________________________________________________________________________________

Kontakti info:

Ann-Katrine Backman, Suomi
annkatrine.backman@protonmail.com puhelin +358 50 525 4445

Klara Poikolainen, Suomi
klara.poikolainen@protonmail.com puhelin +358 9 681 837 62 (klo 16 jälkeen)

Pernille Schriver
, Tanska stop5geci@protonmail.com land line telephone +45 64670106 (after 4pm)

Elisabeth Birgit Madsen, GermanyE.B.Madsen@protonmail.com land line telephone +49 56525018974

Rob van der Boom, TheNetherlands rob.vanderboom@stichtingehs.nl  land line telephone +31 23 8221033

European Citizens’ Initiative ”Stop (((5G))) pidetään yhteydet turvallisina”:

____________________________________________________________________________

Informaatiota Eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta:

Eurooppalainen kansalaisaloite on virallinen työkalu, jonka EU tarjoaa kansalaisilleen, jotka haluavat ehdottaa uusia lakeja EU:lle. Kun se on kerännyt miljoona allekirjoitusta taakseen, sen ehdotukset esitellään EU:n komissiolle ja parlamentille, jotka järjestävät niistä julkisen kuulemisen. Odotamme myös rakentavaa keskustelua. Sen jälkeen komissio julkaisee virallisen vastauksensa.

Kaikkien 27 EU jäsenvaltioiden kansalaiset voivat allekirjoittaa tämän kansalaisaloitteen
”Stop (((5G))) Pidetään yhteydet turvallisina”.

Lisäinformaatiota: https://europa.eu/citizens-initiative/_fi

_______________________________________________________________________________________

Logo:

Lisä informaatiota:

Eurooppalaisen kansalaisaloitteemme tärkeimmät kysymykset ovat seuraavat:

Valikoima tieteellisiä lähdeviitteitä:

The 5G EU appeal – Scientists and doctors call for a moratorium on the rollout of 5G.
5G will substantially increase exposure to radiofrequency electromagnetic fields RF-EMF, that has been proven to be harmful for humans and the environment. https://www.5gappeal.eu/

“Planetary electromagnetic pollution: it is time to assess its impact” Priyanka Bandara and David O. Carpenter, The Lancet 2018, https://www.thelancet.com/journals/lanplh/article/PIIS2542-5196(18)30221-3/fulltextM

NTP study https://ntp.niehs.nih.gov/whatwestudy/topics/cellphones/index.html

Ramazzini study https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/29530389/

Reflex study https://www.jrseco.com/eu-reflex-study-shows-dna-damage-caused-by-radiation-from-wireless-devices-and-mobile-phones/


World Health Organization – International EMF Project – International Advisory Committee (IAC) – 25th anniversary of the International EMF Project and the 10th Optical Radiation meeting, South Africa National Report 2021 (page 2, paragraph 4) https://www.academia.edu/49209568/World_Health_Organization_International_EMF_Project_International_Advisory_Committee_IAC_25th_anniversary_of_the_International_EMF_Project_and_the_10th_Optical_Radiation_meeting_South_Africa_National_Report_2021

Human-made electromagnetic fields: Ion forced-oscillation and voltage-gated ion channel dysfunction, oxidative stress and DNA damage (Review)” Panagopoulos D. et al, 2021,https://www.ncbi.nlm.nih.gov/labs/pmc/articles/PMC8562392/

“ABI/InterDigital Report: Wireless Ecosystem Energy Consumption to Grow by 160% by 2030” Globe Newswire 2020, https://www.globenewswire.com/news-release/2020/11/11/2124486/0/en/ABI-InterDigital-Report-Wireless-Ecosystem-Energy-Consumption-to-Grow-by-160-by-2030.html

“Green 5G or red alert” Miguel Coma, 2020, https://wsimag.com/science-and-technology/64080-green-5g-or-red-alert

“Not So “Green” Technology: The Complicated Legacy of Rare Earth Mining” associate editor and staff writer Jaya Nayar, Harvard International Review 2021, https://hir.harvard.edu/not-so-green-technology-the-complicated-legacy-of-rare-earth-mining/

”Haftpflichtkasse gehackt: Kundendaten teils im Darknet veröffentlicht” Digital Week 2021, https://www.digitalweek.de/news/haftpflichtkasse-gehackt-kundendaten-teils-im-darknet-veroeffentlicht/

“533 million Facebook users’ phone numbers and personal data have been leaked online” Insider 2021, https://www.businessinsider.com/stolen-data-of-533-million-facebook-users-leaked-online-2021-4?r=US&IR=T

“Biometric and Behavioural Mass Surveillance in EU Member States” Report for the Greens/EFA in the European Parliament 2021, https://www.greens-efa.eu/biometricsurveillance/

Many more scientific references to be found on our website: https://signstop5g.eu/en/solutions/protection-of-all-life-on-earth

Tietolehti

Opetushallituksen mukaan koulut olisi digitalisoitava. Lapsilla tulisi olla WLAN-yhteensopivat tabletit tai langattomat tietokoneet, jotta he voivat käyttää Internetiä. Opetushallitus ei ole ottanut huomioon varoituksia siitä, että WLAN ja kaikki langattomat teknologiat vahingoittavat lapsia pitkällä aikavälillä. Tietokoneiden, tablettien ja WLAN-reitittimien mikroaaltosäteily voi aiheuttaa mielenterveysongelmia, heikompaa oppimista ja kroonisia sairauksia, kuten syöpää. Tutkimukset osoittavat, että säteily aiheuttaa hapetusstressiä ja DNA-vaurioita solutasolla, vaikuttaa muistiin, keskittymiskykyyn ja oppimiskykyyn, häiritsee hormonituotantoa, heikentää unta ja vaikuttaa sydämen rytmiin. Onko viranomaisilla, päiväkodeilla ja kouluilla laillinen oikeus altistaa lapsia väkisin päivittäin säteilylle, jonka tutkijat ovat osoittaneet haitalliseksi?

Johdanto

Langattomat tietoverkot, tablettien, tietokoneiden ja reitittimien WLAN (Wireless Local Area Network), matkapuhelimet ja matkapuhelinmastot lähettävät mikroaaltosäteilyä. WLAN-säteily, joka on yleensä 2,4 GHz:n tai 5 GHz:n taajuuksilla ja joka on voimakkaasti sykkivää, sisältää myös matalataajuuksien pulsseja (noin 10 Hz) ja on erityisen huolestuttavaa terveyden kannalta. Jos kouluissa ja päiväkodeissa halutaan noudattaa perustuslain 20 §:n ja säteilysuojelulain 1-2 §:n säännöksiä, WLAN:tä olisi vältettävä, koska WHO:n kansainvälinen syöväntutkimuslaitos (IARC) on luokitellut mikroaaltosäteilyn vuodesta 2011 lähtien ”mahdollisesti syöpää aiheuttavaksi”. Nykyään yhä useammat asiantuntijat ja tutkijat katsovat, että säteily olisi luokiteltava uudelleen IARC:n arviointijärjestelmän mukaan ryhmään 1 kuuluvaksi ”ihmiselle syöpää aiheuttavaksi”. Tämä on samaa luokkaa kuin asbesti, tupakka, dioksiini jne. Tässä tiedotteessa luetellaan yli 40 tutkimusta, jotka kaikki osoittavat, että Wi-Fi vahingoittaa terveyttä monin eri tavoin. Koulut ja päiväkodit, joissa on WLAN, vaarantavat lasten ja opettajien terveyden! Jos Opetushallitus aikoo noudattaa lakia, WLAN olisi korvattava ethernet-kaapeliyhteyksillä lasten terveyden suojelemiseksi.

Varhaiset raportit oireista

WLANin käyttöönoton alkuvaiheessa raportoitiin, että ihmiset saivat vakavia oireita. Salzburgin terveysvirasto Itävallassa päätti vuonna 2005 antaa suosituksen WLAN:n käytön kieltämisestä kouluissa ja päiväkodeissa, jonka voit lukea täältä. Euroopan neuvosto suositteli vuonna 2011, että jäsenmaat suosisivat kouluissa langallisia yhteyksiä WLAN:n sijaan, koska ne aiheuttavat lapsille riskejä. Lue täältä. Keväällä 2013 Ranskan kansalliskokous hyväksyi opetuslakiin muutoksen, jossa suositellaan kouluja suosittelemaan langallisia internetyhteyksiä langattomien sijaan terveysriskien vuoksi. Kypros on ryhtynyt vastaaviin toimiin ja julkaissut muun muassa tiedotusvideoita ja esitteitä WLAN:n ja langattoman teknologian aiheuttamista riskeistä lapsille. Itävallan ja Kyproksen lääkäriseurat ovat laatineet 16 käytännön vinkkiä lasten suojelemiseksi.

Jos 20-30 oppilasta käyttää koululuokassa yhtä aikaa langattomaan WLAN-yhteyteen kytkettyä tietokonetta tai tablettia ja jos jokaisella on myös ”älypuhelin” päällä, kokonaissäteilyaltistus on hyvin suuri ja ylittää reilusti kansainvälisen BioInitiative raportin 2012-2020, Euroopan neuvoston 2011, Euroopan ympäristölääketieteen akatemian ja Rakennusbiologien suosittelemat säteilyarvot.

Koska on melko vähän tutkimustietoa terveysvaikutuksista ihmisillä, jotka altistuvat pitkään WLAN-verkolle, esimerkiksi tyypillisissä tilanteissa, joita voi esiintyä koululuokassa, jossa monet oppilaat käyttävät samanaikaisesti langattomia tietokoneita tai tabletteja ja matkapuhelimia, erityistä huomiota olisi kiinnitettävä varhaisiin kuvauksiin ongelmista. Valitettavasti monet ihmiset, myös kouluikäiset lapset, raportoivat niin vakavista oireista, etteivät he voi olla ympäristössä, jossa WLAN:tä käytetään, kuten omassa koulussaan.

Yleisimmät WLAN-oireet ovat seuraavat:

– Keskittymis- ja oppimisongelmat,

– Muistiongelmat,

– Unihäiriöt

– Päänsärky, migreeni

– Huimaus, pahoinvointi

– Ihon punoitus/ihottuma

– Sydämen rytmihäiriöt, sydänongelmat

– Tinnitus

Tutkimus WLAN- taajuuksien terveysriskeistä

Tuhannet tieteelliset raportit osoittavat, että mikroaaltosäteily voi aiheuttaa hapetusstressiä ja vahingoittaa solujen DNA:ta. Oksidatiivinen stressi ja DNA-vauriot voivat puolestaan olla monenlaisten sairauksien, kuten syövän, hermoston rappeutumissairauksien tai harmaakaihin taustalla. Mikroaaltosäteily häiritsee aivojen normaalia toimintaa ja heikentää keskittymistä, oppimista ja muistia. Mikroaaltosäteilyllä on todistetusti stressaava vaikutus aivoihin, se voi heikentää unta ja mielenterveyttä sekä aiheuttaa päänsärkyä ja tinnitusta. Se voi myös aiheuttaa sydänongelmia. Useat tutkimukset osoittavat, että se vaikuttaa sydämen rytmiin ja verenpaineeseen.

Tutkimukset osoittavat myös, että WLANin mikroaaltosäteily voi matkapuhelinten tavoin vahingoittaa siittiöiden DNA:ta ja siten heikentää kykyä saada lapsia tai johtaa siihen, että lapset syntyvät perinnöllisiä sairauksia sairastavina. Altistuminen sikiöaikana voi aiheuttaa pysyviä vaurioita eri elimille, myös aivoille. Aivojen lisäksi silmä on erityisen herkkä mikroaaltosäteilylle. Tutkimukset osoittavat, että säteily voi vahingoittaa silmän linssiä. Eri taajuuksia vertailevat tutkimukset osoittavat, että WLAN on yksi haitallisimmista.

Kansainväliset suositukset

Langattomien tietoverkkojen ja langattomien tekniikoiden (matkapuhelin) mikroaaltosäteilyllä on haitallisia vaikutuksia miljoonasosalla Suomen raja-arvoista. Salzburgin terveysvirasto, Euroopan ympäristölääketieteen akatemia ja rakennusbiologit suosittelevat siksi, että mikroaaltosäteily ei saisi ylittää 1 mikroW/m2 (µW/m2) makuuhuoneissa eikä 10 mikroW/m2 ympäristöissä, joissa ihmiset viettävät pidempiä aikoja. Tämä koskee erityisesti lapsia ja muita erityisen herkkiä ryhmiä. BioInitiative-raportissa, jossa analysoidaan yli 5000 tieteellistä tutkimusta, annetaan samankaltaisia suosituksia. Päätöslauselmassa 1815 Euroopan neuvosto suosittelee kaikille jäsenvaltioille (2011), että 100 mikroW/m2 suositustasoa erityisherkkien kohteiden lähellä, kun nykyinen raja-arvo on 10 000 000 mikroW/m2. Euroopan neuvosto ehdottaa kaapeliyhteyttä, jotta lapsia ei säteilytettäisi ympäri vuorokauden WLANin avulla väkisin. Saksassa kehitetään parhaillaan mahdollisesti terveellisempää teknologiaa, VLC:tä, joka pystyy siirtämään tietoja supernopeilla valosignaaleilla LED-lampuilla ja joka voisi korvata kokonaan WLAN-yhteyden.

Raja-arvo suojaa vain kuumenemiselta lyhytaikaisen altistumisen aikana.

Usein väitetään, että: ”Koska WLANin säteily on paljon alle nykyisten raja-arvojen, terveysriskiä ei ole.” Näin väittää säteily- ja ydinturvallisuusviranomainen (STUK). Sitä ei kuitenkaan mainita, että raja-arvo koskee vain lämpövaikutusta maksimiteholla. 30 minuutin altistuminen yhdestä laitteesta, ei lainkaan toistuvaa tai pitkäaikaista altistumista varten. Se suojaa välittömiltä haitallisilta vaikutuksilta (palovammoilta) vain silloin, kun säteily on niin voimakasta, että se lämmittää nesteellä täytetyn muovipään enintään yhdellä asteella 6 tai 30 minuutin kuluessa. Se ei suojaa muilta biologisilta tai pitkäaikaisilta vaikutuksilta, kuten syövältä. Raja-arvo perustuu vääriin väittämiin, joiden mukaan ”mikään tutkimus ei ole osoittanut haittoja raja-arvojen alapuolella”. Siksi se ei suojaa vaikutuksilta, joita voi esiintyä viikkojen, kuukausien tai vuosien kuluttua WLANille altistumisesta. Siinä ei myöskään oteta huomioon lasten erityistä herkkyyttä. Raja-arvoa (10 000 000 mikroW/m2) arvostellaan voimakkaasti siitä, että se on vanhentunut ja riittämätön. 255 alalla työskentelevää tiedemiestä on vaatinut väestön parempaa suojelua ja raja-arvon alentamista EMF Scientist Appeal -vetoomuksessa syyskuusta 2019 alkaen. Lisäksi yli 400 tiedemiestä ja lääkäriä vaatii EU:lle osoitetussa 5G Appeal -vetoomuksessa, että täysin teollisuudesta riippumattomien tiedemiesten on kehitettävä uudet raja-arvot, jotka suojaavat kaikilta pitkäaikaisen (esim. elinikäisen) säteilyn biologisilta ja lääketieteellisiltä vaikutuksilta, ei vain lyhytaikaisilta palovammoilta.

Esimerkkejä tutkimuksesta

Seuraavat yli 40 tutkimusta tarjoavat riittävän perustan WLANin käytön lopettamiselle erityisesti silloin, kun mukana on lapsia ja nuoria. Nyt viranomaisten, koulujen, päiväkotien, ravintoloiden ja vanhempien pitäisi varmistaa, että lapsia ei säteilytetä väkisin ympäri vuorokauden monilla eri taajuuksilla, jotka kaikki yhdessä vahingoittavat heidän fyysistä ja psyykkistä terveyttään ja hedelmällisyyttään. Professori Manfred Spitzer osoittaa: tietokoneet heikentävät oppimista!

Ihmisillä tehdyt tutkimukset

WLAN on vakava uhka ihmisten terveydelle.  Tässä hyvin tehdyssä tutkimuskatsauksessa 2,4 GHz:n ja 5 GHz:n taajuuksilla toimivan WLAN-verkon terveyshaitoista on toistuvasti raportoitu haitallisia vaikutuksia.  Pall, M. 2018

Opettajat ja oppilaat ovat sairastuneet: tapausselostuksia useista lapsista ja opettajista, jotka ovat sairastuneet kouluissa, joissa on käytetty WLAN- ja muita langattomia tekniikoita Ruotsin kouluissa. Hedendahl et al. 2015

Ihmiset ja erityisesti lapset kärsivät sähkömagneettisen säteilyn pitkäaikaisesta ja kokonaisvaltaisesta vaikutuksesta, joka tulee monista eri lähteistä, kuten tietokoneiden, tablettien ja reitittimien WLANistä sekä Bluetoothista, matkapuhelimista ja tukiasemista. Kaikki nämä vaikuttavat osaltaan ihmisten ja erityisesti lasten ympäristön myrkyttämiseen kouluissa, ravintoloissa, hotelleissa, kaduilla ja toreilla ja jopa monissa kodeissa. (Bandara & Carpenter, 2018)

WLAN heikentää poikien/miesten hedelmällisyyttä. Tutkimus osoittaa, että WLAN on vaarallinen miesten hedelmällisyydelle. Jaffar et al. 2019 ja vahingoittaa 3G+WLAN-säteilylle altistunutta siittiöitä. Kamali et al. 2017

Eläin- ja solututkimukset


Tutkimusraportti 100+ tutkimusta: monet tutkimukset osoittavat, että se vahingoittaa lisääntymisjärjestelmää, vaikuttaa aivojen toimintaan sekä maksaan, sydämeen, kilpirauhaseen, geenien ilmentymiseen, solukalvoihin, bakteereihin ja kasveihin. Toistuva mekanismi on hapetusstressi. WLAN heikentää oppimista, muistia ja käyttäytymistä. Wilke 2018.

Wi-Fi LISÄÄ AHDISTUNEISUUTTA, VAURIOITTAA SYDÄNTÄ, KOGNITIIVISTA KEHITYSTÄ, MUISTIA JA OPPIMISTA *)

Aivosolujen kuolema, ahdistuneisuus, heikentynyt muisti. Rotilla, jotka altistuivat WLAN-säteilylle 2,45 GHz:n taajuudella 4 tuntia päivässä 45 päivän ajan, ilmeni käyttäytymismuutoksia ja aivosolujen kuoleman merkkiaineen (Caspase 3) lisääntynyttä esiintyvyyttä. Tutkijoiden johtopäätös: Tutkimus osoittaa selvästi, että säteilyllä on aivoissa haitallisia vaikutuksia, jotka johtavat oppimisen ja muistin heikkenemiseen sekä ahdistuneisuuden kaltaisen käyttäytymisen muuttumiseen. Varghese et al. 2018

Tappaa aivosoluja ja aiheuttaa hapetusstressiä aivoissa. 2,45 GHz:n mikroaaltosäteily aiheuttaa eläinkokeissa lisääntynyttä solukuolemaa ja hapetusstressiä aivosoluissa. Naziroglu et al. 2013

Vaarallista aivoille. Altistuminen matkapuhelinsäteilylle ja WLANin kaltaiselle säteilylle (2,45 GHz) aiheuttaa eläinkokeissa kognitiivista heikkenemistä, stressiproteiinien HSP 70:n kohonneita tasoja ja DNA-vaurioita aivoissa. Suurin vaikutus DNA-vaurioihin ja kognitiivisiin kykyihin oli 2,45 GHz:n WLAN-taajuudella. Johtopäätös: ”Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että altistuminen pienelle mikroaaltosäteilylle 900, 1800 ja 2450 MHz:n taajuuksilla voi aiheuttaa vaarallisia vaikutuksia aivoihin.” Deshmuk et al. 2016

Merkittävä kognitiivinen heikkeneminen. Rotat altistettiin GSM 900, GSM 1800 tai WLAN 2,45 GHz:lle 1 tunnin ajan päivittäin 28 päivän ajan. Altistuminen 2,45 GHz:n WLAN-verkolle johti merkittävästi heikentyneeseen kognitiiviseen suorituskykyyn. Gupta et al. 2018.                   

Heikentynyt kognitiivinen suorituskyky
. WLAN-säteily heikentää kognitiivisia kykyjä eläinkokeissa. Altistetut eläimet eivät pystyneet erottamaan uusia ja tuttuja esineitä toisistaan. Hassanshahi et al. 2017

Heikentynyt muisti ja oppiminen. Rotilla, jotka altistuivat 2,45 GHz:n mikroaaltosäteilylle selvästi alle nykyisen sallitun säteilyn, 160 000 mikroW/m2 , 2 tuntia päivässä 40 päivän ajan, oli huomattavasti huonompi muisti ja oppimiskyky. Karimi et al. 2019                          

Heikentynyt muisti ja oppiminen. 2,45 GHz:n mikroaaltosäteilylle altistuneiden eläinten muisti ja oppiminen heikkenivät. Shahin et al. 2018

Heikentynyt muisti. Mikroaaltosäteily 2,45 GHz:n taajuudella aiheuttaa heikentynyttä glukoosinottoa aivoissa, mikä on yhteydessä heikentyneeseen muistiin ja oppimiskykyyn. Lu et al. 2012

Heikentynyt muisti. Mikroaaltouunialtistus johtaa hiirten heikentyneeseen muistiin. Wang, Lai 2000

Stressin vaikutukset aivoihin. Mikroaaltosäteily 2,45 GHz:n taajuudella aiheuttaa stressivaikutuksia aivojen hippokampukseksi kutsutussa osassa, joka on tärkeä muistin kannalta. Yang et al. 2012

Haitalliset vaikutukset aivoihin. Pitkäaikainen altistuminen WLANille pienellä tasolla muuttaa aivojen molekyylejä, jotka liittyvät Alzheimerin tautiin, syöpään, diabetekseen jne. Dasdaq et al. 2015

Degeneratiivinen aivovaurio. Matkapuhelin- ja WLAN-säteilylle altistuneet hiiret kärsivät ”vakavista rappeutumisvaurioista” aivoissa. Eser et al. 2013

Aivovauriot. WLAN 2,4 GHz aiheuttaa altistuneille hiirille DNA-vaurioita ja muita haitallisia muutoksia aivoissa (veren hyytymistä verisuonissa). Ibitayo et al. 2017. Eläinkokeet osoittavat, että altistuminen WLAN:lle sikiöaikana vaikuttaa haitallisesti aivojen kehitykseen ja aiheuttaa hapetusstressiä. Othman et al. 2017.

Vaurioittaa aivosolujen DNA:ta. Mikroaaltosäteily 2,45 GHz:n taajuudella, joka alittaa nykyisen raja-arvon, aiheuttaa katkoksia aivosolujen DNA-säikeissä. Lai ja Singh 1996

DNA-vauriot aivoissa ja veressä. WLAN-tapainen säteily 2,4 GHZ lisää DNA-vaurioita sekä aivosoluissa että verisoluissa oksidatiivisen stressin kautta. Gürler et al. 2014

Lisääntynyt epilepsiariski. WLAN-säteily lisää epilepsiariskiä. Aiheuttaa hapetusstressiä ja apoptoosia (solukuolemaa) aivosoluissa. Ghazizadeh et al. 2014

*) Kaikilla näillä on haitallisia vaikutuksia muistiin/aivoihin, jotka heikentävät lasten oppimista ja terveyttä!


HEIKENTÄÄ HEDELMÄLLISYYTTÄ:

2,45 GHz:n mikroaaltoaltistus aiheuttaa eläinkokeissa haitallisia vaikutuksia kiveksiin. Jonval et al. 2018

Heikentynyt hedelmällisyys ja hapetusstressi. Mikroaaltoaltistus 2,45 GHz:n taajuudella tuhannesosalla sovellettavasta raja-arvosta (0,002 W/kg, HUOM! Meidän raja-arvomme on 2 W/kg!) johti hiirten hedelmällisyyden heikkenemiseen. Säteily aiheuttaa soluissa hapetusstressiä, joka voi johtaa DNA-vaurioihin. Shahin et al. 2013

Heikentynyt hedelmällisyys ja DNA-vauriot. WLAN-yhteydellä varustettujen tietokoneiden säteily heikentää siittiöiden liikkuvuutta ja vahingoittaa DNA:ta. Avendano et al. 2012

WLAN-säteily heikentää siittiöitä. Hiiret, jotka altistuivat WLAN-yhteydelle huoneessa, jonka seinällä oli lähettimiä, 7 tuntia päivässä 2 kuukauden ajan, kärsivät selvästi siittiöiden määrän eri mittauksista, mukaan lukien siittiöiden määrän väheneminen. Shokri et al. 2015

Pysyvät syntymäviat. Altistuminen 2,45 GHz:n WLAN-taajuudelle sikiöaikana ja varhaislapsuudessa voi eläinkokeissa aiheuttaa pysyviä munuaisvaurioita. Kuybulu et al. 2016

VAURIOITTAA DNA:ta:

WLANin säteily vaurioittaa solujen DNA:ta ja vaikuttaa solujen normaalin toiminnan kannalta tärkeisiin entsyymeihin. Atasoy et al. 2012

Hapettava stressi ja DNA-vauriot. 2,45 GHz:n mikroaaltosäteily aiheuttaa hapetusstressiä ja DNA-vaurioita hiirten verisoluissa. Garaj-Vhrovac et al. 2009

DNA-vauriot eri elimissä. Hiirillä, jotka altistuivat WLANille 24 tuntia vuorokaudessa vuoden ajan, DNA-vaurioiden esiintyvyys kiveksissä sekä aivoissa, maksassa, munuaisissa ja ihossa lisääntyi. Aqdag et al. 2016

VAIKUTTAA SYDÄMEEN, VEREEN JA HORMONEIHIN:

Vaikuttaa sykkeeseen ja verenpaineeseen. Lyhytaikainen altistuminen WLANille (2,45 GHz) aiheuttaa eläinkokeissa kohonnutta sykettä ja verenpainetta. WLANin havaittiin myös vaikuttavan dopamiinin ja adrenaliinin vaikutukseen verenpaineeseen ja sydämen rytmiin. Tutkijat päättelevät, että tutkimuksen tulokset osoittavat: WLAN ei ole turvallinen lasten terveydelle. Saili et al. 2015

Sydänvaikutukset. Altistuminen 2,4 GHz:n mikroaalloille vaikuttaa sydämeen. Havas ym. 2010

Hapetusstressi sydämessä ja veressä. Eläinkokeet osoittavat, että altistuminen WLANin kaltaiselle signaalille (2,4 GHz) aiheuttaa hapetusstressiä sydämessä ja veressä. Gumrad et al. 2017

Oksidatiivinen stressi, kohonnut verensokeri ja heikentynyt insuliinintuotanto. Rotat altistettiin 2,45 GHz:n WLAN-säteilylle 4 tuntia päivässä 45 päivän ajan. Altistuneiden rottien painonnousu oli vähäisempää kuin altistumattomien kontrollirottien, verensokeri oli koholla ja insuliinin eritys oli heikentynyt. WLAN-altistuminen johti myös hapetusstressin lisääntymiseen haimassa. Masoumi et al. 2018

Suurentunut kilpirauhanen. Altistuminen matkapuhelimen/WLAN-säteilylle voi aiheuttaa kilpirauhasen suurentumista ja muutoksia kilpirauhasen stressiproteiineissa. Misa-Augustifino et al. 2015.

Oksidatiivinen stressi, glukoosi ja kolesteroli. WLAN-säteily aiheuttaa eläinkokeissa hapetusstressiä ja vapaiden radikaalien muodostumista sekä veren glukoosi- ja kolesterolipitoisuuden nousua. Shekoohi-Shouli et al. 2016.

Hormonivaikutukset. Matkapuhelin- ja Wi-Fi-säteily aiheuttaa hapetusstressiä ja vaikuttaa hormonitasoihin (prolaktiini, progesteroni ja estrogeeni) eläinkokeissa (raskaana olevat rotat). Saattaa siten vaikuttaa sekä raskauteen että sikiöön. Yuksel et al. 2015

VAIKUTTAA SYÖPÄÄN:

Syöpäsairauksien lisääntynyt esiintyvyys. Mikroaaltosäteily 2,45 GHz lisää kasvainten esiintyvyyttä altistuneilla hiirillä. Chou et al. 1992

Edistää syöpää. 2,45 GHz:n mikroaaltosäteilyllä on syöpää edistävä vaikutus.  Balcer-Kubizcek 1985

Edistää ihosyöpää. Mikroaaltosäteily 2,45 GHz edistää ihosyövän kasvua. Szudzinzki et al. 1982

VAURIOITTAA NÄKÖÄ:

Silmän linssi on vaurioitunut. Mikroaaltosäteily WLAN-taajuuksilla voi vahingoittaa silmän linssiä. Akar et al. 2013.

WLAN-altistus 1 tunti/päivä 30 päivää aiheuttaa oksidatiivista stressiä silmän linssissä eläinkokeissa. Tök et al. 2014

HUOM! TULOSTETTAVA PDF-TIEDOSTO SAATAVILLA TÄÄLTÄ.

Lähde: Strålskyddsstiftelsen, Ruotsi www.stralskyddsstiftelsen.se (luvalla).

Kuva: Entisenä opettajana ja pedagogiikan professorina Rainer Nyberg pitää lasten altistumista erityisen huolestuttavana. Nybergin mukaan älypuhelinten käyttö sekä WiFi pitäisi kieltää kouluissa ja päiväkodeissa, ja pitäytyä pitkälti vanhoissa, tehokkaissa ja turvallisissa oppimismenetelmissä.

Kasvatustieteen tohtori Rainer Nyberg muistuttaa, että mobiilisäteilyn fyysisten ja psyykkisten terveysriskien ohella some on myös väylä kiusaamiselle.

Teksti: Reetta Reinman, julkaistu KauppaSuomi-lehdessä 10/2021

Vaasalainen kasvatustieteen tohtori ja psykologi, emeritusprofessori Rainer Nyberg, 82, oli 1980-luvulla innoissaan Internetin ja it-tekonologian mahdollisuuksista tutkimustyön, oppimisen ja opetuksen tukena. Kaksi hänen tekemäänsä kirjaakin koskivat juuri näitä aloja. Hän kävi Pohjoismaissa luennoimassa it-pedagogiikan eduista.

Kahdeksan vuotta sitten Nyberg tuli toisiin ajatuksiin.

– Törmäsin sattumalta vuonna 2013 ruotsalaisen Lundin yliopiston professori Leif Salfordin tutkimusryhmän tuloksiin, jotka osoittivat, että jo kahden tunnin altistuminen aktiivitilassa olevalle kännykälle lisäsi rottien veriaivoesteen läpäisevyyttä mahdollistaen albumiini-nimisen proteiinin tunkeutumisen veriaivoesteen läpi ja tuhoavan kaksi prosenttia tutkittujen rottien aivosoluista. Tulos on havaittavissa jopa paljain silmin tarkasteltaessa kuvia viipaloiduista rottien aivoista.

– Herran jestas, ja minä olin ostanut juuri i-padit lastenlapsilleni. Pelästyin toden teolla, Nyberg kertoo reaktioistaan.

MIKSI aivot ovat niin alttiilta mobiilisäteilylle, johtuu Nybergin mukaan aivojen sähköisyydestä.

– Aivot ovat elimistön sähkökeskus. Aivot ottavat vastaan ja käsittelevät aistiemme kautta tulevia sähköisiä signaaleja. Sadan miljardin hermosolun lisäksi aivoissa on seitsemänkertainen määrä hermosoluihin verrattuna glia-soluja, jotka ruokkivat hermosoluja glukoosilla ja hapella.

– Kun hermosoluihin kohdistuu lyhyt sähköimpulssi, gliasolut havahtuvat, että nyt hermosolut tarvitsevat toimintaansa happea ja ruokaa, ja alkavat syöttää niitä. Silloin kun elimistön ulkopuolelta, esimerkiksi WiFi:stä ja tabeltista tulee sähköisiä pulsseja, niin gliasolut eivät pysty erottamaan sisäisia hermopulsseja ja ulkoa tulevia toisistaan, vaan sen kun lisäävät vauhtia: syöttävät, syöttävät, syöttävät hermosoluja, jotka ylikuormittuvat, ihminen nääntyy ja uupuu.

Nyberg kertoo, että aivoissa kulkee 600 kilometrin verran verisuonia, myös aivan ohuen ohuita, joissa verisuonten seinämät ovat hyvin ohuita.

– Aivoverisuonten seinämien ei saa vuotaa, mutta käynnykkäsäteily avaa veriaivoesteen, ja saa verisuoten ohuen ohuet seinämät vuotamaan, kuten Salford osoitti tutkimuksessaan, ja aivoihin pääsee verenkierrosta esimerkiksi hermosoluja tuhoavaa albumiini-proteiinia.

NYBERGIN mukaan mobiilisäteilyn aiheuttamien fyysisten oireiden lista on pitkä. Hän kertoo tutkimuksista, joissa on osoitettu aivokasvainriskin kohoavan aikuisilla, jotka ovat käyttäneet matkapuhelinta kymmenen vuoden ajan, ainoastaan puoli tuntia päivässä.

– Mikäli matkapuhelimen tai langattoman DECT-puhelimen käyttö lisääntyy ja alkaa alta 20-vuotiaana, kohoaa riski saada glioma-aivokasvain, joka on yleisin syöpätyyppi 15-19-vuotiailla nuorilla USA:ssa. Aivosyöpä siis alkaa sähköherkistä gliasoluista. Uusi laaja yhdysvaltalaistutkimus osoittaa myös kohonnutta kilpirauhassyövän riskiä, Nyberg kertoo.

WHO:n syöväntutkimuslaitos, IARC luokitteli vuonna 2011 kaiken langattoman teknologian tuottaman säteilyn taajuusalueella (30 kHz-300 GHz) mahdollisesti karsinogeeniseksi ryhmään 2B.

– Nyt tietoa on kertynyt jo sen verran, että sähkömagneettiset kentät (EMF) tulisi luokitella syöpää aiheuttavaksi, ryhmään 1, kuten tupakka. Maailman laajin ja kallein (28 miljoona dollaria) tutkimus vahvistaa, että matkapuhelin lisää aivosyöpää ja sydänsyöpää.

NYBERG kertoo, että vuosina 2007 ja 2012 julkaistu, 4000 tieteellistä artikkelia kattava Bioinitiative-raportti osoittaa, että sähkömagneettiset kentät aiheuttavat ihovaurioita, päänsärkyä, huimausta, muisti- ja keskittymiskyvyn häiriöitä, silmäongelmia, oppimisvaikeuksia, unihäiriöitä, ahdistuneisuutta, levottomuutta, väsymystä, uupumusta, masennusta, sydämen rytmihäiriöitä, kaihia, DNA/perimävaurioita ja sikiövaurioita sekä neurologisia sairauksia, kuten Alzheimerin tautia, ja myös lisääntymisterveyden ongelmia, hermostovaurioita ja voimistavat sähköherkkyyttä.

– Myös elimistöä sairauksilta suojaava immuunijärjestelmä häiriintyy mobiilisäteilyn vaikutuksesta, muistuttaa Nyberg.

Hän ei ihmettele, miksi lisääntymisterveyden ongelmat ovat kasvaneet.

– Kokonaissäteily on nyt miljoonia kertoja korkeampi kuin 50 vuotta sitten. Säteilyn pulssit vaikuttavat varsinkin lasten aivoihin ja elimistöön, sillä he ovat herkempiä kuin aikuiset. Lasten altistus alkaa jo ennen syntymää, kun odottava äiti käyttää mikrouunia, kännykkää, tabletteja ja WiFi on kytkettynä 24 tuntia päivässä koko äidin odotusajan ja myös lapsen syntymän jälkeen. Lisäksi kodin tai koulun lähellä saattaa olla kännykkämasto tai korkeajännitejohdot.

– Ei siis ihme, jos lapsen oppiminen, yöuni ja koulutyö kärsivät sekä autismi ja erilaiset aivosairaudet lisääntyvät.

Espanjassa tehtiin tutkimus, jossa seurattiin kännykkämaston läheisyydessä olevia haikaranpesiä. 30 pesästä 200 metrin säteellä mastosta kahdestatoista munista ei kuoriutunut lainkaan poikasia, vaikka haikarat hautoivat munia normaalisti.

– Syntyneissä poikasissa oli värivirheitä ja DNA-vaurioita. Säteily oli siis vaikuttanut perimään.

– Oma osansa on kännyköiden ja muiden koneiden aiheuttamalla sosiaalisella riippuvuudella. Nuoret parit tuijottavat kännykkää toistensa sijaan!

Poikia ja miehiä hän kehottaa ottamaan kännykän heti pois taskusta.

– Mobiilisäteilyn kivessyöpäriskistä on selvät näytöt, ja se myös heikentää sperman laatua.

NYBERG huomauttaa, että koululaisilla kännykkäriippuvuus heijastuu ikävästi myös oppimistuloksiin.

– Ei keskitytä koulutehtäviin, kun myös oppitunnin aikana katsotaan TikTokia, SnapChatia, Facebookia…

Lisääntyneen ylipaino-ongelmankin taustalla Nyberg näkee someriippuvuuden.

Myös uni häiriintyy, kun iltakaudet katsotaan läppäriruutua.

– Näytöt on tehty päivänvalon väriskaalan mukaan toimimaan. Näytön sinistä valoa katsoessaan silmät ja sitä kautta aivot luulevat, että myöhään illalakin on päivä.

Hän muistuttaa, että kasvavan lapsen keho on kaikelle alttiimpi kuin aikuisen keho, myös mobiilisäteilylle.

– Siksi on edesvastuutonta, miten lapsia esimerkiksi kouluissa pakkoaltistetaan mobiilisäteilylle. Kännykkämastoja on koulujen kupeessa, kunnat hankkivat kouluihin oppilaille i-padit ja kotoa saa tuoda kännykän kouluun.

Nybergin mukaan älypuhelinten käyttö sekä WiFi pitäisi kieltää kouluissa ja päiväkodeissa.

– Ranska, Kypros, Venäjä ja monta muuta maata ovat jo kieltäneet WiFin ja mobiililaitteiden käytön lastentarhoissa ja kouluissa terveysvaaroihin viitaten. Kyseiset maat ovat myös pyrkineet rajoittamaan raskaana olevien naisten ja pienten lasten altistumista. Suomessa Säteilyturvakeskus STUK ei näe mitään syytä rajoittaa mobiililaitteiden käyttöä, vaan päinvastoin. Jälkiviisaana huomaan, että olin itse mukana käynnistämässä Suomen ”digiloikan”, jonka varjolla on nyt ajettu WiFi:t kouluihin ja jopa lastentarhoihin.

OLENNAISINTA Nybergin mielestä on saada säteilyn viitearvot alemmaksi. Nykyisen lainsäädännön puitteissa kännykät voivat ylittää raja-arvot, jotka jo lähtökohtaisesti ovat Nybergin mukaan 100 000 kertaa liian korkeat.

– Kännykkä toimii hyvin, vaikka viitearvoja lasketaan 1/100.000 osaan, hän toteaa.

– Kun nyt lisätään 5G:n säteily entiseen liian korkeaan säteilyyn, tulos voi olla tavattoman paha. Noin 20-kertaisesti tehokkaammin säteilevien 5G-puhelimien suunnattujen, kapeiden säteiden vaikutus voi muodostua kohtalokkaaksi etenkin lapsille, sanoo Nyberg.

Siksi professori Nyberg on laatinut professori Lennart Hardellin kanssa 5G-vetoomuksen Euroopan unionille säteilyn vaaroista. Sen on nyt vahvistanut yli 400 tutkijaa ja lääkäriä, joista 80 professoria.

– Tässä vetoomuksessa tuomme terveysvaarat esille Euroopan komissiolle

– kuitenkin toistaiseksi tuloksetta. Yritämme pian uudestaan. Vetoomuksemme tieteellisine perusteluineen löytyy osoitteesta: https://www.5gappeal.eu/

OPETUKSESSA pitää Nybergin mielestä myös tuoda esille mobiililaitteiden turvallista käyttöä.

– Lapsille ja nuorille – toki kaikille – tulisi opettaa, että kännykkä aina lentokoneasetukselle, kun sen ei ole pakko olla päällä. Jos puhelimesta poistaa datayhteyden, WiFi- ja Bluetooth-toiminnot, niin säteily vähenee. Yöksi laitteet pitää sulkea tai laitta lentokonetilaan. Myös kännykän laturi on vaarallinen, jos se on alle metrin päässä kehosta. WiFi on erityisen vaarallinen suuremman lähetystehonsa ansiosta. Jos kotona on WiFi, niin se kannattaa kääntää pois päältä aina, kun sitä ei käytä ja erityisesti öisin.

Hän myös kehottaa välttämään langattomien digi-pelien pelaamista.

Raskaana olevien naisten tulisi Nybergin mukaan välttää mobiililaitteiden käyttöä. – Raskausvaiheen loppuvaiheessa sikiön herkkä pää sijaitsee vatsassa suoraan ihon alla. Jos pitää läppäriä sylissään, niin kehittyvän lapsen aivot ovat vain muutaman sentin päästä säteilevästä antennista. Läppäri säteilee siitä huolimatta, vaikka ei käytäkään WiFiä. Säteily loppuu vasta, kun kääntää laitteen lentotilaan. Sama pätee, jos pitää kännykkää vatsan päällä. Eli nainen, jos olet raskaana, niin hanki lankaliittymä, kehottaa professori Nyberg.


KauppaSuomi-lehdessä käsitellään 5G:n mahdollisia terveysvaikutuksia. Mitä säteilyarvoista sanoo ns. virallinen taho, myös se on juttusarjassa aiheena.

Yhdessä osassa esitellään markkinoilla olevia mobiilisäteilyä mittaavia laitteita sekä keinoja ja laitteita, joilla voi suojautua mobiilisäteilyltä.

Kuva: 5G tuo suuren määrän tukiasemia ja lähetinantenneja Päivitetyissä 4G-tukiasemissa on 128 antennia ja 5G-tukiasemissa jopa 512 antennia.

Lääkäri Rauli Mäkelän mielestä 5G:n vaikutuksia pitäisi selvittää ennen verkon laajentumista, koska kyseessä on vielä tutkimaton, uudentyyppinen teknologia.

Teksti: Reetta Reinman, julkaistu KauppaSuomi-lehdessä 8/2021

Lääketieteen lisensiaatti Rauli Mäkelä on huolissaan Suomen kansan syvien rivien syvästä tietämättömyydestä radiotaajuisen mobiilisäteilyn terveyshaitoista.

– Tietämättömyys vaivaa myös poliittisia päättäjiä, tai sitten he eivät uskalla kriittisesti ajatella koko asiaa. Suomen Säteilyturvakeskus vetoaa siihen, että Suomen säteilylaki noudattaa ICNIRP-järjestön ohjeistusta säteilyrajoista. Missään yhteydessä ei kerrota, että tämä järjestö on vahvasti kytköksissä telekomteollisuuteen, sanoo Mäkelä.

Hän peräänkuuluttaa Suomeen Pohjois-Karjala projektin kaltaista, organisoitua valistusprojektia, jossa selkeästi kerrottaisiin kansalaisille, mistä langattomien verkkojen mobiilisäteilyssä on kyse, millaisia terveyshaittoja siitä voi tulla ja miten mobiilisäteilyltä voi suojautua.

– Kukaan ei esimerkiksi puhu siitä, että suljetussa ”rautahäkissä” esimerkiksi autossa tai junassa, kännyköitä käytettäessä mobiilisäteily lisääntyy merkittävästi, koska ”rautahäkin” sisällä kännykän signaali heikkenee ja kännykkä joutuu toimiakseen tekemään enemmän töitä eli säteilemään voimakkaammin, huomauttaa Mäkelä.

– Itse pidän autossa kännykkää lentokonetilassa, hän sanoo.

Ennen vuotta 2019 myöskään Mäkelä ei ollut havahtunut mobiilisäteilyn terveysuhille.

– Tuolloin Ranskassa asuva ystäväni kehotti minua katsomaan mobiilisäteilyn terveysvaikutuksia käsittelevän ohjelman. Provosoivaa ohjelmaa katsoessani pohdin, voiko tämä pitää paikkaansa. Aloin etsiä tutkimuksia mobiilisäteilyn aiheuttamista terveysongelmista. Niitä löytyi iso määrä. Tuolloin päätin, että mobiilisäteilystä täytyy olla huolissaan, ja tuo huoli on saatettava suuren yleisön tietoisuuteen.

Hän havahtui myös siihen, miten eksponentiaalisesti radiotaajuinen säteily on noussut, kun vertaa tämän päivän tilannetta tilanteeseen esimerkiksi 1950-luvulla ja vielä 1980-luvullakin.

Mäkelä ja kymmenen muuta lääkäriä tekivät viime vuonna kansalaisaloitteen langattoman teknologian hallitsemattomasta käyttöönotosta. Kyseiset kansalaisaloitteen tehneet lääkärit vaativat 5G-mobiiliverkon käyttöönoton pysäyttämistä ja lainsäädäntöä, joka suojelisi sekä kansalaisia että luontoa mobiilisäteilyltä. Lain tulisi heidän mukaansa perustua varovaisuusperiaatteeseen.

– Meidän kansalaisaloitteen tekijöiden mielestä mobiilisäteilyssä on kyse ympäristösaasteesta, johon on puututtava kovalla kädellä. Maassamme on selvät rajat esimerkiksi sille, kuinka paljon juomavedessä saa olla bakteereita ja raskasmetalleja. Miksi jatkuvasti kasvavaan määrään mobiilisäteilyä pitäisi vain nöyrästi suostua?

MÄKELÄN mukaan suomalaisia ympäröivän säteilyn määrä on jo ylittänyt Sveitsin, Italian, Kiinan, Venäjän ja muutaman muun maan säteilyviranomaisten sallimat ohjearvot sekä Euroopan neuvoston suositukset.

– Säteily alkaa olla sillä tasolla, että ainakin vanhemmat sydämentahdistimet ovat vaarassa.

Säteilyturvakeskus on toista mieltä. Sen mukaan tämänhetkisen tiedon nojalla matkapuhelinten säteilystä ei tarvitse huolestua 5G:n tai aiempienkaan tekniikoiden osalta.

– Samanaikaisesti, kun meillä säteilyturvakeskus rauhoittelee kansalaisia, kaksi itsenäistä valtiota, jotkut Sveitsin kantonit, useat kaupungit (mm. Bryssel) ja osavaltiot eri puolilla maailmaa ovat jäädyttänyt 5G-hankkeet ja odottavat turvallisuustutkimuksia. Ihmettelen, miksi asiasta ei käydä mitään keskustelua Suomessa, sanoo Mäkelä.

NYKYISET radiotaajuisen säteilyn raja-arvot perustuvat oletukseen, että säteily vaikuttaa kudoksiin ainoastaan lämpenemisen kautta.

– Tämä 1990-luvulta peräisin olevan tiededogmi – ainoa, jonka ICNIRP hyväksyy – siis sanoo, että vaurioita ei synny ilman lämpövaikutusta. Uudempi tiede on tuhansin tutkimuksin osoittanut, että vaurioita syntyy jo murto-osalla niistä säteilymääristä, jotka lämmittävät kudoksia. Tätä ei telekomteollisuus mitenkään voi hyväksyä, mutta siinä ei ole kyse arvovallasta, vaan rahasta. Uusi tiede vaarantaa bisnekset, sanoo Mäkelä.

– Kansainvälisten tutkimusten mukaan esimerkiksi oksidatiivinen stressi (hapetusstressi) aktivoituu mobiilisäteilystä jo merkittävästi alemmissa määrin kuin kudosten lämpenemisen aiheuttavan säteilymäärän kohdalla. Hapetusstressiä pidetään vapaaradikaaliteorian mukaisesti kaikkien kroonisten sairauksien, myös syövän merkittävänä syynä. Radiotaajuinen säteily aiheuttaa sen, että elimistön oma DNA:n korjausmekanismi häiriintyy, mikä johtaa terveysongelmiin, jopa syöpään.

Sveitsiläinen sähkömagneettisia kenttiä ja ei-ionisoivaa säteilyä tutkiva asiantuntijaryhmä BERENIS julkaisi uutiskirjeessään tammikuussa 2021 laajan arvion oksidatiivista stressiä koskevasta tieteellisestä näytöstä. BERENIS arvioi, että suurimmassa osassa tutkimuksista (eläin- ja solukokeissa) on löytynyt vaikutuksia altistuttaessa langattomalle teknologialle ja sähköverkon taajuuksille.

– ICNIRP-järjestön säteilyrajat, joita myös Suomen säteilylaki myötäilee, eivät suojele ihmistä, joka on herkkä, sähköinen olento. Kun elimistön hienovaraiseen sähköiseen järjestelmään kohdistuu ulkopuolisen sähkökentän säteilyä, niin riski terveysongelmiin kasvaa, sanoo Mäkelä.

AKUUTEIMMAKSI mobiilisäteilyn aiheuttamaksi terveysongelmaksi äkelä nostaa sen hedelmällisyyttä häiritsevän vaikutuksen. Hänen näkemyksen mukaan yhtenä syynä kehittyneiden maiden laskeviin syntyvyyslukuihin ja kaiken aikaa kasvavaan hedelmättömyyden hoitotarpeeseen on mobiilisäteily.

– Sperma ja munasolut ovat hyvin herkkiä säteilylle.

– Toinen merkittävä mobiilisäteilyn myötä kasvanut terveyshaittaryhmä ovat neurologiset ja neuropsykologiset ongelmat. Esimerkiksi lapsilla käyttäytymisen ja oppimisen ongelmat ovat lisääntyneet viime vuosina merkittävästi.

Euroopan parlamentti antoi vuonna 2009 suosituksen, että matkapuhelinantenneja ei sijoitettaisi koulujen, päiväkotien tai vastaavien herkkien kohteiden läheisyyteen, koska lapsia halutaan suojella.

Meillä Suomessa koulut voi tunnistaa katoilla olevista lähettimistä.

Ruotsalaisen professori Hardellin tutkimusryhmä osoitti vuonna 2019 tutkimusraportissaan, että mobiiliteollisuuden ja viranomaisten väittämät siitä, että kouluihin tarvitaan tukiasemakännyköiden kuulumiseen, eivät pidä paikkaansa.

KOLMANNEKSI terveyshaittaryhmäksi Mäkelä nostaa syöpäkasvainten lisääntymisen.

– Esimerkiksi vuosien 1982-2020 aikajaksolla 35-44-vuotiaiden miesten kivessyöpätapausten määrä on viisinkertaistunut Suomessa. Hei mies, ethän pidä kännykkää taskussa, muistuttaa Mäkelä.

Italiassa Torinon tuomioistuimessa tehtiin vuonna 2019 poikkeuksellinen päätös. Telecom Italian työntekijä oli saanut kuulohermokasvaimen, jonka katsottiin johtuneen kännykän käytön suuresta määrästä. Kuulohermokasvain on siitä ongelmallinen, että kuulohermon poiston myötä henkilö menettää korvasta yleensä myös kuulon. Päätöksessään tuomioistuin totesi, ettei se luota teollisuuden rahoittamiin tutkimuksiin, eikä säteilyn raja-arvoja määrittäviin dokumentteihin.

– Kyseessä on merkittävä EU:n ennakkotapaus, jossa on sivuutettu teollisuuden rahoittamat tutkimukset, raja-arvo-organisaatio ICNIRPin jäsenet ja heidän tutkimuksensa, sanoo Mäkelä.

Tänä vuonna ilmestyneen brasilialaistutkimuksen mukaan langattoman teknologian tukiasemien radiotaajuinen säteily lisää kuolleisuutta kaikenlaisiin syöpiin.

NOPEAMMAN 5G-teknologian sanotaan olevan hyödyllinen teollisuuden tarpeisiin. Mäkelä ehdottaa, että 5G-verkko rakennettaisiin niille rajatuille alueille, joissa sitä välttämättä tarvitaan. Hän suosittaa langattomien verkkojen sijaan maakaapelina kulkevien valokuituyhteyksien laajentamista.

– Valokuitu takaa kuluttajille säteilemättömän, toimintavarman ja huippunopean internetyhteyden. Toki alkuinvestointina valokuitu kotiin voi olla langatonta yhteyttä kalliimpi.

Mäkelän kotona tietokoneiden nettiyhteydet toimivat kaapeleiden kautta.

– Yöksi laitamme vaimoni kanssa kännykät lentokonetilaan ja Wi-Fi:n pois päältä.


KauppaSuomi-lehdessä ilmestyy artikkelisarja mobiilisäteilystä ja sen terveysvaikutuksista. Seuraavassa osassa asiaa lähestytään Suomessa säteilyarvoista vastaavien viranomaistahojen sekä mobiilisäteilyyn kriittisesti suhtautuvien tutkijoiden kanssa. Kolmannessa osassa kerrotaan, miten jokainen voi itse mitata mobiilisäteilyä ja miten suojautua sen mahdollisilta haittavaikutuksilta.

Tässä ensimmäisessä osassa haastateltu Espoossa asuva, 74-vuotias lääketieteen lisensiaatti Rauli Mäkelä on korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri ja luontaislääketieteen arvostettu pioneeri. Mäkelä on harjoittanut luontaislääketieteen opintoja mm. Ruotsissa, Saksan liittotasavallassa, Sveitsissä, Meksikossa ja USA:ssa.

Artikkelissa mainittujen tutkimusten lähteet ovat KauppaSuomi-lehden tiedossa.

Etenkin lasten terveys huolestuttaa uutta terveyteen ja ympäristönsuojeluun keskittyvää Suomen Säteilyturva -yhdistystä.

Digitalisaatiota yhteiskunnassamme edistettäessä on unohtunut se, että ihminen on sähköinen olento, jonka aivot ja sydän toimivat äärettömän heikoilla sähkövirroilla ja häiriintyvät helposti ulkoisista kentistä.

Tulemmekin edistämään terveyttä suojaavaa lainsäädäntöä ja teemme viranomaisten kanssa yhteistyötä kestävän ympäristön ja terveellisempien raja-arvojen aikaansaamiseksi.

Seuraamme tarkkaan alueen tutkimusta ja teemme tutkimuskatsauksia. WHO:n syöväntutkimuslaitos luokitteli jo 2011 radiotaajuisen säteilyn mahdollisesti syöpää aiheuttavaksi. Kansalaisten radiotaajuisen säteilyn (mobiilisäteilyn) kuormitus kouluissa, kodeissa ja työpaikoilla on moninkertaistunut vain viimeisen viiden vuoden aikana. Samanaikaisesti mielenterveysongelmat ja neurologiset sairaudet ovat lisääntyneet merkittävästi.

Kansanterveystyöhömme liittyy valistus. Kohteenamme ovat aluksi terveellisemmät koulut ja päiväkodit, jossa pyrimme yhteistyöhön opettajien ja viranomaisten kanssa. Terveellisemmän teknologian soveltamisessa hyvänä esimerkkinä on Ranska, missä mobiililaitteiden ja WLAN-reitittimien käyttöä on merkittävästi rajoitettu ja korvattu kuitu&ethernet-ratkaisuilla. Meillä on kokemusta tästä riskienhallinnan alueesta jo yli 10 vuoden ajalta.

Myös laitevalmistajat varoittavat pitämästä kännykkää lähellä sydäntä ja sydämentahdistimia.

Ympäristön osalta hyönteisten määrät ovat romahtaneet, samanaikaisesti kun mobiilisäteilyn tasot ovat useiden mittausten perusteella taajamissa jopa tuhatkertaistuneet.

Kansainvälistä yhteistyötä teemme johtavien alueen järjestöjen, mm. amerikkalaisen Environmental Health Trustin kanssa.

Toivotamme uudet jäsenet tervetulleiksi toimintaamme. Verkkosivuiltamme saakin tekniikkavinkkejä ja ideoita oman ja läheisten terveyden suojaamiseen.

Meihin voi ottaa yhteyttä ja seurata meitä sosiaalisessa mediassa. Olemme Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä nimellä Suomen Säteilyturva ry. Lisätietoa: http://sust.fi, Sähköposti: posti [at] sust.fi.

Etenkin lasten terveys huolestuttaa uutta terveyteen ja ympäristönsuojeluun keskittyvää Suomen Säteilyturva -yhdistystä.


Digitalisaatiota yhteiskunnassamme edistettäessä on unohtunut se, että ihminen on sähköinen olento, jonka aivot ja sydän toimivat äärettömän heikoilla sähkövirroilla ja häiriintyvät helposti ulkoisista kentistä.

Tulemmekin edistämään terveyttä suojaavaa lainsäädäntöä ja teemme viranomaisten kanssa yhteistyötä kestävän ympäristön ja terveellisempien raja-arvojen aikaansaamiseksi.

Seuraamme tarkkaan alueen tutkimusta ja teemme tutkimuskatsauksia. WHO:n syöväntutkimuslaitos luokitteli jo 2011 radiotaajuisen säteilyn mahdollisesti syöpää aiheuttavaksi. Kansalaisten radiotaajuisen säteilyn (mobiilisäteilyn) kuormitus kouluissa, kodeissa ja työpaikoilla on moninkertaistunut vain viimeisen viiden vuoden aikana. Samanaikaisesti mielenterveysongelmat ja neurologiset sairaudet ovat lisääntyneet merkittävästi.

Kansanterveystyöhömme liittyy valistus. Kohteenamme ovat aluksi terveellisemmät koulut ja päiväkodit, jossa pyrimme yhteistyöhön opettajien ja viranomaisten kanssa. Terveellisemmän teknologian soveltamisessa hyvänä esimerkkinä on Ranska, missä mobiililaitteiden ja WLAN-reitittimien käyttöä on merkittävästi rajoitettu ja korvattu kuitu&ethernet-ratkaisuilla. Meillä on kokemusta tästä riskienhallinnan alueesta jo yli 10 vuoden ajalta.

Myös laitevalmistajat varoittavat pitämästä kännykkää lähellä sydäntä ja sydämentahdistimia.

Ympäristön osalta hyönteisten määrät ovat romahtaneet, samanaikaisesti kun mobiilisäteilyn tasot ovat useiden mittausten perusteella taajamissa jopa tuhatkertaistuneet.

Kansainvälistä yhteistyötä teemme johtavien alueen järjestöjen, mm. amerikkalaisen Environmental Health Trustin kanssa.

Toivotamme uudet jäsenet tervetulleiksi toimintaamme. Verkkosivuiltamme saakin tekniikkavinkkejä ja ideoita oman ja läheisten terveyden suojaamiseen.

Meihin voi ottaa yhteyttä ja seurata meitä sosiaalisessa mediassa. Olemme Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä nimellä Suomen Säteilyturva ry. Lisätietoa: http://sust.fi, Sähköposti: posti [at] sust.fi.

Etenkin lasten terveys huolestuttaa uutta terveyteen ja ympäristönsuojeluun keskittyvää Suomen Säteilyturva -yhdistystä.


Digitalisaatiota yhteiskunnassamme edistettäessä on unohtunut se, että ihminen on sähköinen olento, jonka aivot ja sydän toimivat äärettömän heikoilla sähkövirroilla ja häiriintyvät helposti ulkoisista kentistä.

Tulemmekin edistämään terveyttä suojaavaa lainsäädäntöä ja teemme viranomaisten kanssa yhteistyötä kestävän ympäristön ja terveellisempien raja-arvojen aikaansaamiseksi.

Seuraamme tarkkaan alueen tutkimusta ja teemme tutkimuskatsauksia. WHO:n syöväntutkimuslaitos luokitteli jo 2011 radiotaajuisen säteilyn mahdollisesti syöpää aiheuttavaksi. Kansalaisten radiotaajuisen säteilyn (mobiilisäteilyn) kuormitus kouluissa, kodeissa ja työpaikoilla on moninkertaistunut vain viimeisen viiden vuoden aikana. Samanaikaisesti mielenterveysongelmat ja neurologiset sairaudet ovat lisääntyneet merkittävästi.

Kansanterveystyöhömme liittyy valistus. Kohteenamme ovat aluksi terveellisemmät koulut ja päiväkodit, jossa pyrimme yhteistyöhön opettajien ja viranomaisten kanssa. Terveellisemmän teknologian soveltamisessa hyvänä esimerkkinä on Ranska, missä mobiililaitteiden ja WLAN-reitittimien käyttöä on merkittävästi rajoitettu ja korvattu kuitu&ethernet-ratkaisuilla. Meillä on kokemusta tästä riskienhallinnan alueesta jo yli 10 vuoden ajalta.

Myös laitevalmistajat varoittavat pitämästä kännykkää lähellä sydäntä ja sydämentahdistimia.

Ympäristön osalta hyönteisten määrät ovat romahtaneet, samanaikaisesti kun mobiilisäteilyn tasot ovat useiden mittausten perusteella taajamissa jopa tuhatkertaistuneet.

Kansainvälistä yhteistyötä teemme johtavien alueen järjestöjen, mm. amerikkalaisen Environmental Health Trustin kanssa.

Toivotamme uudet jäsenet tervetulleiksi toimintaamme. Verkkosivuiltamme saakin tekniikkavinkkejä ja ideoita oman ja läheisten terveyden suojaamiseen.

Meihin voi ottaa yhteyttä ja seurata meitä sosiaalisessa mediassa. Olemme Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä nimellä Suomen Säteilyturva ry. Lisätietoa: http://sust.fi, Sähköposti: posti [at] sust.fi.

Etenkin lasten terveys huolestuttaa uutta terveyteen ja ympäristönsuojeluun keskittyvää Suomen Säteilyturva -yhdistystä.


Digitalisaatiota yhteiskunnassamme edistettäessä on unohtunut se, että ihminen on sähköinen olento, jonka aivot ja sydän toimivat äärettömän heikoilla sähkövirroilla ja häiriintyvät helposti ulkoisista kentistä.

Tulemmekin edistämään terveyttä suojaavaa lainsäädäntöä ja teemme viranomaisten kanssa yhteistyötä kestävän ympäristön ja terveellisempien raja-arvojen aikaansaamiseksi.

Seuraamme tarkkaan alueen tutkimusta ja teemme tutkimuskatsauksia. WHO:n syöväntutkimuslaitos luokitteli jo 2011 radiotaajuisen säteilyn mahdollisesti syöpää aiheuttavaksi. Kansalaisten radiotaajuisen säteilyn (mobiilisäteilyn) kuormitus kouluissa, kodeissa ja työpaikoilla on moninkertaistunut vain viimeisen viiden vuoden aikana. Samanaikaisesti mielenterveysongelmat ja neurologiset sairaudet ovat lisääntyneet merkittävästi.

Kansanterveystyöhömme liittyy valistus. Kohteenamme ovat aluksi terveellisemmät koulut ja päiväkodit, jossa pyrimme yhteistyöhön opettajien ja viranomaisten kanssa. Terveellisemmän teknologian soveltamisessa hyvänä esimerkkinä on Ranska, missä mobiililaitteiden ja WLAN-reitittimien käyttöä on merkittävästi rajoitettu ja korvattu kuitu&ethernet-ratkaisuilla. Meillä on kokemusta tästä riskienhallinnan alueesta jo yli 10 vuoden ajalta.

Myös laitevalmistajat varoittavat pitämästä kännykkää lähellä sydäntä ja sydämentahdistimia.

Ympäristön osalta hyönteisten määrät ovat romahtaneet, samanaikaisesti kun mobiilisäteilyn tasot ovat useiden mittausten perusteella taajamissa jopa tuhatkertaistuneet.

Kansainvälistä yhteistyötä teemme johtavien alueen järjestöjen, mm. amerikkalaisen Environmental Health Trustin kanssa.

Toivotamme uudet jäsenet tervetulleiksi toimintaamme. Verkkosivuiltamme saakin tekniikkavinkkejä ja ideoita oman ja läheisten terveyden suojaamiseen.

Meihin voi ottaa yhteyttä ja seurata meitä sosiaalisessa mediassa. Olemme Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä nimellä Suomen Säteilyturva ry. Lisätietoa: http://sust.fi, Sähköposti: posti [at] sust.fi.

Etenkin lasten terveys huolestuttaa uutta terveyteen ja ympäristönsuojeluun keskittyvää Suomen Säteilyturva -yhdistystä.


Digitalisaatiota yhteiskunnassamme edistettäessä on unohtunut se, että ihminen on sähköinen olento, jonka aivot ja sydän toimivat äärettömän heikoilla sähkövirroilla ja häiriintyvät helposti ulkoisista kentistä.

Tulemmekin edistämään terveyttä suojaavaa lainsäädäntöä ja teemme viranomaisten kanssa yhteistyötä kestävän ympäristön ja terveellisempien raja-arvojen aikaansaamiseksi.

Seuraamme tarkkaan alueen tutkimusta ja teemme tutkimuskatsauksia. WHO:n syöväntutkimuslaitos luokitteli jo 2011 radiotaajuisen säteilyn mahdollisesti syöpää aiheuttavaksi. Kansalaisten radiotaajuisen säteilyn (mobiilisäteilyn) kuormitus kouluissa, kodeissa ja työpaikoilla on moninkertaistunut vain viimeisen viiden vuoden aikana. Samanaikaisesti mielenterveysongelmat ja neurologiset sairaudet ovat lisääntyneet merkittävästi.

Kansanterveystyöhömme liittyy valistus. Kohteenamme ovat aluksi terveellisemmät koulut ja päiväkodit, jossa pyrimme yhteistyöhön opettajien ja viranomaisten kanssa. Terveellisemmän teknologian soveltamisessa hyvänä esimerkkinä on Ranska, missä mobiililaitteiden ja WLAN-reitittimien käyttöä on merkittävästi rajoitettu ja korvattu kuitu&ethernet-ratkaisuilla. Meillä on kokemusta tästä riskienhallinnan alueesta jo yli 10 vuoden ajalta.

Myös laitevalmistajat varoittavat pitämästä kännykkää lähellä sydäntä ja sydämentahdistimia.

Ympäristön osalta hyönteisten määrät ovat romahtaneet, samanaikaisesti kun mobiilisäteilyn tasot ovat useiden mittausten perusteella taajamissa jopa tuhatkertaistuneet.

Kansainvälistä yhteistyötä teemme johtavien alueen järjestöjen, mm. amerikkalaisen Environmental Health Trustin kanssa.

Toivotamme uudet jäsenet tervetulleiksi toimintaamme. Verkkosivuiltamme saakin tekniikkavinkkejä ja ideoita oman ja läheisten terveyden suojaamiseen.

Meihin voi ottaa yhteyttä ja seurata meitä sosiaalisessa mediassa. Olemme Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä nimellä Suomen Säteilyturva ry. Lisätietoa: http://sust.fi, Sähköposti: posti [at] sust.fi.



Koko lehdistötiedote on myös ladattavissa ja tulostettavissa PDF-tiedostona.

Suosittelemme tässä seminaarissa erityisesti professori Thielensin esitystä 5G-tukiasemien vaikutuksesta mehiläisiin. Professori Fiorella Belpoggin, Ramazzini Instituutin edustajan luokitukset hedelmällisyyden ja syövän osalta on myös kiinnostava. Extra: Suomenkielinen juttu 5G:n riskeistä löytyy täältä. STOA-seminaarin kaikki englanninkieliset esitykset löytyvät videoina ja diona: https://tinyurl.com/4kbar74x

Tiesitkö, että hyvin yksinkertaisilla toimenpiteillä voidaan koulusta saada terveellisempi ja ympäristöystävällisempi?

Näitä listasi amerikkalainen Tech Safe Schools. Kaikki lähtee siitä, että joka luokkaan (yleensä) tulee Ethernet-kaapeli.

Joko kurkkasit Riskienhallinta– ja Säteilyvapaa koulu -sivumme?